Erään opettajan päivä
Tämä on elämänmakuinen ja -tuntuinen tarina erään opettajan päivästä. Se on kuvitteellinen, mutta pohjautuu tositapahtumiin. Tarina kuvaa opettajan ajatuksenjuoksua, joka jää usein pimentoon opetus- ja kasvatustyön lomassa.
Kevätauringon säde tuntui poskellani ja häikäisi silmiäni, kun hätkähdin hereille sängystäni. Aamuyön sudentunteina mieleni oli käsitellyt edellisten päivien vaikeita oppilastilanteita töissä, mutta jossakin vaiheessa olin nukahtanut rauhalliseen uneen. Kello oli kuusi, eikä minulla olisi vielä puoleen tuntiin tarvetta nousta ylös sängystä. Töihin ei olisi kiire, koska opetustuntini alkaisivat vasta kello 8.15. Voi kuinka rakastin näitä pakkasaamuja, joina valon määrä alkoi lisääntyä ja lumi sulaa pieniksi puroiksi. Kevät alkoi ottaa niskalenkin kaamoksen pimeydestä.
Nousin ylös ja laitoin television päälle samalla, kun katoin aamupalaa ruokapöytään. Korviini kantautui uutisia kansainvälisistä konflikteista, ilmaiskuista ja kuolonuhreista. Hätkähdin ja päätin sammuttaa laitteen ennen kuin herättäisin lapset. Ehkä itsensä huijaamista ja totuuden välttelyä, mietin, mutta joka tapauksessa ei lapsille sopivaa katsottavaa.
Seuraavat rutiinit tapahtuivat kuin automatisoituina: pakkaa lasten kanssa päiväkoti- ja koulureppu, pese hampaat ja pue ulkovaatteet. Samalla kuin suoritin tätä arkipäiväistä tapahtumaketjua pohdin, minkälainen tulevaisuus lapsiani odottaisi. Minkälaisen maailman antaisimme heille perintönä? Voisin opettaa lapsilleni suvaitsevaisuutta ja yhteisöllisyyden merkitystä, mutta löisikö kuitenkin maailma vasten näitä kasvatusihanteita?
Hyvästeltyäni tyttöni koulun pihalla ja poikani päiväkodin eteisessä lähdin ajamaan kohti työpaikkaani, Päivänsäteen ja menninkäisen peruskoulua. Se on uudehko, kolmisarjainen yhtenäiskoulu kaupunkimme monikulttuurisella asuinalueella. Koulumme lämminhenkinen yhteisö vastaanottaa erottelematta moninaisista taustoista tulevat oppilaansa. Täällä minun on helppo tunnistaa kasvatustyön merkitys: Siinä tavoitellaan, että lapsi oppii, mikä on oikein ja väärin, arvokasta ja vältettävää, sopivaa ja epäsopivaa, mitkä ovat hänen oikeutensa, vastuunsa ja velvollisuutensa. Tahdon uskoa, että ymmärryksen ja empatian karttumisen myötä mahdollistuu myös muutos yhteiskunnassamme.
Saavuin työpaikalleni ja kävelin henkilöstöhuoneeseen. Siellä tapasin matematiikanopettajamme Petran, joka päivitteli uusimpia Pisa-tuloksia. Hallitus oli opetusministeri Henrikssonin suulla luvannut lisätä alkuopetukseen pari vuosiviikkotuntia suomen kieltä ja 3.-6. luokille yhden matematiikan vuosiviikkotunnin. Mitä nämä lisätunnit auttavat niin pitkään, kun oppilaat tai heidän perheensä voivat pahoin, mietin. Erityisopettajana huolehdin etenkin tukea tarvitsevien oppilaiden oppimisen puolesta. Miten heidän oppimistaan ja hyvinvointiaan tuettaisiin tarkoituksenmukaisimmin?
Samaan huoleen yhtyi myös S2-opettajamme. Hän harmitteli, että liian usein valtaosa oppitunnista kuluu oppilaiden haastavan käyttäytymisen ohjaamiseen. Joskus oppilaan käyttäytyminen ilmentää ahdistusta perheen haastavasta tilanteesta. Oppilas voi tulla kouluun huonosti nukkuneena tai ilman aamupalaa, ja pahimmillaan hän ei ole ottanut hänelle määrättyjä oppimista ja käyttäytymistä tukevia lääkkeitä.
Tällaisina koulupäivinä pystytään harvoin keskittymään oppimisen tukemiseen, vaan oppitunti voi kulua kokonaan oppilaan käyttäytymisen rauhoitteluun tai opiskeluun orientoitumisen tsemppaamiseen. Keskittymiskyky on hukassa, jos mieli on liian levoton tai rauhaton. Oppilaan oireillessa pahaa oloaan, ei oppiminen edisty ennen hänen hyvinvointinsa tukemista. Usean oppilaan koulupäivää on lyhennetty, koska heidän voimavaransa eivät riitä täysimittaiseen kouluviikkoon. Näiden oppilaiden kohdalla kaavaillut lisätunnit ovat tehottomia niin kauan kunnes oppilaiden hyvinvointi ja jaksaminen saadaan riittävälle tolalle. Harmittelen sitä, että tämä on jälleen yksi uudistus, joka sataa hyvin jaksavien oppilaiden laariin ja pahimmillaan lisää eriarvoisuutta.
Kävelin opiskelutilaamme. Koulunkäynninohjaajani odotti minua. Hän on kullanarvoinen apu oppilaiden kasvatus- ja opetustyössä. Olemme pohtineet usein yhdessä, miten osaltamme tukisimme oppilaidemme perheitä ja vanhemmuutta. Tämä tuki heijastuisi osaltaan oppilaiden hyvinvointiin ja jaksamiseen ja sitä kautta koko luokkaan ja kouluyhteisöön. Hyvinvoiva oppilas vapauttaa resursseja oppimisen tukemiseen.
Timo ja Ville tulivat oppitunnille molemmat myöhässä ilman reppuja. ”Ei me niitä muistettu ottaa!” ”Eivätkö vanhemmat muistuttaneet?”, kysyin. ”Mun eivät olleet vielä heränneet”, Timo sanoi. ”Mun isä katsoi telkkua ja äiti selasi kännykästä jotain”, Ville tuumasi. ”Okei, no onneksi tulitte kouluun, odottelinkin teitä”, vastasin. Pohdin samalla, kuinka tärkeä osa lasten ja nuorten elämää koulu on. Täällä pitäisi olla aikaa kohdata heidät. Kotona tilanne voi äityä sellaiseksi, että huoltajilla ei ole tarpeeksi voimavaroja kaivattuun vuorovaikutukseen. Varsin usein käyttäytymisen haasteet kielivät kohtaamisvajeesta, jolloin lapsi kerjää aikuisen huomiota koulun näkökulmasta epäsopivin keinoin. Kaikilla meillä on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi ja rakastetuksi.
Pohdin, että meillä on tukikäytänteitä ja -järjestelmiä, joista meidän on syytä myös olla ylpeitä. Koulussamme on KiVa Koulu -järjestelmä, vertaissovittelua, oppilaskunta ja vanhempaintoimikunta. Koulullamme on hyvinvointiohjaajan, kouluterveydenhoitajan, koulukuraattorin ja koulupsykologin palvelut käytössä. Toki heidänkin resurssinsa ovat rajalliset suhteessa tuen tarpeen määrään. Pääosin oireileva lapsi jää opettajan kohtaamaksi ja tuettavaksi koulupäivän aikana, mikä lisää opettajan kokemaa työn kuormaa. Tukipalveluiden ruuhkaisuus vaikeuttaa tuen saannin riittävyyttä, tarkoituksenmukaisuutta ja oikea-aikaisuutta. Tuen tarpeiden määrä näyttää myös vuosi vuodelta kasvavan. Miten kykenisimme vahvistamaan peruskouluamme tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi?
Mitä minä itse voin tehdä asian eteen opettajana ja huoltajana? Kukaan meistä ei saa maailmaa valmiiksi yksin eikä tänään. Hyvä alku on muuttaa mietteeni puheeksi, tuoda epäkohdat ilmi ja tätä kautta osaltani lisätä tietoisuutta koulumaailmaa kohtaavista haasteista ja huolista. Jatkan huoleni jakamista kollegoiden, sosiaali- ja terveystoimen ja opetustoimen päättäjien kanssa ja uskon parempaan huomiseen. Pienistä puroista voi syntyä isompia jokia. Ja edelleen muistan pysähtyä, kuunnella, kohdata ja osoittaa välittämistä sinulle oppilaani.