Toimijoiden Karjalat: 30 vuotta rajat ylittävää vuorovaikutusta Pohjois-Karjalassa
Kautta aikojen itärajalla ja sen ylittävällä vuorovaikutuksella on ollut tärkeä rooli Pohjois-Karjalan maakunnan ja väestön identiteetille, kansainvälistymiselle ja kehitykselle. Kylmän sodan ja Neuvostoliiton aikana itäraja oli osa idän ja lännen välistä tiukasti vartioitua sotilaallista rautaesirippua, joka oli avoin lähinnä tavaraliikenteelle – Pohjois-Karjalan tapauksessa puulle, mutta ei niinkään ihmisille. Kylmän sodan päätyttyä ja Venäjän tultua Neuvostoliiton tilalle itärajasta tuli jälleen elävä ja hengittävä, tosin 2000-luvun puolella ajoittain jo hieman hankala ja yllätyksellinenkin.
Ministeri Matti Puhakan johtama delegaatio pääsi kesällä 1988 matkamaan Pohjois-Karjalasta Niiralan kautta Neuvosto-Karjalaan. Suomen ja Venäjän viranomaiset tekivät saman vuoden lopulla periaatesopimuksen Niiralan epävirallisen ylityspaikan avaamisesta henkilöliikenteelle. Viralliseksi rajanylityspaikaksi Niirala vahvistettiin huhtikuussa 1990. Turisteille ylityspaikka avattiin kesän ajaksi ja aluksi oli kyse rajoitetusta ryhmämatkailusta. Kansainvälisen rajanylityspaikan statuksen Niirala sai joulukuussa 1995. Ympärivuorokautiseen aukioloon Niiralassa siirryttiin 2005. Matkustusmäärät kasvoivat kohisten niin, että vuonna 2012 Niiralan kautta kulki 850 000 ajoneuvoa ja noin 1,5 miljoonaa matkustajaa. Niiralasta kehkeytyi neljänneksi vilkkain rajanylityspaikka itärajalla.
Suomalaiset ja venäläiset matkailijat ja muut saattoivat nyt ylittää rajan ja tutustua rajanaapuriinsa, joka oli pitkään tuntunut kovin vieraalta. Rajan ylittävän liikenteen reipas kasvu ylitti kaikki skenaariot. Luovutetuilta alueilta siirtyneillä siirtokarjalaisilla ja heidän jälkeläisillään oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus käydä katsomassa entisiä suvun kotiseutuja. Puhuttiin ”kivijalkaturismista”. Sotaveteraaneja ja hänen jälkeläisiään kävi tutustamassa Venäjän puolella oleviin viime sotien aikaisiin taistelupaikkoihin. Rajan takaa avautunut maailma veti puoleensa myös muita matkaajia.
Suomen ja Venäjän välisiä suhteita ryhdyttiin kuvaamaan käsitteellä ”uusi naapuruus” vastakohtana 1990-luvun alussa päättyneelle kylmän sodan ja Neuvostoliiton aikakaudelle, jolloin rajayhteistyö oli koskettanut lähinnä yhteiskunnan ylätasoa valtiollisine juhlapuheineen ja virallisine valtuuskuntineen. Rajan avautumisen myötä alueet ja ihmiset pääsivät nyt suoraan kontaktiin keskenään.
Elintasoerot olivat kuitenkin suuret. Suomalaisille paljastui itärajan takaa köyhyyttä ja sosiaalisia ongelmia, ja sikäläisen infrastruktuurin, ympäristön ja yritysten heikko tila loivat uudenlaisia rajan ylittäviä uhkakuvia. 1990-luvulla Suomen valtiojohto pelkäsi rajua massamuuttoa Venäjältä. Raja-alueiden maakunnissa – eritoten Etelä- ja Pohjois-Karjalassa sekä Kainuussa – rajan vaikutus konkretisoitui monenlaisessa arjen kanssakäymisessä. Venäjän läheisyys alettiin nähdä myös mahdollisuutena. Lisääntyvä kanssakäyminen avasi uusia tilaisuuksia kaupungeille ja kunnille, liike-elämän toimijoille, sosiaali- ja terveysalan järjestöille sekä kulttuuri-, urheilu- ja koulutussektorin toimijoille, jotka uudistivat ja monipuolistivat neuvostoaikana kulttuurin, rajakaupan, tieteen ja ystävyyskaupunkitoiminnan saroilla käynnistynyttä suomalais-venäläistä yhteistyötä.
Virallinen rajan ylittävä yhteistyö alkoi rakentua tammikuussa 1992 allekirjoitetun ja aina vuoteen 2012 saakka voimassa olleen Suomen ja Venäjän välisen lähialueyhteistyösopimuksen varaan. Ulkoministeriön koordinoiman ja rahoittaman lähialueyhteistyön tarkoituksena oli vähentää elintasoeroja ja lisätä alueellista turvallisuutta ja vakautta. Toiminnalle oli leimallista avustusluonteisuus, jossa järjestöillä oli merkittävä rooli. Käsite lähialueyhteistyö vakiintui kielenkäyttöön kuvaamaan Karjalan tasavaltaan sekä Murmanskin ja Pietarin alueille suuntautuvaa avustus- ja neuvontatoimintaa sekä kaikenlaista taloudellista yhteistyötä. Lähialueyhteistyö kattoi laajasti piiriinsä sekä valtionhallinnon koordinoiman ja rahoittaman että kansalaisyhteiskunnan ja erilaisten organisaatioiden tekemän yhteistyön.
Suomen tultua EU:n jäseneksi vuonna 1995 lähialueyhteistyössä siirryttiin Euroopan unionin ja Venäjän yhdessä määrittelemiin tavoitteisiin. Vuonna 2000 perustettu Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Karjalan tasavallan yhteinen Euregio Karelia oli ensimmäinen EU:n ja Venäjän maarajalle perustama yhteistyöalue itärajan ylittävälle kehittämistoiminnalle. Perustamisestaan lähtien Euregio Karelia määritteli rajat ylittävien yhteistyöohjelmien ja sitä kautta kanavoitavan rahoituksen strategiset suuntaviivat. Itärajasta, rajan läheisyydestä ja Venäjä-osaamisesta tuli tärkeä osa Pohjois-Karjalan alueellista identiteettiä ja kansainvälistymistä. Rajan ja Venäjän läheisyyden hyödyntämistä korostettiin vielä vuoden 2021 lopussa hyväksytyssä Pohjois-Karjalan maakuntaohjelmassa POKAT 2025.
Kansainvälispoliittinen tilanne muuttui dramaattisesti 24.2.2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Samalla suomalais-venäläinen yhteistyö katkesi epämääräiseksi ajaksi kauas tulevaisuuteen. 1990-luvulla suurin odotuksin käynnistyneen lähialueyhteistyön ylle oli alkanut kerääntyä synkkeneviä pilviä Boris Jeltsinin jälkeen Venäjän presidentiksi tulleen Vladimir Putinin myötä. Vuosi oli 2000. Putin aloitti hallinnon uudistuksen kolme vuotta myöhemmin, mikä näkyi niin federaation keskushallinnon kuin kuvernöörivetoisen aluehallinnon otteen vahvistumisena paikallisesta tasosta. Venäjän keskusvallan kiristyvä ote paikallistasostaan alkoi ilmetä myös hurmoshenkisenä isänmaallisuutena ja sodan ihannointinakin. Itärajan viisumivapaushaaveet olivat kaatuneet Krimin miehitykseen 2014. Venäjälle määrättiin pakotteita, joihin se vastasi omilla vastapakotteillaan. Niiden seurauksena suomalainen elintarvikevienti Venäjälle tyrehtyi. Vuodenvaihteessa 2015–2016 Suomen pohjoisiin rajanylityspaikkoihin alkoi tulla idästä turvapaikanhakijoita Venäjän valtiojohdon tieten ja sen suosiollisella avustuksella. Itärajasta tuli Venäjälle kohde harjoitella hybridivaikuttamista.
Suhteellisen avoimen rajan ja vapaan kanssakäymisen katkettua taas kerran itärajan pitkässä historiassa on paikallaan pysähtyä tarkastelemaan lähihistoriaa. Vuonna 2022 käynnistyneessä tutkimusprojektissamme Toimijoiden Karjalat: 30 vuotta rajat ylittävää vuorovaikutusta Pohjois-Karjalassa tallentamisemme kohteena on muistitieto pohjoiskarjalaisten toimijoiden kokemuksista ja näkemyksistä rajat ylittävässä yhteistyössä ja itärajassa sekä sijainnista Venäjän Karjalan rajanaapurina. Tietoa tallennetaan yksilöhaastatteluin seuraavin kysymyksin:
- Mitkä tahot ja ketkä ovat olleet keskeisiä toimijoita Pohjois-Karjalan rajat ylittävän yhteistyön eri aikoina? Mitä rajat ylittävä yhteistyö on ollut Pohjois-Karjalan näkökulmasta?
- Millaisia merkityksiä pohjoiskarjalaiset toimijat ovat antaneet rajalle ja rajat ylittävälle yhteistyölle?
- Millaisia erilaisia toimintatapoja keskeisillä toimijoilla on ollut identifioitua ja suuntautua Karjalaan ja Venäjään 30-vuotisen rajat ylittävän yhteistyön aikana? Miten tulevaisuuteen katsotaan nykytilanteessa?
Haastattelujen avulla nostetaan esiin ruohonjuuritasolta erilaisten toimijoiden ääni ja hiljainen tieto 1990-luvun alusta 2020-luvun alkuun. Hankkeemme on sikäli erityisen merkityksellinen, että Suomen ja Venäjän välinen lähialueyhteistyö toimijoineen on jäänyt vielä toistaiseksi tutkimukselliseen katvealueeseen ja jopa sivuhuomautukseksi esimerkiksi poliittisen historian tutkimuksessa.
Tähän mennessä on tehty kaikkiaan 30 haastattelua eri henkilötoimijoiden kanssa. Alkuperäinen tavoite oli noin 40 haastateltavaa, mutta yrityksistä huolimatta kaikkia ei tavoitettu tai he eivät suostuneet haastateltaviksi. Tehdyt haastattelut on jo litteroitu. Haastatteluaineiston lisäksi tutkimusmateriaalia on koottu myös niin sanoma- ja aikakauslehdistöstä, haastateltujen hankkeen käyttöön luovuttamasta aineistosta kuin asiakirjalähteistä, kuten ulkoministeriön arkistosta viime syksyn aikana. Hankkeen aikana on noussut koko joukko uusia potentiaalisia haastateltavia, joita lähestytään haastattelupyynnön merkeissä kuluvan vuoden aikana.
Ainutlaatuinen ja laaja haastatteluaineisto oli sovittu tallennettavaksi julkiseen arkistoon, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Joensuun perinnearkistoon tutkimuseettiset ja tietosuoja-asetukset huomioiden. Vakaana tarkoituksena oli, että aineisto olisi ollut siellä tutkimuskäytössä tämän hankkeen jälkeenkin. Kaikista vetoomuksista huolimatta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran hallitus päätti kuitenkin helmikuun lopussa sulkea ja lakkauttaa Joensuun toimipisteensä toiminnan tulevan toukokuun lopussa. Näin ollen haastatteluaineiston tallentaminen on mietittävä uusiksi.
Hankkeen konkreettisena lopputuotoksena julkaistaan itärajan merkityksiä ja Pohjois-Karjalan rajat ylittävää yhteistyötä käsittelevä tietokirja, joka yhdistää tieteelliset kysymyksenasettelut ja tutkimusmenetelmät yleistajuiseen tietokirjoittamiseen niin alan asiantuntijoille ja tutkijoille kuin kaikille maakunnan lähihistoriasta kiinnostuneille. Hankkeen loppuraporttina valmistuvan tietokirjan rakennetta on valmisteltu hankkeen yhteisissä tapaamisissa ja työ tältä osin jatkuu heti tulevalla viikolla. Hankkeen aikana tutkijat kirjoittavat myös vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita, samoin kuin teemaan liittyviä blogikirjoituksia ja kolumneja.
Tutkimushankkeesta vastaa Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselta vuonna 1971 perustettu Karjalan tutkimuslaitos, joka omaa kansallisesti ja kansainvälisesti tunnustetun osaamisen niin Karjalan historiassa ja nykypäivässä, kielessä ja kulttuurissa kuin rajojen ja rajaseutujen tutkimuksessa. Hankkeen vastuullisena johtajana toimii HTT Joni Virkkunen sekä kokoaikaisena tutkijana ja kirjahankkeen vastuullisena toimittajana yliopistotutkija dosentti Jukka Kokkonen. Hankkeen muina tutkijoina toimivat erikoistutkija dosentti Ismo Björn, tutkijatohtori Alina Kuusisto, tutkimuspäällikkö YTT Minna Piipponen ja yliopistotutkija YTT Pirjo Pöllänen.
Alun pitäen hankkeessa oli tarkoituksena tehdä yhteistyötä niin Suomi-Venäjä-seuran kuin Petroskoin valtionyliopiston tutkijoiden kanssa. Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan yhteistyökuviot muuttuivat kuitenkin perinpohjaisesti. Syksyllä 2023 Suomen valtio ilmoitti lopettavansa kaiken valtionavun Suomi-Venäjä-seuralle samalla, kun sen toimintaa oltiin ajamassa alas. Petroskoin valtionyliopiston lisäksi myös muut yhteistyökuviot venäläisten toimijoiden kanssa kävivät olosuhteiden vuoksi mahdottomiksi.
Hankkeessamme on kuitenkin mietitty kansainvälisten yhteistyökuvioiden avaamista muiden Venäjään vastaavassa geopoliittisessa asemassa olevien valtioiden kanssa. Näitä ovat Euroopassa eritoten Norja ja Viro ja Aasiassa Japani tutkimuslaitoksineen ja tutkijoineen. Alustavia kontakteja niihin jo onkin ja yhteistyökuviosta on jätetty Suomen Akatemialle oma hankehakemuksensa.
Lopuksi kiitän omasta ja tutkimusryhmämme puolesta Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiötä sen hankkeelle osoittamasta taloudellista tuesta, joka mahdollistaa lähihistorian tärkeän kappaleen tallentamisen itärajan, Pohjois-Karjalan ja Venäjän muodostamassa kolmikentässä.
Eläköityvää toiminnanjohtaja Satua haluan henkilökohtaisesti kiittää vähän yli 20 vuotta jatkuneesta yhteistyöstä, joka alkoi vuonna 2003 pyytäessäsi minut samalle paikalle kuin nyt puhumaan itärajan rajarauhamenettelystä Ruotsin ajalla. Aineellinen ja henkinen tukesi tutkijan työlleni on ollut hyvin tärkeää, ja sama koskee koko säätiötä. Toivoton hyviä ja ansaittuja eläkepäiviä myös säätiön kiinteistöpäällikkö Eerolle.
Juhlapuhe la 13.4.2024 klo 18– Karjalantalolla Joensuussa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön vuosijuhlassa ja Karjalantalon 70-vuotisjuhlassa
