Pietarilainen lentolaite Öllölän yllä 1911
Vuonna 1911 Öllöllässä kävi kuumailmapallo. Kuvassa on moderni kuumailmapallo (kuv. Francesco Ungaro) Kun kuumailmapallo kävi Öllälässä Syksyllä 110 vuotta sitten, siis vuonna 1911, ilmestyi Tuupovaaran Öllölän kylän ylle outo ilmestys. Ilmassa leijaili valtava vaaleankeltainen pallo. Kun se tuli lähemmäksi, huomattiin, että pallon alla kieppui kori ja sen sisällä oli kaksi miestä. Korista roikkui pitkä köysi ja sen päässä heilui ankkuri. Pallo leijaili tuulen kuljettamana Alajärven yli, mutta Pajarilanvaaran reunamilla ankkuri takertui kiinni puihin.
Tuulen voimasta pallo pomppi vielä kotvan ylös alas. Kyläläisiä kertyi paikalle lentolaitetta ihmettelemään. Korista laskeutui kaksi venäjää puhuvaa miestä. Kumpikaan ei osannut suomea. Kauempana kylällä asunut Edvard Johansson oli myös nähnyt pallon. Hän haki mukaan naapurista Otto Määttäsen ja yhdessä miehet soutivat järven yli muiden joukkoon palloa kummastelemaan.
Johansson osasi venäjää, sillä hän oli syntynyt ja kasvanut Pietarissa. Hän olisi osannut myös saksaa ja ruotsia, jos niitä olisi tarvittu. Hän tulkkasi kyläläisille, että miehet olivat yliluuntantti Lebedev ja insinööri Brümin. Miehet olivat nousseet kuumailmapalloon Pietarin liepeillä. Heidän tarkoituksenaan oli ollut lentää itätuulen mukana Tukholmaan, mutta matkalla oli noussut myrsky, tuuli kääntynyt ja sittenpä oli matkasuunta ollut lännen sijaan pohjoinen. Miesten ja pallon matka päätyi Öllölään, pohjoiskarjalaiseen metsään.
Muutamia puita oli kaadettava, jotta pallo saatiin alas. Pallo tyhjennettiin, kangas laskostettiin ja kannettiin yhteisvoimin maantien varteen. Siellä se ja kori lastattiin hevosvankkureihin. Matkaa Värtsilän asemalle Karjalan radan varteen oli kolmekymmentä kilometriä. Värtsilässä oli puhelin ja lennätin, joten miehet saivat lähetettyä tiedon Pietariin pelastumisestaan. Miehet, kori ja kangas pakattiin junaan ja paluumatka Pietariin saattoi alkaa.
Kuka kertoi kuumailmapallon tarinan?
Ilmapallon tarinan kertoi nimimerkki Veikko-Einari Karjalaisessa 1.10. 1961. (Kun kuumailmapallo kävi Öllälässä 50 vuotta sitten.) Nimimerkin takana lienee ollut Veikko Siitonen, sillä sama tarina on sanasta sanaan luettavissa otsikolla ”Kun kuumailmapallo kävi Öllölässä” Tuupovaaran-Seuran kustantamassa kylälukemistosta Ollaan Öllölässä vuodelta 1995.
Tarinassa mainittu Värtsilän asema oli Viipurista Sortavalan kautta Joensuuhun kulkevan Karjalan radan varrella. Rata valmistui1894. Lennätin oli tullut Värtsilään jo 1884 ja puhelin 1889. Mutta se, mikä kuumailmapallon lentotarinasta tekee kiinnostavan, on tietenkin, että syrjäiseksi väitetyn Pohjois-Karjalan viimeisestä perukasta, Öllölästä, löytyi syksyllä 1911 mies, joka osasi sujuvasti neljää kieltä. Edvard Johansson, Öllölän Eetuna tunnettu mies, tarvinnee jonkinlaisen selityksen.
Edvard Johansson – paikallinen kosmopoliitti
Edvard Johanssonin suku oli Porvoon ruotsinkielisiä. Hänen isosisänsä oli Porvoon kanttori ja koko suku erittäin musikaalista väkeä. Edvardin isä muutti Pietariin ja toimi venäjän, suomen ja ruotsin kielen taitoisena konduktöörinä Viipurin ja Pietarin välillä. Isä oli kahdesti naimisissa. Ensimmäinen vaimo oli saksankielinen, ja Edvard oppi luonnollisesti myös äitinsä kielen. Edvard kävi venäjänkielisen kauppakoulun Pietarissa ja paransi samalla venäjän taitojaan. Isän toinen vaimo oli Tuupovaarasta Pietariin muuttaneita suomalaisia ja Johanssonin puhuma suomi sai pohjoiskarjalaisen vivahteen. Kun pallo putosi Öllölään, Edvard oli äitinsä kotipaikalla. Edvard Johansson oli kosmopoliitti, joka oli kotonaan kaikkialla, eikä missään. Hän asui vuosikausia Yhdysvalloissa, Kanadassa ja hetken myös Virossa, jossa hän osallistui Viron vapaussotaan. Suuren laman aikana Amerikassa ollessaan Johansson oli joutunut olemaan hoopona, siis kuljeksivana, töitä etsivänä työmiehenä ja kertoili myöhemmin tulleensa erinomaisesti juttuun puolalaisten kohtalotovereidensa kanssa. Amerikan matkan jälkeen Johansson asui ensin Pälkjärvellä, josta siirtyi evakkona Tuupovaaraan. Johanssonin värikäs elämä päättyi 1978. Hän nousi Joensuun linja-autosta Tuupovaaran aseman kohdilla ja siinä samassa hän jäi henkilöauton alle.
Edvard Johanssonista on samaisessa Ollaan Öllälässä -kirjassa kirjoittanut Viljo Lehikoinen kirjoituksessaan Öllölän Eetu, todellisuus ja legenda.
Pietarin merkitys Itä-Suomelle Pallon ja Eetun kertomuksissa tulevat mainituksi niin ilma-, maa-, vesi- kuin rautatie, viestintä, yhteinen kieli ja kommunikaatio, mutta etenkin Pietarin merkitys Itä-Suomelle. Se oli suurkaupunki, joka imi sisäänsä ihmisiä ja tavaravirtoja ja säteili vaikutustaan laajalle. Raja autonomisen Suomen ja emämaan Venäjän välillä oli avoin ja Itä-Suomi vahvasti Pietarin talousaluetta. Pietarin suuntaan veivät niin vesitiet Laatokan ja Saimaan vesistöistä, tärkeät maantiet kuten myös Karjalan rata. Pietariin vietiin elintarvikkeita, polttopuuta, kotiteollisuustuotteita ja sieltä tuotiin kulutus- ja ylellisyystavaroita. Pietari oli kansainvälinen suurkaupunki, jossa kauppaa tehtiin monella kielellä. Venäjä oli monikansallinen valtio, jossa oli totuttu, että valtakieltä ei kunnolla osattu ja sitä puhuttiin monelle eri tavalla. Itäsuomalainen sanonta kuului, että ”joka mieshän venättä puhhuu, mutta se se vasta taikuri on, joka sitä käet taskussa puhhuu”.
Teksti on kirjoittajan Pohjois-Karjalan Ely-keskuksen ja Itä-Suomen maakuntaliittojen Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivillä 2021 pitämästä luennosta ”Tien päällä ja taipaleella – Pohjois-Karjala 300 vuotta”.
