Kaksi näkökulmaa luovuusstereotypioihin
Sosiaalipsykologit tutkivat normeja, sääntöjä ja standardeja, joita yhteiskunnat luovat ja ylläpitävät. Alan ulkopuolisille yhteiskunnan vaikutus yksilöihin voi näyttäytyä abstraktina ilmiönä. Sen jälkeen kun aloin tutkia luovuutta, olen kuitenkin kohdannut sosiokulttuurisen psykologian vaikutukset hyvin konkreettisesti: sitkeän stereotypian muodossa, jonka mukaan luovuus kuuluu taiteisiin.
Pysähdytäänpä hetkeksi tähän: Mikä on sinun osaamisalueesi? Jos piirtäisit kartan yhteiskunnassasi kehitetyistä osaamisalueista, mihin sijoittaisit oman erikoisosaamisesi?
Olen ollut kiinnostunut luovuuden tutkimuksesta vuodesta 2015 lähtien. Tieteenalojen kartalla sijoittaisin luovuutta koskevan tiedon ehkä pienenä pisteenä, tuskin kynän kärjen kokoisena, psykologian laidalle. Mutta kartalla, johon olisi merkitty kaikki tietämys, jota ihmiset ovat työllä ja vaivalla kehittäneet, sijoittaisin tuon lähes näkymättömän pisteen keskelle. Sehän on minun karttani, joten saan piirtää sen niin kuin sen itse käsitän.
Vuodesta 2015 lähtien olen myös alkanut tarkastella ympäröivää maailmaa luovan ajattelun, uskomusten ja käyttäytymisen näkökulmasta. Kertoessani ihmisille tutkivani luovuutta, huomaan usein, etteivät he oikein tiedä mitä sillä tarkoitan. Ehkä he sijoittavat minut mielessään ”erikoisten ammattien” lokeroon.
Seuraavaksi kuvaamani kaksi kohtaamista havainnollistavat, kuinka syvälle juurtunut luovuutta koskeva stereotypia on. Niissä näkyy sekä luovuuden rajaaminen tiettyihin toimintoihin että haluttomuus kyseenalaistaa tätä käsitystä: “Niin, luovuus liittyy piirtämiseen, musiikin soittamiseen ja tanssimiseen. Mitä siinä muka on tutkittavaa?”
Luovuuskurssi
Vuosia sitten keskustelin yliopistossa johtavassa asemassa olevan henkilön kanssa suunnitteilla olleesta luovuuskurssista tohtorikoulutettaville. Kurssi keskittyi luovan ajattelun tapoihin. Henkilö, jonka tehtävänä oli päättää, kannattiko kurssiin investoida, sanoi minulle:
”Tiedätkö, mainitsin kurssista kollegalleni, ja hän kysyi: ’Missä taiteellisissa toiminnoissa hän (minä) on ollut mukana?’”
He halusivat tietää, olinko kirjoittanut palkitun romaanin, järjestänyt maalausnäyttelyn tai saavuttanut jotakin muuta, mikä osoittaisi uskottavuuteni luovuutta käsittelevän kurssin ehdottajana. En ollut saanut julkista tunnustusta mistään taiteellisesta saavutuksesta. Olin kirjoittanut käsikirjoituksia harrastuksena, mutta se ei tuntunut mainitsemisen arvoiselta. Olin suorittanut tohtorin tutkinnon, mikä osoitti luovaa ajatteluani tutkijana, mutta sen selittäminen olisi vienyt liian kauan aikaa. Minua houkutti myös huomauttaa, että luovan ajattelun tapoja käsittelevän kurssin suunnittelu oli itsessään luovan ajattelun teko.
Toimistossa tuli hiljaista odottaessani päätöstä siitä, saisinko opettaa tulevalla uudella kurssilla. Aloin panikoida. Pitäisikö minun olla sanomatta mitään? Mitä se merkitsisi mahdollisuuksilleni opettaa kurssia?
Sitten mieleeni tuli vertaus. Kysyin:
”Täytyykö lääkärillä olla henkilökohtaista kokemusta tietystä sairaudesta voidakseen auttaa vastaanotolle tulevaa potilasta, jolla on kyseinen sairaus?”
Keskustelu päättyi ehdotukseen ottaa yhteyttä markkinointiosastoon. Ilmeisesti juuri siellä nähtiin liike-elämän luovuuden asuvan.
Luovuuden herättämät tunteet
Toisella kertaa keskustelin neurologin kanssa. Olin vastaanotolla kuvailemassa jo jonkin aikaa jatkuneita päänsärkyjäni, kun lääkäri kysyi:
”Onko elämässäsi viime aikoina tapahtunut jotain poikkeuksellista?”
Vastasin: ”Olen kirjoittanut kirjan, ja se haastoi minua.”
”Mistä kirja kertoo?”, lääkäri kysyi.
”Luovuudesta”, vastasin.
”Kirjoitit kirjan luovuudesta, ja se haastoi sinua?”, lääkäri totesi puoliksi huvittuneeseen sävyyn.
Tämä oli jälleen yksi hetki, jolloin luovuutta koskeva stereotypia osui vasten kasvoja. Ihmiset yhdistävät luovuuden usein myönteisiin tunteisiin: uteliaisuuteen, iloon, innostukseen ja niin edelleen. Nämä tunteet ovatkin ilman muuta osa luovaa kokemusta. Luovan työn tekemiseen liittyy kuitenkin myös toinen puoli: epävarmuus, hämmennys ja monitulkintaisuus, kun työstämme ideaa ja yritämme muuttaa sen joksikin sellaiseksi, jota muut voisivat pitää hyödyllisenä, nautittavana tai omaperäisenä.
Jos olet luonut jotakin, niin saatat tunnistaa ne unettomat hetket, jolloin aavistat seuraavan askeleen, mutta et ole vielä saavuttanut selkeyttä siitä. Tai ne tilanteet, joissa joku puhuu sinulle, mutta et kuule sanaakaan ajatellessasi työtäsi.
Yksitoista vuotta sitten alkaessani perehtyä luovuuteen ja päättäessäni rakentaa asiantuntijuuteni sen ympärille, minulla ei ollut aavistustakaan tulevaisuuden odotuksilta. Matka on tuonut mukanaan henkilökohtaisia oivalluksia ja syvempää ymmärrystä siitä, miten ihmiset muodostavat suhteita toisiinsa. Kohtaamani tyhjät katseet ja tunne siitä, että luovuustutkijan roolini kuuluu ”erikoisten ammattien” lokeroon ovat saaneet minut ymmärtämään ammattiemme tunnistamisen ja tunnustamisen olevan yksi tapa luoda yhteyksiä ympärillämme oleviin ihmisiin.
Muutama vinkki luovuuteen perehtymiseen
Luovuus on vaikeasti määriteltävä käsite ja luovuustutkimus on kiehtova sekä monimuotoinen tutkimusala. Nämä neljä lähdettä tarjoavat mielestäni hyvän lähtökohdan:
• Feist, G. J., Reiter-Palmon, R., & Kaufman, J. C. (Eds.). (2017). The Cambridge handbook of creativity and personality research. Cambridge University Press.
• Glăveanu, V. P. (Ed.). (2017). The Palgrave handbook of creativity and culture research. Springer.
• Ivcevic, Z., Hoffmann, J. D., & Kaufman, J. C. (Eds.). (2023). The Cambridge handbook of creativity and emotions. Cambridge University Press.
• Reiter-Palmon, R., & Hunter, S. (Eds.). (2023). Handbook of organizational creativity: Individual and group level influences. Elsevier.
Teksti on suomennettu alkuperäisestä tekstistä tekoälyn (Copilot) avulla.
Oana Velcu-Laitinen, tutkijatohtori, JATKOT-tutkimusryhmä