Syrjäisyyden, kestävyysmurroksen ja yhteiskunnan polarisaation välisistä suhteista 

Yhteiskunnassa vallitsevat fyysiset, sosiaaliset, kulttuuriset yms. jakolinjat väestöryhmien välillä luovat marginalisoitumisen kokemuksia: jotkut väestöryhmät ajautuvat yhteiskunnan marginaaliin jonkin sellaisen ominaisuutensa takia, jonka suhteen he poikkeavat yhteiskunnan hallitsevista normeista. Koska yhteiskunnallisiin murrostilanteisiin liittyy usein valtakamppailuja, tuovat ne olemassa olevia jakolinjoja ja normeja ja näihin liittyviä valtasuhteita näkyviksi ja uusintavat ja syventävät niitä. Jakolinjojen syveneminen voi vaikeuttaa yhteistoimintaa muutokseen sopeutumiseksi ja muutokseen kytköksissä olevien ongelmien ratkaisemiseksi. Siksi on tärkeää ensinnäkin tunnistaa olemassa olevia jakolinjoja ja niiden syntymekanismeja ja toiseksi pyrkiä loiventamaan niitä.

Yhteiskunnallisen polarisaation on havaittu usein lisääntyvän yhteiskunnan murrostilanteissa, joissa jokin totuttu tie on kuljettu loppuun ja arkiset rutiinit uhkaavat muuttua. Tämä näkyy esimerkiksi poliittisen keskustelun polarisoitumisena, jossa erilaisia jakolinjoja korostaen rakennetaan meitä ja muita, sekä populististen puolueiden ja poliitikkojen suosion lisääntymisenä. 2000-luvulla populismin suosion nousu on ollut yleismaailmallinen ilmiö, mutta äänestyskäyttäytymisen perusteella nousu on ollut erityisen vahvaa kasvukeskusten ulkopuolella. Miksi?

Syrjäisyydestä 

Tarkastellaan ensin syrjäisyyttä. Esimerkiksi Andrew Fischerin (2015) mukaan sellaiset aluekategoriat kuin ”kaupunki”, ”maaseutu”, ”keskus” ja ”periferia” ovat syntyneet alun perin sen takia, että on haluttu arvioida alueiden välisiä eroja niiden teknologisen ja talouden kehityksen asteissa ja elinkeinorakenteissa. Sittemmin jaottelujen varaan on kehittynyt erilaisia vakiintuneita alueiden välisiä roolituksia: periferian, maaseudun ja syrjäseudun ydintehtävä on ollut luonnonvarojen ja elintarvikkeiden alkutuotanto, ja keskukset toimivat vallan ja vaurauden keskittymisen alueina, joissa periferioissa tuotettujen vaurauden raaka-aineitten arvon määrittely ja usein myös kulutus tapahtuvat. Toisaalta keskukset ovat samalla toimineet yhteiskunnan toiminnan ja kehityksen nettomaksajina, ja Suomessakin alueellinen tasapaino ja syrjäseutujen kehittäminen on usein tapahtunut keskuksista syrjäseuduille suuntautuneilla tulonsiirroilla.

Näiden roolien tuottamiseksi ja oikeuttamiseksi periferioita ja keskuksia pyritään erottelemaan toisistaan sekä todellisten että kuviteltujen suhteiden ja ominaisuuksien avulla: periferiat on nähty ”taantuvina”, ”syrjäisinä”, ”vaikeasti saavutettavina”, ”luonnonvaroista riippuvaisina” ja ”heikosti kehittyneinä” suhteessa keskuksiin. Tällaiset määrittelyt tuottavat ja ylläpitävät tehokkaasti toiseutta ja alisteisuutta, millä on seurauksia myös alueiden henkiseen ilmapiiriin: ”syrjässä” elävät saattavat pitää tai olettaa muiden pitävän itseään ja elinaluettaan alempiarvoisena ja merkityksettömämpänä – fyysinen syrjäisyys tuottaa syrjäisyyttä mielentilana (kts. Häyrynen & Hämeenaho 2020). Keskus-periferia -jaottelu ei kuitenkaan ole todellinen dikotomia, vaan vertailukohdasta riippuen osin käytännöllinen ja suurelta osin kuvitteellinen suhde: myös suurin osa maantieteellisissä keskuksissa asuvista kokee itsensä ”syrjäisiksi” tai toisiksi erilaisissa vertailuasetelmissa – lähiön asukkaat suurkaupungeissa, vähemmistöryhmät valtaväestön keskellä ja valtakunnalliset toimijat suhteessa globaaleihin toimijoihin. Stuart Halliin viitaten ”toiseus” on yleinen kokemus ja harva ajattelee olevansa ”ensimmäisiä”. Keskus on aina jossain oman piirin ulkopuolella.

Murroksesta 

Pohditaan seuraavaksi yhteiskunnallisten murrosten yhteyttä alueellisiin suhteisiin. Joidenkin tutkijoiden mukaan murrokset voimistavat alueiden välisiä roolituksia ja valtasuhteita jakamalla alueita murrosten ”voittajiin” ja ”häviäjiin”. Esimerkiksi kestävyysmurroksen kaltaisiin yhteiskunnallisiin siirtymiin liittyy voimakkaita kilpailevia intressejä siitä, mitä siirtymillä tavoitellaan ja miten ne toteutetaan. Mikäli valmiiksi valtaa pitävät toimijat hyötyvät keskus-periferia -tyyppisistä jaotteluista, saattavat ne pyrkiä ylläpitämään ja uusintamaan näitä roolituksia myös yhteiskunnallisissa murrostilanteissa turvatakseen oman asemansa ja saavutetut etunsa sekä hyötyäkseen murroksen tuottamista mahdollisuuksista. Sellaisilla alueilla ja niiden toimijoilla, jotka ovat valmiiksi ennestään ”heikommassa” asemassa, ei ehkä riitä resursseja lähteä tässä kilpailussa haastamaan valtaa pitävien tahtoa, vaan ne saattavat jäädä omine tarpeineen ja intresseineen ulkopuolisiksi muutostilanteessa sekä siihen liittyvästä keskustelusta. Tällöin voi käydä niin, että keskukset päättävät eri alueiden tarpeet alueiden puolesta.

Esimerkkinä tästä murrosten keinot ja tavoitteet saatetaan laatia lähinnä keskuksista käsin ja keskusten ehdoilla. Kestävyysmurrokseen liittyen kestävyyden määritelmien ja tavoitteiden nähdään usein perustuvan kasvukeskusten olosuhteisiin, kuten julkisen liikenteen ja työmatkapyöräilyn kehittämiseen, tiiviin ja energiatehokkaan asumisen edistämiseen, keskitettyyn uusiutuvan energian tuotantoon, kestävien kulutusvalintojen tarjoamiseen sekä kasvavaan biotalouteen ja uusiin teknisiin innovaatioihin. Tällöin sellaiset alueet, joista julkinen joukkoliikenne puuttuu, joissa välimatkat ovat pitkät ja asutus väljää, joissa puulämmityksellä on merkittävä rooli rakennusten lämmittämisessä, joissa kuluttamisen valikoimat ovat suppeat ja joista puuttuu infrastruktuuri ja osaaminen uusien innovaatioiden käyttöön ottamiseksi näyttäytyvät lähtökohtaisesti epäkestävinä ja kestävyysmurrosta hidastavina. Samalla syrjäisten alueiden asema intensiivisen luonnonvarojen tuottajana voi biotalouden kasvutavoitteiden myötä entisestään voimistua.

Keskuslähtöinen murros saattaa pahimmillaan ruokkia epäonnistumisen, epäreiluuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia syrjäseudulla elävien keskuudessa esimerkiksi silloin, jos vallitsevien elämäntapojen ja elinkeinojen vastuullisuus kyseenalaistetaan ilman, että niiden tilalle tarjotaan todellisia vaihtoehtoja. Murrokseen liittyvässä keskustelussa ulkopuoliseksi jäävän silmissä koko kestävyysmurros voi jäädä etäiseksi ja sen tarpeellisuus kyseenalaistua. Jos kestävyysmurrokseen liittyy kokemuksia elämän vaikeuttamisesta turhan takia ja muutoksen tuottamien hyötyjen olemattomuudesta tai häviämisestä jonnekin muualle, voi seurauksena olla uhriutumista ja kurjuuspuhetta. Tämä voimistaa yhteiskunnallista polarisaatiota.

Polarisaatiosta

Yhteiskunnalliset murrokset ja niihin liittyvät kilpailutilanteet saattavat uusintaa ja voimistaa alueiden välisiä todellisia ja kuviteltuja suhteita ja niihin perustuvia valtarakenteita. Nämä suhteet toimivat jaottelun materiaalina myös alueen sisäisissä muutokseen liittyvissä valtakysymyksissä eri ryhmien ja toimijoiden välillä. Yhteiskunnallisten muutosten onkin tutkimuksissa havaittu tuovan näkyväksi niin yhteiskunnallisia kuin alueiden sisäisiäkin jaotteluja: kun epävarmuus ja huoli omista oikeuksista ja oman työpaikan tai elinkeinon säilymisestä lisääntyvät kasvottomaksi koetun muutoksen myötä, nostaa se vastarintaa sekä tarvetta luoda me/he -jaotteluja ja etsiä syntipukkia muutokselle ja sen aiheuttamille todellisille ja kuvitelluille uhille ”ulkopuolisiksi” katsotuista toimijoista. Syntipukiksi joutuvat helposti esimerkiksi maahanmuuttajat, ympäristöaktivistit, Euroopan unioni tai muutokseen myönteisesti suhtautuvat poliittiset tahot, jotka saatetaan leimata kansaa tarpeettomiksi koetuilla ympäristönsuojeluhankkeilla kyykyttäväksi ”eliitiksi”. Tutkija Susan Clayton (2020) on kirjoittanut, että ympäristöongelmien kiistämisessä ja ympäristönsuojeluhankkeiden vastustamisessa olisi kyse ennemmin luokkakapinoinnista valtaa pitävää ”eliittiä” vastaan kuin kansalaisten todellisista arvoista ja uskomuksista.

Yhteiskunnassa valmiiksi vallitsevien jaottelujen ja kestävyysmurroksen yhdessä luomat olosuhteet toimivat otollisena kasvualustana yhteiskunnan polarisaatiolle. Yhteiskunnalliset jakolinjat ja yhteiskunnallisen muutoksen synnyttämä epävarmuus ja huoli ovat polttoainetta sellaistenkin poliittisten päämäärien edistämiseen, joilla ei välttämättä ole tekemistä alkuperäisen kysymyksen eli yhteiskunnallisen murroksen ja sen syiden kanssa. ”Kansan äänenä” esiintyvät tahot koettavat hyödyntää havaitsemiaan jakolinjoja ja epävarmuuksia lietsomalla niitä entisestään ja pyrkimällä profiloitumaan poliittisten kilpailijoidensa eli ”eliitin” ja sen edistämien muutosten vastustajana.

Esiintyessään syrjäseudun äänitorvena ja puolustajana poliittiset toimijat tuottavat yksinkertaistavaa stereotypiaa alueen väestöstä: esimerkiksi tietyn alueen edustajana profiloituneiden toimijoiden aggressiivisesta ympäristötoimien vastustamisesta voi syntyä vaikutelma, että alueella vallitsee yhtenäinen vaikkapa suurpetojen suojelua tai EU:n ilmastopolitiikkaa vastustava rintama. Oleellista on, kuka pääsee ääneen ”alueen edustajana”, ja keiden ääni jää kuulumatta. Yleensä ääneen pääsevät ne äänekkäimmät ja aggressiivisimmat, jotka osaavat tehokkaasti vedota moniin alueen asukkaiden koettuihin pelkoihin ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiin, eli ne, jotka edustavat hallitsevaa kuvaa alueesta ja sen väestöstä.

Luonnonsuojelualueiden perustamiseen, kaivoshankkeisiin ja muihin syrjäseutujen luonnonvarojen ja maan käyttöön liittyvät alueiden sisäiset konfliktit ovat kuitenkin osoittaneet, että myös syrjäseuduilla elää keskenään erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia muutoksiin ja omaan alueeseensa ja elämäänsä liittyviä arvoja, intressejä ja ajattelutapoja. Tämän moninaisuuden tunnistaminen ja tunnustaminen sekä erilaisten alueen asukkaiden äänen tuominen mukaan yhteiskunnan muutoksia käsittelevään keskusteluun on tärkeää myös torjuttaessa yhteiskunnan polarisoitumista yhteiskunnallisissa murrostilanteissa.

Tekstin viittaukset: 

Clayton, Susan (2020): Conservation psychology and climate change. Teoksessa Claude, Henry; Johan Rockström & Nicolas Stern (ed.): Standing up for a Sustainable World. Voices of Change. Edward Elgar Publishing, UK/USA 2020. http://doi.org/10.4337/9781800371781 

Fischer, A. M. (2015): The End of Peripheries? On the Enduring Relevance of Structuralism for Understanding Contemporary Global Development. Development and Change 46(4): 700–732. DOI: 10.1111/dech.12180 

Hall, Stuart: Identiteetti. Suom. ja toim. Mikko Lehtonen ja Juha Herkman. Vastapaino, Tampere 1999. 285 s

Häyrynen, Simo & Hämeenaho, Pilvi (2020): Green clashes: cultural dynamics of scales in sustainability transitions in European peripheries. PALGRAVE COMMUNICATIONS | (2020) 6:90 | https://doi.org/10.1057/s41599-020-0472-x 

Kirjoittajat:

Emmi Salmivuori, väitöskirjatutkija, Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeen hankekoordinaattori (Itä-Suomen yliopisto)

Simo Häyrynen, ympäristöpolitiikan yliopistolehtori ja yhteiskuntapolitiikan dosentti (Itä-Suomen yliopisto), kulttuuripolitiikan dosentti (Turun yliopisto)

Anna Mustonen, väitöskirjatutkija, Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeen hankejohtaja (Itä-Suomen yliopisto)