Ukrainan pakolaisten tuloon valmistauduttava
Venäjän johdon aloittama sota Ukrainassa aiheuttaa pakolaisuutta. Ne, jotka ovat onnistuneet lähtemään liikkeelle, pakenevat länteen, ensisijaisesti Puolaan, mutta myös muihin suuntiin. Ukrainalaisia tulee ilmeisesti myös Suomeen. Heidän tuloonsa on hyvä valmistautua. Mitä edellinen ”maahanmuuttokriisi” on meille opettanut, ja mitkä ovat sen jälkeen tulleiden venäjänkielisten maahanmuuttajien kokemukset arjestaan Suomessa? Tätä valotamme meidän päättyneiden ja meneillään olevien tutkimushankkeidemme kautta.
Vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden tulo yllätti. Suomessa kuitenkin julkinen valta ja kansalaisyhteiskunta onnistuivat järjestämään turvapaikanhakijoiden vastaanoton nopealla aikataululla ja muun muassa vastaanottokeskukset saatiin perustettua ripeästi. Jos Venäjän armeija on oppinut lukuisissa edellisissä sodissa käyttämään sotatekniikkaa automaation tasolla, niin Suomessa on opittu myös järjestämään sotaa pakenevien ihmisten vastaanotto. Myös kansalaisjärjestöjen avustusverkostot ovat muodostuneet toimiviksi, ja julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan toimiminen yhdessä on tärkeä osa toimivaa turvapaikkajärjestelmää. Suomessa esimerkiksi lasten pääsy koulutukseen on ollut itsestään selvää ja tätä toimintaa pidämme hyvänä osoituksena toimivasta vastaanottojärjestelmästä.
Haastattelemiemme turvapaikanhakijoiden kertomusten mukaan elämä kaukana asutuskeskuksista sijaitsevissa vastaanottokeskuksissa oli pitkän turvapaikkahakemusten käsittelyprosessin aikana sulkeutunutta ja turhauttavaa. Monet tapaamamme ihmiset kertoivat kaivanneensa toimintaa ja mahdollisuuksia olla tekemisissä paikallisten kanssa. Ne, jotka pääsivät kotimajoitukseen ja tekemisiin paikallisten kanssa, ovat alkaneet kotoutua ikään kuin itsestään. Myös suomen opiskelu on sujunut heiltä helpommin. Miten nyt toimimme? Pystymmekö järjestämään pakolaisten asuttamisen niin, että he pääsevät heti mukaan ympäröivän yhteisön elämään, ja tuntevat kiinnittyvänsä osaksi yhteisöä? Tätä on pohdittava niin vastaanottokeskusten sijoittelun, kotimajoituksen kuin pakolaisten kanssa tekemisissä olevan henkilökunnan ja yhteisön muiden jäsenten näkökulmasta. Pitääkö valtion ja kuntien viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen aloittaa valmistautuminen ja suunnittelu jo nyt, niin että sotaa pakoon meille tulevat ihmiset tuntisivat olevansa tervetulleita, eivätkä säilöön pantuja?
Kielen nopea omaksuminen on avain (jatko-)opiskeluun ja työllistymiseen. Kieli on keskeinen, ehkä keskeisin, osa yhteisöön kuulumista ja asettumista Suomeen. Tämä on noussut esille meidän meneillään olevassa tutkimuksessamme. Venäjältä ja Ukrainasta on viime vuosien aikana muuttanut Suomeen paljon ihmisiä opiskelun kautta. Venäjän kansalaisille opiskelu on mahdollisuus lähteä pois maasta, jossa monet eivät koe enää mahdolliseksi elää. Venäjän kuristava ote poliittisesta oppositiosta, vapaasta mediasta ja kansalaisyhteiskunnasta on aiheuttanut uuden maastamuuton: maasta lähtevät koulutetut, usein jo aikuiset ihmiset, jotka eivät hyväksy maan johtoa ja sen sisäistä ja ulkoista politiikkaa. Vaikka he saapuvat Suomeen opiskeluviisumeilla, niin käytännössä monet heistä ovat poliittisia pakolaisia.
Nämä ihmiset opiskelevat Suomessa eri oppilaitoksissa ja oleskelevat opiskelijaviisumeilla. Opiskelijan oleskeluluvat sallivat osa-aikaisen työnteon. Heidän on usein maksettava opetuksesta ja majoituksesta, ja he tarvitsevat kipeästi toimeentuloa, siis töitä. Nämä ihmiset ovat erittäin motivoituneita oppimaan suomen kielen ja jäämään Suomeen. Haastatteluissa he ovat puhuneet siitä, kuinka ovat valmiita tekemään sitä työtä, mikä suomalaisille ei välttämättä kelpaa. Mutta saadakseen työtä on osattava kieltä. Jos kielen opetus on järjestetty niin, ettei siinä käytetä opiskelijan omaa äidinkieltä opetuksen tukena, tekee se opiskelusta hankalaa ja hidastaa uuden kielen omaksumista. Toisaalta ne venäjänkieliset maahanmuuttajat, jotka ovat jo töissä, eivät saa minkäänlaista kielenopetusta, vaikka sitä kaipaavatkin. He ihmettelevät sitä, että työttömille maahanmuuttajille kurssitusta järjestetään ja ilmaiseksi, mutta niille, jotka ovat jo töissä ja tarvitsevat parempaa kielitaitoa, kielenopetusta ei tarjota, ja jos sitä löytyy, niin siitä pitää maksaa.
Nämä ihmiset työskentelevät tavallisesti osa-aikaisesti ja matalapalkkaisilla aloilla, ja heidän mahdollisuutensa jäädä Suomeen riippuu heidän työsuhteistaan. Työsuhteen pitää olla pysyvä, ja palkan korkea. He kokevat Venäjälle tai Ukrainaan paluun mahdottomaksi. Tästä nouseekin kaksi kysymystä. Voiko suomen kielen opetusta parantaa ja tarjota sitä jo töissä oleville maahanmuuttajille paremmin ja joustavammin? Ja voiko höllentää maahanmuuttolainsäädännön tulotaso- ja työsuhdevaatimuksia niin, että tänne Venäjää pakoon tulevat ihmiset pääsisivät helpommin kiinni Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan?
Nyt elämme sodan aiheuttamaa sokkivaihetta. Vaikeinta on niillä, jotka ovat jääneet sodan jalkoihin. Meidän täytyy valmistautua sotaa pakoon tulevien auttamiseen, jos sellainen tilaisuus tarjoutuu. Sen lisäksi, että nämä ihmiset ovat meille resurssi niin meillä on velvollisuus auttaa heitä.
Lisätietoa maahanmuuttoa koskevasta tutkimuksestamme:
