Onko perjantai 13. hyvä päivä väitellä?
Opettajan työhyvinvointia voi, perisuomalaiseen tapaan, lähestyä myös negaation kautta. Väitöskirjani otsikko ”Minä junnaan paikallani”: Opettajan alanvaihdon harkinta ja sen yhteys koettuun työuupumukseen ja työyhteisösuhteeseen, tiivistää paitsi tutkimuksen ytimen, myös tutkijan mielenmaailman. Kun väitöspäiväksi varmistuu vielä perjantai 13., kokenut sihteerikin saa irvistyksen kasvoilleen. Hetkessä hän tuntuu palauttavan mieleensä elämänsä aikaiset, eittämättä lähempänä kuusikymmentä pahanonnen päivää, ja sopertaa, että ehkä päivää olisi tosiaan syytä yrittää vielä vaihtaa.
No, ei vaihdettu, koska kukapa taikauskoinen olisi, varsinkaan tutkija.
Sitä paitsi, mikä voisi mennä pieleen? Olihan vauvammekin tuolloin jo miltei nelikuinen, eikä herättänyt enää kuin kerran tunnissa. Silmäpussini olivat infernaaliset, mutta tuskin niihin kiinnitettiin liikaa huomiota. Olinhan jo kuukausia kärsinyt kroonisesta silmätulehduksesta molemmissa silmissä sekä hilseilevästä ihosta kasvoissani, jotka molemmat olivat selkeästi stressin aiheuttamia. Pelastukseni oli varmaankin valtava kuppi vihreää teetä tai tarkemmin sanottuna sen sisältämä kofeiini. Tiedän olevani herkkä kofeiinille, joten yleensä välttelen sitä. Kofeiinipitoisia juomia nautittuani tarkkaavuuteeni poukkoilee ja minun on hankala keskittyä. Näin teen kuitenkin parempana vaihtoehtona kuin ottaa viime hetken ryypyt lämpiössä. Alkoholilla ei niin ikään ole kovin mairittelevaa vaikutusta minuun, se vain saa minut hihittelemään hervottomasti. Tuskin olisi vauvakaan arvostanut lisäbuustia maidossaan. Onneksi vastaväittäjä oli saapunut turvallisesti kaupunkiin jo edellisenä iltana, joskin huomaamaan, että samaisen sihteerin varaama hotelli sijaitsi Helsingissä, vain sen reilun 400 kilometrin päässä väitöspaikasta Joensuussa.
Yhtä kaikki, väitös meni mallikkaasti ja pääsimme keskustelemaan laajasti työhyvinvoinnin merkityksestä opetusalalla. Taustoitin sitä, miten oppiminen ja hyvinvointi nivoutuvat yhteen ja miten opettajien hyvinvointi on tärkeää myös oppilaiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Opetusalalla on huolestuttavan suuri joukko opettajia, jotka pitkittyneesti kokevat työnsä kuormittavana ja etäännyttävän. Hetkittäiset alanvaihdon harkinnan ajatukset ovat yleisiä, mutta työhyvinvoinnin, työstä suoriutumisen ja kouluyhteisön toimivuuden kannalta olisi tärkeää, ettei harkinta olisi pysyvää.
Tutkimus osoitti opettajien tunnistavan tekemänsä työn arvon ja merkityksellisyyden. Työyhteisössä koettu tunnustus ja arvostus suojaa työuupumuksen ja etenkin kyynistymisen kokemuksilta. On inhimillistä kaivata tunnustusta ja arvostusta työssään ja suoranaista sydämen sivistystä jakaa sitä yhteisöissään. Työhyvinvointia rakennetaan yhdessä. Esihenkilö voi johtamisellaan osoittaa arvostusta ja oikeudenmukaisuutta, työyhteisössä voidaan hyödyntää sosiaalisia voimavaroja, huoltajat voivat osoittaa kannustusta arvostavalla yhteistyöllä ja yhteiskunta poliittisilla toimillaan, kuten tarjoamalla opetustyölle tarvittavat edellytykset. Edelleen opettajan tulee arvostaa itseään siten, ettei anna itsestään kaikkea työelämälle. Jokainen työuupumus on silkkaa inhimillistä ja kansantaloudellista haaskausta. On tärkeä pitää huolta myös työkaverista, koska uupuneena keinoja voi olla hankala löytää.
Se tiedetään, että rakenteet muuttuvat hitaasti, mutta omaan työhyvinvointiin vaikuttaminen voi alkaa tänään.
Katariina Räsäsen kasvatustieteen väitöskirja ”Minä junnaan paikallani”: Opettajan alanvaihdon harkinta ja sen yhteys koettuun työuupumukseen ja työyhteisösuhteeseen tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 13.10.2023. Teos löytyy sähköisessä muodossa osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-4963-9