Koettu (epä)oikeudenmukaisuus harvaan asutulla maaseudulla

Teksti ja kuvat: Saga Valtonen

Turhautuneisuus, syyllistäminen ja ulkopuolisuus. Ne olivat aina uudelleen esiinnousseita teemoja tekemissäni haastatteluissani pro gradu -tutkielmaani varten. Harvaan asutun maaseudun asukkaat kokivat erilaisuutta ja ulkopuolisuutta ilmastopolitiikassa, pääosin koska he kokivat tyypillisimmät päästöjen vähennystavat itselleen sopimattomiksi nimenomaan asuinpaikkansa vuoksi. Pääasiallinen kokemus oli, että (ilmasto)politiikkaa tehdään kaupunkilaisten ehdoilla ja kaupunkilaisia varten.

Gradussani ”Ilmastodiskurssit harvaan asutulla maaseudulla – tapaustutkimus Pirkanmaalta” syvennyin harvaan asutun maaseudun asukkaiden kokemuksiin ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuudesta. Kokonaisuudessaan aineistosta nousi viisi toisiaan poikkileikkaavaa diskurssia: 1. käytäntöjen diskurssi, 2. taloudellinen diskurssi, 3. paikallistason diskurssi, 4. diskurssi epäluottamuksesta politiikkaan ja 5. ilmastonmuutoksen toissijaisuuden diskurssi. Peilasin löytyneitä diskursseja oikeudenmukaisuuden eri osa-alueisiin, minkä johdosta tutkielman lopputulos oli harmillinen: koettu oikeudenmukaisuus ei toteudu riittävällä tasolla millään oikeudenmukaisuuden osa-alueella saavuttaaksemme kestävän siirtymän.

Haluan blogikirjoituksessani nostaa esille gradussani käyttämät oikeudenmukaisuuden eri näkökulmat, joita ovat jako-oikeudenmukaisuus, menettelytapojen oikeudenmukaisuus sekä tunnustava oikeudenmukaisuus. Oikeudenmukaisuuden tarkasteleminen ilmastopolitiikassa on tärkeää, koska ilmastonmuutos on pohjimmiltaan oikeudenmukaisuuskysymys; päästöt ja niiden vaikutukset jakautuvat enemmän tai vähemmän tasapuolisesti riippuen ilmastopoliittisista päätöksistä.

Jako-oikeudenmukaisuus – miten hyödyt ja haitat jakaantuvat

Jako-oikeudenmukaisuus tarkastelee, miten politiikkatoimet vaikuttavat hyötyjen ja haittojen jakautumiseen (Kivimaa ym. 2021,3). Toisin sanoen pitäisi tunnistaa, minkälaisia vaikutuksia ilmastopoliittisilla päätöksillä on ja miten ne jakautuvat eri alueiden kesken. Graduni aineistossa muun muassa autoilu ja liikenne herättivät paljon keskustelua. Kuinka reilua on nostaa autoilun kustannuksia pyrkimyksenä kannustaa kansalaisia käyttämään julkista liikennettä, kun maaseudun asukkailla ei ole siihen samanlaisia mahdollisuuksia.

”Kun puhutaan että nostetaan dieselin hintaa, niin ihmiset ajaa vähemmän niin ei se toimi niin! Tai yritän mäkin ajaa vähemmän mutta ne vaihtoehdot on aina siellä kaupunkilaisilla, et jotenkin ne palvelee niitä aina paremmin. Meitä on täällä toki vähemmän, että ei niitä kärsijöitäkään niin kauheesti oo, mutta mulla se aiheuttaa semmosta inho-reaktioo. (Haastattelu 2, haastateltava B)”

Näin ollen olisi ensiarvoisen tärkeää tunnistaa alueiden erilaisuus myös ilmastopolitiikan näkökulmasta. Samojen ilmastotoimien odottaminen ja niihin kannustaminen ei ole reilua mutta ei myöskään kannattavaa. Aineistossani esiintyvät kokemukset erilaisuudesta ja vieraudesta voivat johtua juuri tämänkaltaisista toimista; mikäli alueen ja asukkaiden mahdollisuuksia ei realistisesti tunnisteta, saattaa se etäännyttää asukkaita ongelmasta itsestään, eli ilmastonmuutoksesta.

Hyötyjen ja haittojen jakautumisessa olisi myös tärkeää tarkastella kokonaisuutta, minkälaisille ihmisryhmille haitat jakautuvat. Haavoittuvammassa asemassa olevat ihmiset tarvitsevat enemmän taloudellista tukea muun muassa vähäpäästöiseen liikenteeseen siirtymisessä (Lähteenmäki-Uutela ym. 2023, 3). Näin ollen keskustelu oikeudenmukaisuudesta ei jää siihen, miten hyödyt ja haitat jakaantuvat, vaan ulottuu myös siihen, minkälaisilla poliittisilla toimilla niihin tartutaan.

Menettelytapojen oikeudenmukaisuus – avointa, läpinäkyvää ja osallistavaa politiikkaa

Päätöstenteon prosessien oikeudenmukaisuuden tarkastelua kutsutaan menettelytapojen oikeudenmukaisuudeksi. Keskiössä ovat näin ollen osallistumismahdollisuuksien tasapuolisuus, päätöksenteon läpinäkyvyys ja puolueettomuus. Oikeudenmukaisuuden kokemus linkittyy vahvasti siihen, miten ihmiset hyväksyvät ilmastotoimia. (Kivimaa ym. 2021, 1, 3-4.) Näin ollen politiikkatoimien toimeenpano tai ilmastotoimien jalkauttaminen kansalaisten arkeen ei tule tapahtumaan ilman oikeudenmukaisuuden kokemusta itse politiikkaprosesseista.

— tulee paljon kyselyitä, mutta vaikuttaako ne sitten mihinkään niin sitä mä epäilen. Että tehdään kyllä kyselyitä ja epäkohtia tongitaan esille ja otetaan ehkä vastaan ehdotuksia miten parannetaan niitä, mutta jotenkin tuntuu, että se osoite mihin ne lähetetään on roskakori. (Haastattelu 2, haastateltava B)

Graduni pohjalta voisin sanoa, että luottamus olemassa oleviin osallistumiskeinoihin ja politiikkaprosesseihin on heikkoa. Äänestämisen vaikeus, päätöksenteon läpinäkymättömyys sekä rajalliset osallistumismahdollisuudet johtavat siihen, ettei vaikuttamiskeinoja koeta toimiviksi tai politiikkaa yhteiseksi asiaksi. Jälkimmäisenä mainittua vahvistaa vielä se, etteivät maaseudun asukkaat koe mahdollisuuksia vaikuttaa oman alueensa asioihin, kun aluekehittäminen suuntautuu heidän kokemuksiensa mukaan vain keskusta- ja taajama-alueille.

Mikäli ilmastopolitiikasta halutaan aidosti oikeudenmukaista ja siitä halutaan kaikkien asia, olisi tärkeä pohtia, miten erilaisten alueiden asukkaita saadaan osallistettua tasapuolisesti. Eikä sen kuuluisi olla pelkästään suunnittelu- ja päätöksentekovaiheissa, mutta myös päätöksistä viestiminen ja toimeenpaneminen tulee olla avointa.

Tunnustava oikeudenmukaisuus – kenen ääni kuuluu ja ketä kuunnellaan

Tunnustava oikeudenmukaisuus tarkastelee muun muassa minkälaiset maailmankatsomukset sekä sosio-kulttuuriset ryhmät tulevat huomioiduksi politiikan valmistelussa, päätöksenteossa ja toimeenpanossa. Lisäksi sen avulla tarkastellaan haavoittuvampia ihmisryhmiä, kuten erilaisia vähemmistöjä, ja onko heidän asemansa tunnistettu riittävästi prosesseissa. (Kivimaa ym 2021, 3). Graduuni peilaten harvaan asutun maaseudun ihmisiäkin voidaan pitää jossain määrin haavoittuvassa asemassa olevina, sillä heidän kokemuksiensa perusteella heidän äänensä ei tule riittävästi kuulluksi ilmastopoliittisessa päätöksenteossa.

”… suunnitteluohjelmat tehdään siellä suunnittelupöydällä katsotaan vaan kartta, mutta se on just tärkeetä et pitää kuunnella niitä ihmisiä, jotka asuu sen suunnitelman keskellä. Tää on hirveen tärkeetä. Niin kun mä sanoin just tässä, et Helsingissä päätetään, mitä täällä Keski-Suomessa tai jopa Lapissa tehdään, niin Helsingin herrat päättää mitä lappalaiset saa tehdä ja montako poroo niillä on. Niin täytyis tulla sieltä työpöydän ääreltä ja tulla tekemään se suunnitelma tänne metsän pauhinaan ja katsomaan minkälaisia eläimiä siellä on. (Haastattelu 4, haastateltava B)”

On ongelmallista, etteivät harvaan asutun maaseudun asukkaat koe tulevansa kuulluksi, ei ilmastopolitiikkaan mutta muuhunkaan politiikkaan liittyen. Juhola ym. (2022) nostavat tunnustavan oikeudenmukaisuuden erityiseen rooliin oikeudenmukaisuuden kolmijaossa, sillä käsiteltävän asian mukaan olisi tärkeää huomioida kenen ääntä pyritään kuulemaan ja kenen ääni oikeasti nousee esille. Näin ollen voidaan ajatella, että olemme kaukana tunnustavan oikeudenmukaisuuden toteutumisesta, kun maaseudun asukkaat eivät koe että heillä olisi mahdollisuus vaikuttaa oman kylä asioihinsa.

Miten huolen kohteet järjestäytyvät?

Et siinä suhteen kun sukupolvet vaihtuu niin en mä oo ollenkaan huolissaan siitä että tää maaseudun ilmasto-olotila huononee. Mä oon vaan siitä huolissaan kuinka nää nurkat pysyy, että tää pysyy asutun näkösenä ettei tää oo vaan katoavaa erämaata. Se että on muutama siellä täällä, niin se ei enää elävöitä kylää. Kylä kuolee, se sielu lähtee siitä. (Haastattelu 5, haastateltava A)

Graduni kaikkia haastatteluja vahvasti yhdistävä keskusteluaihe oli, kuinka ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista on vaikea olla huolissaan, kun oma kylä kuolee ympäriltä. Tästä muodostui tutkimuksessani kaikkia muita diskursseja poikkileikkaava ”ilmastonmuutoksen toissijaisuuden diskurssi”.

Etäisyys ilmastonmuutosta ja sitä vastaan taistelemista kohtaan ei siis välttämättä johdukaan piittaamattomuudesta, vaan huolesta muita asioita kohtaan. Mikäli kokee arjessaan taloudellista epävarmuutta tai huolta elinkeinonsa säilymisestä, on ymmärrettävää, ettei huoli liikenteen päästöistä tai kierrätyksestä tunnu niin merkitykselliseltä.

Haluan uskoa, että asiat edellä kuvattujen ongelmien ympärillä korjaavat vuorovaikutteisesti toisiaan. Maaseudun asukkaiden osallistaminen saa heidät kokemaan kuuluvuutta yhteiskuntaan, jolloin heidän on mahdollisesti helpompi tuoda esille tärkeimpiä huolenaiheitaan maaseudun elinvoimasta. Keskustelun ja molemminpuolisen kuuntelemisen tuloksena voi olla syvempää ymmärrystä maaseudun erilaisuudesta suhteessa kaupunkeihin, minkä voisi kuvitella johtavan nimenomaan maaseudulle sopivien ilmastoratkaisujen kehittämiseen.

Kokonaisuudessaan lähtisin kuitenkin liikkeelle siitä, että ilmastopolitiikasta tehtäisiin kaikkien yhteinen asia, joka korjataan yhdessä.

Lähteet:

Juhola, S., Heikkinen, M., Pietilä, T., Groundstroem, F., Käyhkö, J. 2022. Connecting climate justice and adaptation planning: An adaptation justice index, Environmental Science & Policy 136: 609–619.

Kivimaa, P., Huttunen, S., Lähteenmäki-Uutela,A., Heikkinen,M., Juhola, S., Kaljonen, M:, Käyhkö, J., Lund, P., Näkkäläjärvi, K. & Vainio, A. (2021). Kuinka oikeudenmukaisuus voidaan huomioida ilmastopolitiikassa? Suomen ilmastopaneelin julkaisuja, 2/2021.

Lähteenmäki-Uutela, A., Sivonen, M., Huttunen, S., Kaljonen, M & Kivimaa, P. (2023.) Sidosryhmien näkemyksiä ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuudesta liikenne-, energia- ja ruokasektoreilla. Suomen ilmastopaneelin työpajaraportti 1/2023.

****

Saga Valtonen on vuonna 2023 Tampereen yliopistosta valmistunut hallintotieteiden maisteri, joka on perehtynyt gradussaan ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuuden kokemuksiin harvaan asutulla maaseudulla. Hänen gradunsa palkittiin vuoden 2023 maaseutugraduna Maaseudun uusi aika ry:n toimesta.

Linkki Sagan graduun: https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202304113612