Yhteiskunnallinen eriarvoisuus voi purkautua monella tavalla
Yhteiskunnallinen eriarvoisuus voi purkautua monella tavalla: Nytkö se sitten tapahtui – ensimmäinen terroristisella motiivilla varusteltu teko Suomen maaperällä?
Olen kuluvan kevään aikana tehnyt kenttätöitä Kiteen Koivikon vastaanottokeskuksessa. Kenttätöissä kartuttamani kokemuksen ja tietämyksen perusteella olen hiukan eri mieltä eräiden turvallisuudesta vastaavien viranomaisten kanssa. Viime päivinä on kuulunut ajatuksia siitä, että Turussa tapahtuneen verityönkaltaisen teon estäminen olisi äärimmäisen hankalaa. Itse ajattelen, että esim. ministerillä ja muilla julkisen vallan päätöksentekijöillä on kädessään avaimet, joilla he voivat merkittävällä tavalla vähentää riskiä tämänkaltaisiin terroristisiin tekoihin. Tällä tarkoitan sitä, että suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta parannetaan tällä hetkellä parhaiten käyttämällä apuna sosiaalipolitiikan keinoja – kyse ei ole niinkään lainsäädännöllisistä toimista (kepistä ja kontrollista) kuin yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseen tähtäävien toimenpiteiden täytäntöönpanosta (porkkanoista).
Meitä tutkijoita syytetään usein siitä, että kritisoimme ja arvioimme tilanteita ilman konkreettisia ehdotuksia siitä, mitä pitäisi tehdä. Ehdotan tässä muutamaa asiaa konkreettisesti virittämään keskustelua (huom! julkisen vallan edustajat saavat huoletta ottaa näitä asioita agendalleen). Maahanmuuttokysymykset ovat tällä hetkellä keskittyneet turvapaikanhakijoista käytyyn keskusteluun. Tämä onkin järkevää ja tarpeellista. Tilanne vastaanottokeskuksissa on sietämätön. Asukkaat itse vertaavat elämää vastaanottokeskuksessa vankileirillä elämiseen.
- Jotta turvapaikanhakijoiden ”pään leviäminen” voitaisiin estää, olisi turvapaikanhakuprosessia nopeutettava. Hakuprosessia on mahdollista nopeuttaa sitä kautta, että hakemusten käsittelyyn pitäisi yksinkertaisesti palkata enemmän viranomaisia.
- Turvapaikkahaastatteluissa pitäisi aina on läsnäolotulkkaus, joka tapahtuisi hakijan äidinkielellä.
- Ensisijaisen tärkeää on myös kohdistaa kansalaisjärjestö ja muuta ”avustustoimintaa” ja ”myötäelämistä” Suomeen yksin tulleisiin miehiin. Tällä hetkellä se vähäinen ajanvietetoiminta, jota kolmannen sektorin kautta tuotetaan turvapaikanhakijoille, kohdistuu pääasiassa perheisiin ja lapsiin. Välillä minusta on tuntunut siltä, ettei yksin tulleista miehistä ole kukaan kiinnostunut.
- Lisäksi alaikäisten yksin tulleiden turvapaikanhakijoiden siirtäminen 18 vuotta täytettyään ”normaaleihin” vastaanottokeskuksiin asumaan aikuisten ihmisten kanssa on vähintäänkin kyseenalaista. Nämä alaikäiset asuvat huomattavasti pienemmissä yksiköissä ennen täysi-ikäisyyttä, heitä autetaan kaikenlaisissa arjen toiminnoissa – kuten lapsia konsanaan. Mutta kun he tulevat täysi-ikäisiksi heidät siirretään isoihin yksiköihin ja oletetaan heidän osaavan huolehtia omista asioistaan vieraassa maassa. Olisiko oikeasti ihan mahdotonta, että nuoret turvapaikanhakijat voisivat asua joko alaikäisten yksiköissä, perhemajoituksessa tai voisiko heille peräti järjestää oman yksikkönsä.
Politiikassa, sosiaalipolitiikassa etenkin, on aina kyse resursseista eli rahasta. Viime kädessä kyse on valtiontalouden tuloista ja menoista, ja siitä miten resursseja jaetaan. Talouspolitiikka on politiikkaa siinä missä mikä tahansa muukin politiikan lohko eli siinä tehdään aina valintoja, arvovalintoja sen suhteen, miten resursseja jaetaan. Tulot ja menot on saava balanssiin. Yhteiskunta / valtio ei saa liikaa velkaantua, näin suomalaisia on opetettu jo 15 vuoden ajan. Meille on myös syötetty alitajuntaan mekanismi siitä, että tuloverohissi kulkee vain yhteen suuntaan – alaspäin. Eikä progressiivista verotusta enää käytännössä ole olemassakaan. Valtio ehkä tarvitsee lisää tuloja, jotta edellä esittämäni listan konkreettiset toimenpide-ehdotukset olisi mahdollista toteuttaa, mutta valtio voi myös verotuksella kerätä lisää tuloja. Toisaalta se, miten nykyinen veroista koottava ”potti” jaetaan, on poliittinen valintakysymys – miten paljon kulutamme yritystukiin ja kuinka paljon sosiaalipolitiikkaan ja yhteiskunnan marginaalissa elävien tulonsiirtoihin ja hyvinvointipalveluihin. Jos haluamme säilyttää yhteiskuntarauhan, niin meidän on puututtava niihin ongelmiin, joista rauhattomuus yhteiskunnissa kumpuaa.
