Rajatutkija Uudenmaan rajalla
Niiralan rajanylittäjissä ehdotettiin Uudenmaan rajanylittäjät -keskustelupalstan avaamista, siis välittömästi sen jälkeen, kun Uudenmaan rajan yli kulkua ryhdyttiin rajoittamaan. Pian seurasivat viestit, joissa kyseltiin viisumin hinnasta, jonojen pituuksista, odotusajoista ja bensan hinnoista, siis samoista konkreettisista arkipäivän kysymyksistä, joita Niiralan kohdalla Suomen ja Venäjän rajalla jokapäiväisessä nettikirjoittelussa käydään. Milloinka oot viimeksi käynyt? Onko hirsitalossa hyvä kurssi ja kannattaako ajaa Öljymäelle saakka, vai tankata jo ”Puuttinilla”? Arvattavasti kirjoitteluun osallistuivat pian myös he, joiden mielestä tämänkaltaisilla vakavilla asioilla ei pidä leikkiä, eikä koronakriisi ole huumorin asia. WhatsApp-viesteissä levisivät erilaiset meemit, joissa Uudenmaan raja esitettiin milloin Yhdysvaltain ja Meksikon, milloin Ceutan ja Marokon tai Koreoiden rajana. Mukaan tulivat myös kansallisista SA-kuvista, Tuntemattomasta sotilaasta ja Vänrikki Stoolin tarinoiden kuvituksista muokatut kuvat, joissa muu Suomi puolusti aluettaan asein, aidoin ja piikkilangoin maahan vyöryviä uusimaalaisia vastaan. Meemeissä oli niin Rokkaa kuin Sven Tuuvan ”Äl´yli päästä perhanaa”. Uudeltamaalta lähettivät kaverit kuvia, joissa itsenäisen Uudenmaan lippu heilui uusmaalaisessa maisemassa merenlahden yllä kirkkaan auringon hehkussa. Nettikauppaan tulivat T-paidat, joissa julistettiin ”Make Uusimaa great again” ja muuta uus-uusmaalaista nationalismia. Historiasta kaivettiin esille Uudenmaan maakunnan synty 1831 ja muita merkkitapauksia maakunnan myyttisistä varhaisvaiheista.
Uudenmaan rajan sulkeminen ja ennen kaikkea armeijan osallistuminen sen valvontaan herätti akateemisessa viestittelyssä puolestaan keskustelun yhteiskunnan militarisoitumisesta ja kansalaisten valvonnan tiukkenemisesta. Armeijan virka-apu kulkureittien valvonnassa tarkoitti muutamien kannanottojen mukaan väkivaltakoneiston tuomista kaduille ja jokaisen ihmisen arkeen. Suomi oli ajautumassa sotilaiden valtaan, ja pian olisivat tankit kadulla ja hävittäjät taivaalla. Uudenmaan raja rakensi nopeasti rajaa myös ihmisten välille. Uusimaalaiset olivat yhtä-äkkiä muita. He olivat vaarallista tautia kantava uhka, jotka olivat levittäytymässä ”Suomeen”. Uusimaalaisille se muu, kehäkolmosen takainen Suomi oli saavuttamaton turva, jonne ei ollutkaan enää pääsyä.
Rajan historian tutkijan silmin tilanne – todellisen ja kuvitellun rajan rakentaminen – oli herkullinen, pakko myöntää. Ylitin rajan maaliskuun lopulla. Lähestyin Uuttamaata Hämeen suunnasta. Liikenne oli kohtalaista, rekkoja, kuorma- ja tavara-autoja ja muutama henkilöauto. Rajan lähestyessä tulivat ensin nopeutta rajoittavat liikennemerkit, sitten kaistaesteet ja ohjausmerkit levikkeelle. Rajavyöhyke? Varsinaisella pysäytyspaikalla oli puolenkymmentä poliisiautoa. Avasin auton ikkunan ja nuori konstaapeli kysyi matkan syytä, ohjasi takaisin moottoritielle ja toivotti hyvää matkaa Espoon suuntaan. Sotilaita ei näkynyt, ei aseitakaan. Mikä raja tässä nyt ylitettiin? Missä oli varsinainen rajaviiva? Missä olivat vallan merkit, valtiolliset symbolit. Missä tulli? Raja-aukkoa, rajapaaluja, rajaviivaa, mitään ei näkynyt. Ei ylitetty jokea, ei mäkeä ei minkäänlaista maantieteellistä muodostelmaa. Ennemmin tämä toi mieleen ison ratsian, ei ainakaan valtiollista rajan ylitystä, johon olisi sisältynyt siirtyminen toiseen valtapiiriin.
Paluu samana päivänä tapahtui Itä-Uudenmaan kautta Lapinjärveltä Kymenlaaksoon ja Kouvolaan. Rajan ylitys sujui vielä Hyvinkään, Hämeen ja Uudenmaan rajaa kätevämmin. Poliisin pysäytyspaikka oli pitkällä suoralla, jossa oli tilaa mahdollisesti kääntyville ajoneuvoille. Tällä kertaa pysäyttäjä oli nuori konstaapeli, joka tuumi, että ”jostain varmaan tulossa ja jonnekin menossa?” Kerroin matkan syyn ja edelleen hymyilevä (nais-) konstaapeli toivotti, että ajakaahan kotia varovasti. Poliisin seurana oli myös varusmies, mutta hän pysyi taustalla. Kaikki sotilaallinen oli täälläkin minimoitu, vallan merkit karsittu. Aseita, joukko-osastotunnuksia, arvomerkkejä tms. ei ollut esillä. Jos Uudellemaalle tullessa meni rajan ylitykseen kahdeksasta kymmeneen minuuttia, niin nyt kului navigaattorin mukaan neljä. Molemmissa valvontapaikat olivat hyvin sijoitettuja, suunniteltuja ja kummassakin toiminta oli ystävällistä, tehokasta ja sujuvaa. Eikä rajan takana mikään muuttunut. Sama räntäsade jatkui. Muu Suomi oli yhtä ankea ja innoittava kuin Uusimaa. Tie pysyi samanlaisena, talot yhtä rumina ja viljavat pellot, männikkömetsät ja rantojen raidat yhtä suloisina. Eivät odottaneet Uudeltamaalta tulijaa halpaa bensaa myyvät asemat, eivät valtuutan vaihtajat, ei näkynyt jalkojen heiluttajia, ei kaupattu nuuskaa, tupakkaa tai viinaa. Kahvikin oli ihan samaa bensa-asemalta saatavaa take away -kahvia molemmin puolin rajaa. Raja toimi, kuten sen on suunniteltu toimivan, se laskee lävitseen toivotut, ja pitää takanaan ei-toivotut. Valvonta on mahdollisimman huomaamatonta ja ylitys heidän kohdallaan, jotka täyttävät oikeat kriteerit, niin helppoa kuin mahdollista. Raja on tarkastuspiste, jossa valta ja voima tulevat esiin vasta mahdollisen väärän henkilön kohdalla, jos asiakirjoissa olisi jotain epäilyttävää, jos henkilö olisi profiloitu epäilyttäväksi, hän näyttäisi tai käyttäytyisi jotenkin poikkeavasti, olisi vieras.
Uudenmaan raja oli esimerkki nykyajan valikoivasta rajasta, jossa väkivallan ja pakkovallan merkkien näkyvää esittämistä kartetaan. Valvonta pyritään suorittamaan sallimalla tilan suurin mahdollinen avoimuus. Hyvin toteutettu lajittelu on näkymätöntä siksi, että se on pehmeää ja siksi, että se ei laske ohitseen niitä, joita ei haluta päästää sisään. Ja minä olin aika harmiton ja oikeilla asioilla liikkeellä.
