Poliisin ammatillinen toimijuus – Itseohjautuvuus motivaatiotekijänä vai kuormituksen lisääjänä?
Laki ja määräykset ohjaavat kaikkea poliisityötä, mutta niihin pohjautuva toimivalta on kuitenkin eri asia, kuin poliisien mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhönsä. Erityisesti moniammatillisuutta ja asiantuntijuutta painottavassa ennalta estävässä työssä on reaktiivisempia poliisityön osa-alueita paremmat mahdollisuudet – elleivät jopa edellytykset – vahvistaa ammatillista toimijuutta eli työhön liittyviä toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksia. Poliisityön kontekstissa ammatillisessa toimijuudessa ei kuitenkaan ole kyse innovatiivisesta tunnekorttimenetelmän kokeilemisesta partiotehtävällä, jossa vastassa on väkivallalla muita ihmisiä uhkaava henkilö. Kyse voisi enemmänkin olla siitä, että toteuttaako poliisi ennalta estävää työtä kiertäen nuorison suosimissa kokoontumispaikoissa, rakentaako hän yhteistyöverkostoja paikallisten sidosryhmien kanssa vai vievätkö aikapaineet, työn suorittamiseen liittyvät toimintamallit tai esihenkilön linjaukset häneltä mahdollisuuden tehdä yhteisöjen pariin jalkautuvaa kenttätyötä. Tämä herättääkin kysymään, millaisia kuvauksia toimijuudesta rakentuu poliisien puhuessa työssä oppimisesta ja työn kehittämisestä. Kysymykseen hain vastausta pro gradu -tutkielmassani Ennalta estävää työtä tekevien poliisien ammatillinen toimijuus – Kriittinen diskurssianalyysi toimijuuspuheesta poliisityön kehittämisen kontekstissa.
Moni varmasti tunnistaa kuvauksen poliisiorganisaatiosta jäykkänä laitoksena, jossa ”kaikki on ennen tehty näin, joten niin tehdään jatkossakin”. Oppimisen ja työn kehittämisen portinvartijana tällainen muiltakin aloilta tuttu kulttuuri on varsin tehokas, mutta yhteiskunnan ja työelämän muutoksen mukana pysyminen edellyttää asenteiden päivitystä myös poliisiorganisaatiossa. Työelämän pirstaloituminen on uusi normi ja yksilöllisyyttä korostavassa ajassa työssä viihtyminen voi saada taloudellista hyötyä suuremman painoarvon. Työn ja osaamisen kehittämisen mahdollisuudet ovatkin yhteydessä työhyvinvointiin (Kinnari ym. 2022, 77; Ryynänen ym. 2020, 251), joten työn pitovoiman kannalta ammatillinen toimijuus ei ole yhdentekevä juttu. Ammatillinen toimijuus rakentuu sosiokulttuurisessa ympäristössä, joten poliisin työhön liittyviä vaikutusmahdollisuuksia on tarkasteltava suhteessa organisaation normeihin ja historiallisesti muodostuneisiin toimintamalleihin sekä vuorovaikutukseen ja sosiaalisiin suhteisiin organisaation jäsenten välillä. Lisämausteensa poliisin ammatillisen toimijuuden tarkasteluun tuo ennalta estävän poliisityön konteksti, sillä ennalta estävän työn määrittely on Suomessa epämääräistä ja toteutuksessa on valtakunnallista vaihtelua.
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin ennalta estävää työtä tekevien poliisien toimijuuspuhetta työn kehittämisen ja työssä oppimisen näkökulmasta. Poliisit kuvasivat monipuolisia mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä ja hyödyntää aiempaa kokemustaan. Monipuolinen osaaminen näyttäytyi poliisien puheessa niin innostavana mahdollisuutena kuin kuormittavana vaatimuksenakin. Puheissa korostuivat työntekijälähtöisyys, itseohjautuvuus ja autonomia, mutta kääntöpuolena oli kuormitus jatkuvista oppimisvaatimuksista ilman riittävää tukea, aikaa tai selkeää johtamista. Lisäksi haastatteluissa nousi esiin kokemus siitä, että ennalta estävän työn erityispiirteitä ei aina ymmärretä organisaation sisällä. Aineistosta löytyi kolme toimijuusdiskurssia eli ammatillisen toimijuuden ilmenemismuotoa, joita kaikkia yhdistää yksi selkeä ja läpileikkaava kuvaus poliisin toimijuudesta:
Mahdollistetun oppimisen diskurssissa poliisi on ammatillisesti aktiivinen oppija. Organisaatio tarjoaa koulutuksia ja osaamisen kehittäminen koetaan mielekkääksi osaksi työtä. Tässä diskurssissa itseohjautuvuus ja jatkuva oppiminen tukevat toimijuutta.
Tuetun kehittämisen diskurssissa poliisi on autonomisesti kehittävä asiantuntija. Työn kehittäminen on vapaata erityisesti silloin, kun esihenkilö tarjoaa tukea tai hän on fyysisesti kaukana ja siksi työn valvonta on vähäistä. Tässä diskurssissa asiantuntijuus ja autonomisuus korostuvat toimijuutta tukevina tekijöinä.
Määrätyn vaikuttamisen diskurssissa poliisi on aliarvostettu oman osaamisensa seppä, joka joutuu jatkuvasti todistamaan työnsä merkitystä muille organisaation jäsenille. Itseohjautuvuuden ja jatkuvan oppimisen näkökulma kääntyy päälaelleen, kun moninaiset osaamisvaatimukset näyttäytyvät kuormittavina ja itseohjautuvuus on muuttunut vapaudesta vastuuksi.
Kaikkia toimijuusdiskursseja yhdistää näennäisen toimijuuden diskurssi, jossa ennalta estävää työtä tekevien poliisien toimijuus rakentuu näennäisten mahdollisuuksien ja käytännön rajoitteiden väliseksi tasapainoiluksi. Poliiseille annetaan esihenkilön taholta vapaat kädet kehittää työtään, mutta käytännössä esimerkiksi resurssipaineet ja ennalta estävän työn epäselvä määrittely rajoittavat toimijuutta kasaten heille työnkuvaan kuulumattomia tehtäviä.
Kuvio1: Ammatillisen toimijuuden diskurssit ennalta estävässä poliisityössä
Tulosten keskeinen havainto on, että samat työympäristön sosiokulttuuriset rakenteet voivat sekä mahdollistaa että rajoittaa toimijuutta. Itseohjautuvuus voi parhaimmillaan lisätä motivaatiota ja oppimista, mutta ilman riittävää tukea se muuttuu kuormittavaksi vaatimukseksi. Samoin monipuoliset osaamisvaatimukset voivat sekä lisätä työn mielekkyyttä että aiheuttaa kuormitusta, sillä laajamittainenkaan koulutustarjonta ei vielä takaa oppimista tai tee työssä oppimisesta mielekästä. Toimijuuden vahvistaminen ei ole vain yksilön vastuulla, vaan se edellyttää rakenteellista tukea oppimiselle ja työn kehittämiselle. Tämä edellyttää organisaatiolta ennalta estävän poliisityön tarkempaa määrittelyä, työrauhaa oppimiseen sekä myönteisen kehityksen jatkamista henkilöstön osaamisen tunnistamisessa ja hyödyntämisessä.
-Meiju Welling, projektitutkija, JATKOT-tutkimusryhmä