Karjalan kielen raja

Suomessa vietetään itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa asiaankuuluvin menoin, mutta toistaiseksi en ole huomannut että yhtään tapahtumaa täällä olisi omistettu Stolbovan rauhaan 400-vuotisjuhlalle. Kyseisessä rauhassa nykyinen Pohjois-Karjala ja Laatokan Karjala joutuivat osaksi Suomea ja paljolti tämän seurauksena valtaosa karjalankielisistä lähti muuttomatkalle. Iso osa heistä Tverin alueelle, jossa karjalankielisiä oli vielä 1900-luvun alussa enemmän kuin Karjalan tasavallassa ja Suomessa yhteensä.

Muinaiskarjalan kieli on selvästi pohjana suomen kielen itämurteissa, mutta nykyään karjala on oma itämerensuomalainen kieli, jonka murteita, livvinkarjalaa ja varsinaiskarjalaa, puhutaan sekä Suomessa että Venäjällä. Karjalankielisiä asukkaita on pakkosiirretty kielen säilymiselle tärkeistä kylistä ja suurimpana ongelmana kielen selviytymiselle nyt näenkin sen, että missään ei ole enää luonnollista maantieteellistä aluetta, jossa kieltä voisi kuunnella ja kielen puhumiseen uppoutua kuin kielikylpyyn. Karjalan kielen puhujia onkin enää murto-osa siitä, mitä heitä oli sata vuotta sitten (eli nykyään noin 20 000 henkeä).

Karjalan kielen sijoittuminen Suomen itärajan molemmille puolille on ollut historian saatossa monella tapaa ongelma kielen kehityksen kannalta, sillä karjalaisia on tietoisesti assimiloitu varsinkin toisen maailmansodan jälkeen. Näin tapahtui Suomessa, jossa karjalaisten toivottiin sulautuvan onnistuneen asustuspolitiikan seurauksena. Samalla tavoin myös Venäjällä karjalaisia on assimiloitu erityisesti Hrushtshovin kaudesta alkaen. Tilanne voi kuitenkin muuttua, koska jatkossa karjalan kielen olemassaolo rajan kahdella puolen saattaa merkitä karjalalle myös voimavaraa ja elvytysmahdollisuuksia jos sen kehitys ei sotkeudu poliittisiin ongelmiin.

Vuoden 2016 lopulla julkaisemamme selvitys (Janne Saarikivi & Pekka Suutari: Kielivähemmistöt rajoilla) sekä tammikuun lopulla 2017 Joensuussa pidetty seminaari Karjalankieliset identiteetit rajalla ovat osoittaneet, että kiinnostus karjalaisten rajaaylittävää yhteistyötä kohtaan on suurta ja että nimenomaan ruohonjuuritasolla on eniten saavutettavissa menestystä, kun halutaan lisätä karjalan kielen käyttöä ja kielen arvostusta. Selvityksessä karjalan kieli nostettiin saamen kielen rinnalle uhanalaiseksi alkuperäiskieleksi, jota pitäisi määrätietoisesti elvyttää kielistrategiaa laatimalla ja viranomaistyötä kielen vakiinnuttamisen hyväksi lisäämällä.

Kirjoittaja

Pekka Suutari

professori

Karjalan tutkimuslaitos