Onnellisuuden rajoilla: Suomi tarvitsee laajempaa ymmärrystä hyvinvoinnista

Ilouutisia: Suomi on eri valtioiden asukkaiden koettua hyvinvointia vertailevassa YK:n Maailman onnellisuusraportissa (World Happiness Report) jo seitsemättä kertaa peräkkäin ”maailman onnellisin maa” (HS 20.3.2024)!

Ilouutista tosin voi laimentaa aiemmin raporttia kohtaan osoitettu kritiikki siitä, että se antaa liian rajatun kuvan väestön todellisesta keskimääräisestä hyvinvoinnista (Yle 20.3.2023) – jotkut vertailussa mukana olevat valtiot ovat voineet valikoida raportin kansalaisilleen tarkoitettuun kyselyyn vastaajiksi esimerkiksi vain hyväosaiseen kantaväestöön kuuluvia asukkaitaan esimerkiksi kyselyn kielivalinnoillaan. Vaikka Suomen sijoituksia ei olekaan kyseenalaistettu, Suomen aineistosta ovat puuttuneet kokonaan alle 15-vuotiaat.

Tästä kritiikistä huolimatta Suomi on joka tapauksessa pärjännyt yleensä hyvin erilaisissa eri valtioiden välisiä eroja mittaavissa hyvinvointivertailuissa. Me voimme tämän uutisoinnin valossa siis hyvin, tai ainakin paremmin kuin useimmat kanssalajitoverit muissa maissa. Hyvinvointivertailuissa pärjäämiseen liittyy kuitenkin huomionarvoisia paradokseja.

Onnellisuusparadoksi

Nuorten pahoinvointi on Suomessa nykyään yleistä ja ilmenee esimerkiksi viime vuosina huomiota saaneena koulukiusaamisen kulttuurina, mielenterveysongelmien jatkuvana kasvuna sekä monien nuorten varhaisena syrjäytymisenä koulutuksesta ja työelämästä (esim. THL 2023). Esimerkiksi syrjäisten maaseutualueiden nuorison aikuistumista tarkkailevassa pitkäaikaistutkimuksessa (Käyhkö & Armila 2022) havaittiin, että myös ns. “tavallisten perheiden nuorilla” esiintyy nyky-Suomessa hyvinkin rajuja ja odottamattomia mielenterveyteen, lähisuhteisiin ja elämänhallintaan liittyviä ongelmia. Naapurimaassa Ruotsissa, joka myös on toistuvasti rankattu valtioidenvälisissä hyvinvointivertailuissa korkealle, nuorten pahoinvointi on tuottanut muun muassa väkivaltaisen jengikulttuuriongelman.

Vanhemman väestön keskuudessa yksinäisyyden kokeminen on nyky-Suomessa yleistä. Työikäisellä väestöllä mielenterveyteen ja jaksamiseen liittyvät ongelmat tunnistetaan aiempaa paremmin ja ovat keskeinen sote-kuluja, sairaslomia ja ennenaikaista työkyvyttömyyseläkettä aiheuttava tekijä (esim. Yle 9.3.2023). Ääriajattelu ja yhteiskunnan polarisaatio on lisääntynyt, mikä voi kertoa syvenevästä luokkajaosta ja sosiaalisesta eriarvoisuudesta, joka synnyttää yhteiskunnan eri tasoilla henkisen ilmapiirin huonontumista. Polarisaatio uhkaa rapauttaa pohjoismaisen ajatuksen yhteiskuntasopimuksesta, jossa kaikista pidetään huolta. Ratkaisujen löytämistä ei helpota se, että hyvinvointivaltio on rakennettu ekologisesti kestämättömälle pohjalle.

Edellä kuvattu onnellisuuden ja ongelmien paradoksi haastaa pohtimaan, mitä hyvinvointi oikeastaan edes on ja mistä se muodostuu.

Mitä on hyvinvointi?

Hyvinvointi mielletään usein ennen kaikkea subjektiiviseksi kokemukseksi, jonka mittaaminen numeerisilla mittareilla ei ole helppoa tai suoraviivaista, jos ylipäänsä edes mahdollista. Kuitenkin hyvinvointia mitataan usein nimenomaan numeerisilla mittareilla, keskiarvoja vasten arvioiden. Mittarit mittaavat esimerkiksi yksilöiden elintasoa ja aineellisen hyvinvoinnin määrää, koulutusta, työllisyyttä, terveyttä sekä yhteiskunnan eriarvoisuutta, demokraattisuutta ja sananvapautta suhteessa verrokkimaihin.

Tällaiset mittarit antavat hyvin suppean kuvan muutamien hyvinvointiin potentiaalisesti osaltaan vaikuttavien tekijöiden suhteellisesta tilasta. Suuri aineellisen hyvinvoinnin määrä, korkea koulutus, työpaikka ja hyvä fyysinen terveys eivät kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että yksilö kokisi itsensä hyvinvoivaksi ja olisi tyytyväinen elämäänsä. Hyvinvoinnin kokemukseen voivat vaikuttaa keskeisesti myös ei-mitattavat subjektiiviset kokemukset, kuten oman olemisen, tekemisen ja sosiaalisten suhteiden merkityksellisyys, hyväksymisen, osallisuuden ja riittävyyden kokemus, jonnekin tai johonkin kuulumisen tunne, luottamus tulevaisuuteen sekä kokemus itselle merkityksellisten suhteiden, yhteisöjen, paikkojen ja ympäristöjen olemassaolosta ja pysyvyydestä.

Arto Salosen ja Jyrki Konkan kyselytutkimuksessa (2022) oman elämän arvokkuuden kokemisen todettiin korreloivan voimakkaasti elämään tyytyväisyyden kanssa. Samassa tutkimuksessa kestävien elämäntapojen toteutumisen havaittiin lisäävän elämään tyytyväisyyttä. Lisäksi Salosen ja Konkan tutkimuksessa havaittiin, ettei kaikkein suurimpiin tuloluokkiin kuuluminen välttämättä ollut yhteydessä arvokkuuden ja elämään tyytyväisyyden kokemisen lisääntymiseen, vaan tulojen määrää merkittävämpää tässä yhteydessä oli koettu taloudellinen pärjääminen. Hyvinvoinnin lisäämisen kannalta elämän arvokkuuden ja merkityksellisyyden toteutuminen on olennaisempaa kuin elintason jatkuva kasvattaminen ja aineellisen hyvän lisääminen.

”Tällöin ihmisellä saattaa olla kaikkea, mitä hän voi vallitsevien kulttuurin normien mukaan tarvita, mutta nuo normit saattavat mennä pahasti pieleen sen suhteen mitä hän oikeasti tarvitsee hyvään tai edes siedettävään elämään.”

Ikuiseen kasvuun uskovassa kilpailukyky-yhteiskunnassa globaali kilpailu pääomasta ja hupenevista resursseista kiristyy koko ajan. Tuottavuuden ja kilpailukyvyn ainaisen kasvattamisen edellyttämä muutos on pysyvä olotila ja jopa vastoin kansalaisten näkemystä ja hyväksyntää väkisin yhteiskunnassa läpi juntattava ”ihanne”. Tästä ajankohtainen esimerkki ovat nykyhallituksen tavoittelemat työmarkkinauudistukset ja niiden kohtaama vastarinta. Kansalaisilta edellytetään sitoutumista tuottavuuteen eli muun muassa omaan työpaikkaan ja työtehtävään silloinkin, kun se olisi vastoin omia arvoja ja omaa hyvinvointia tai kun sitoutuminen tuottavuuteen tapahtuu esimerkiksi lähiyhteisöön ja lähisuhteisiin sitoutumisen kustannuksella.

Tällainen yksilökeskeinen, kilpailua ja suorittamista alleviivaava nykykulttuuri ei välttämättä tue hyvinvointiin vaikuttavien subjektiivisten kokemusten muodostumista. Pikemminkin se ruokkii ulkopuolisuuden, juurettomuuden ja merkityksettömyyden kokemusten riskiä sekä aineellisen hyvän ja välittömän mielihyvän tavoitteluun perustuvaa hyvinvointikäsitystä. Samalla esimerkiksi ilmastonmuutoksen jatkuva eteneminen edellyttäisi yhteiskunnan jäseniltä sopeutumista ja muutosta heidän omissa toimintatavoissaan, mihin kaikilla kansalaisilla ei välttämättä ole resursseja. Lukuisat keskenään ristiriitaisetkin muutosvaatimukset, ympäristön ja yhteiskunnan pahoinvointi ja toistuvat tai jatkuvat, syvenevät sosiaaliset ja ekologiset kriisit luovat yleistä epävarmuutta ja heikentävät tulevaisuudenuskoa.

Johann Harin Mielen yhteydet -kirjassa on viitattu useisiin tutkimuksiin, joissa on osoitettu materialististen ja muiden ulkoisten arvojen, kuten menestyksen, olevan kytköksissä masennukseen ja ahdistukseen. Tutkimukset myös osoittivat, että niillä, jotka saavuttivat sisäiset tavoitteensa, onnellisuus lisääntyi merkittävästi ja vastaavasti masennus ja ahdistus vähenivät merkittävästi. Harin mukaan kulttuurissamme vallitsevat normit korostavat juuri materialistisia ja aineellisia arvoja eli ulkoiseen motivaatioon perustuvia arvoja. Tällöin ihmisellä saattaa olla kaikkea, mitä hän voi vallitsevien kulttuurin normien mukaan tarvita, mutta nuo normit saattavat mennä pahasti pieleen sen suhteen mitä hän oikeasti tarvitsee hyvään tai edes siedettävään elämään. Samalla myös sisäiset arvot ovat hyvin hauraita, minkä takia moni kääntyy yhteiskunnallisen paineen myötä sisäisistä arvoista kohti ulkoisia arvoja.

Uusia lähestymistapoja

Ilmassa on kuitenkin muutoksen merkkejä hyvinvoinnin kokonaisvaltaisemmasta ymmärtämisestä: esimerkiksi aiemmin tabuina pidetyistä mielenterveysongelmista puhutaan nykyään julkisuudessa aiempaa avoimemmin, jolloin yksilöt mahdollisesti tunnistavat ja tunnustavat mielen hyvinvointiin liittyvät tekijät ja jaksamisen ongelmansa aiempaa herkemmin. Äskettäin uutisissa ollut mielenterveysperustainen sairaseläkkeiden nousu voi kertoa, että niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin tasolla mielenterveyteen liittyvät ongelmat tunnistetaan aiempaa paremmin eikä avun tarpeessa olevien ole pakko sinnitellä työelämässä koetun hyvinvointinsa vastaisesti.

Viime aikoina hyvinvoinnin arvioimisen kehittämiseksi on alettu peräänkuuluttaa myös ei-mitattavien, sosiaalisen ja ekologisen hyvinvoinnin aspektien sisällyttämistä hyvinvoinnin määritelmään – puhutaan ”kokonaishyvinvoinnista” tai ”kestävästä hyvinvoinnista”, jossa sekä taloudelliset, fyysiset, sosiaaliset että ekologiset ulottuvuudet pyritään sisällyttämään osaksi hyvinvoinnin kokonaisuutta. Kokonaisvaltaisen kestävyyden merkitys hyvinvoinnin perustana on alettu ymmärtää myös yhteiskunnallisena kysymyksenä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että hyvinvointitalouden käsite, joka yhdistää kokonaiskestävyyden merkityksen ymmärrykseen hyvinvoinnista, on alkanut nousta hyvinvointiin liittyvän päätöksenteon yhteyksiin (kts. STM 2023).

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa hyvinvoinnin käsitettä on myös alettu syventää yksilö- ja ihmiskeskeisestä, subjektiivisesta kokemusperäisestä hyvinvoinnin ymmärtämisestä kohti laajempaa lähestymistapaa, jonka lähtökohtana on koko ekosysteemijärjestelmän ja kaikkien siihen kuuluvien nykyisten ja tulevien ihmisten mutta myös muiden eliöiden hyvinvointi ja mahdollisuus toteuttaa omia lajityypillisiä ominaisuuksiaan ja kykyjään nyt ja tulevaisuudessa. Tutkijat kutsuvat tätä hyvinvoinnin konseptia planetaariseksi hyvinvoinniksi (“planetary well-being”, Kortetmäki ym. 2021).

”Kokonaisvaltaisen kestävyyden merkitys hyvinvoinnin perustana on alettu ymmärtää myös yhteiskunnallisena kysymyksenä.”

Yhteiskunnan kokonaiskestävyyden saavuttamisen kannalta tällaiset laaja-alaisemmat lähestymistavat hyvinvointia ja sen muodostumista kohtaan ovat tärkeitä. Yksilönkin on lopulta vaikea voida kokonaisvaltaisesti hyvin ja tuntea elämäänsä merkitykselliseksi ympäristössä ja maailmassa, jossa elämän kannalta keskeiset resurssit on kulutettu loppuun ja elinvoimaisen biodiversiteetin ja muiden elämän kannalta välttämättömien ekosysteemipalveluiden kaltaisten hyvinvoinnin perusedellytysten olemassaolo ja jatkuvuus myös seuraaville sukupolville on vaarannettu. Yhteiskunnan ekologisen kestävyyden tavoittelulla on näin ollen suora yhteys myös yksilöiden hyvinvointiin.

Aiempaa laaja-alaisempi ymmärrys hyvinvoinnista, sen muodostumisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä voi tarjota kasvualustaa uusille hyvinvoinnin tukemiseen perustuville palveluille ja hyvinvointiin liittyvien ongelmien takautuvan korjaamisen tarpeesta muodostuvien kulujen vähenemiselle. Tämä edellyttäisi, että esimerkiksi hyvinvoivan ympäristön, työn ja tekemisen merkityksellisyyden ja hyvinvointia ja arvokkuuden kokemusta tukevien yhteisöjen arvo yhteiskunnassa ymmärretään ja niiden säilymistä ja muodostumista aktiivisesti tuetaan myös yhteiskunnan rakenteiden tasolla.

Tämä voi kuitenkin edellyttää kulttuurista muutosta yhteiskunnallisessa arvopohjassamme ja hyvinvointikäsityksessämme, jotka ovat tähän mennessä lähinnä edistäneet esimerkiksi ympäristön tilan ja yhteisöllisyyden heikentämistä.

Tekstissä viitatut lähteet & lisälukemista

Hari, Johann (2019): Mielen yhteydet. Suom. Tiina Ohinmaa, Bazar Kustannus 2019. 

Häikiö, Liisa; Lahikainen, Lauri & Ding, Jing (2024): Millainen on ekososiaalinen yhteiskuntasopimus? Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu,  https://www.tuni.fi/alustalehti/2024/03/13/millainen-on-ekososiaalinen-yhteiskuntasopimus/ 

Kortetmäki, T., Puurtinen, M., Salo, M., Aro, R., Baumeister, S., Duflot, R., Elo, M., Halme, P., Husu, H-M., Huttunen, S., Hyvönen, K., Karkulehto, S., Kataja-aho, S., Keskinen, K.E., Kulmunki, I., Mäkinen, T., Näyhä, A., Okkolin, M-A., Perälä, T., Purhonen, J., Raatikainen, K.J., Raippalinna, L-M., Salonen, K., Savolainen, K., Kotiaho, J.S. (2021): Planetary well-being. Humanities and Social Sciences Communications, 8, Article 258.  https://www.nature.com/articles/s41599-021-00899-3 

Käyhkö, Mari & Armila, Päivi: “Tasasen paskaa kuuluu.” Elämänongelmien kirjoa kehkeytyvässä aikuisuudessa. Aikuiskasvatus 4/2022, https://doi.org/10.33336/aik.122114 

Salonen, Arto & Konkka, Jyrki (2022): Kansalaisten hyvinvointi kestävyyttä tavoittelevassa yhteiskunnassa. Tiedepolitiikka Vol 47 Nro 4 (2022), https://journal.fi/tiedepolitiikka/article/view/117852/75982 

STM (2023): Hyvinvointitalous. https://stm.fi/hyvinvointitalous (luettu 24.3.2024)

THL (2023): Nuorten hyvinvointi. https://thl.fi/aiheet/lapset-nuoret-ja-perheet/hyvinvointi-ja-terveys/nuorten-hyvinvointi (luettu 24.3.2024)

HS 20.3.2024: Suomi on jälleen maailman onnellisin maa. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010305569.html 

Yle 9.3.2023: Tuore tutkimus maalaa synkän kuvan suomalaisten työhyvinvoinnista: kokemukset ovat heikentyneet entisestään. https://yle.fi/a/74-20021592 

Yle 20.3.2023: Miten onnellisuutta mitataan? Suomi ykkönen jo kuudetta kertaa, mutta onnellisuusraportti saa myös kritiikkiä. https://yle.fi/aihe/a/20-10002419 

Kirjoittajat:

Emmi Salmivuori (Itä-Suomen yliopisto), Timo Kuusiola (Ajatushautomo Creatura), Anna Mustonen (Itä-Suomen yliopisto), Jari Lyytimäki (Suomen ympäristökeskus) & Päivi Armila (Itä-Suomen yliopisto).

Kuva:

Emmi Salmivuoren arkistot