Tilauksena luentokeikkoja ja työpajoja – tutkimuksen kansantajuistamista, tulosten levittämistä ja uusien yhteistyösuhteiden luontia

Kuluneet pari vuotta ovat olleet JATKOT-ryhmässä paitsi aktiivista tutkimista myös tutkimustiedon jalkauttamista. Tyypillisin tapa tutkimustiedon levittämiseen – yliopistokontekstissa – on luonnollisesti opetus. Yliopistojen perinteinen ajatus on ollut ja on edelleen se, että myös tutkijat opettaa ja opettajat tutkii. Tämä turvaa sen, että yliopisto-opetus pysyy tuoreimman tutkimuksen tasalla. Yliopistojen yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen liittyvä perustehtävä vaatii kuitenkin myös organisaation ulkopuolelle tutkimustulosten kanssa astumista. Mitä kaikkea se käytännössä tutkijan arjessa sitten tarkoittaa?

Perinteistä ja sosiaalista mediaa

Kun tutkimusjulkaisu saadaan ulos– usein kuukausien, joskus vuosien mittaisen prosessin myötä – tieteellisessä lehdessä tai kirjassa, siitä tyypillisesti kirjoitetaan mediatiedote. Näin toimintaan etenkin silloin, kun tuloksissa nähdään jotakin nykyhetkessä erittäin arvokasta tai muuta sellaista uutta, jonka oletetaan kiinnostavan ja olevan merkityksellistä suurelle yleisölle. Vain pieni osa mediatiedotteista kuitenkaan ”menee läpi” valtamediassa. Kokemus JATKOT-ryhmässä on se, että useinkaan suoria vastauksia ja ohjeita tarjoamattomat tutkimustulokset eivät kovin helposti muutu raflaaviksi tai mediaseksikkäiksi tiedotteiksi. Tämä johtuu siitä, etteivät tutkijat – hyvistä, myös eettisyyteen liittyvistä – syistä voi tulkita tai ’muutella’ tieteelle merkittäviäkään tuloksia aina yleisöä tai toimittajaa kiinnostavaan muotoon. Mediatiedote on lähtökohtaisesti tutkijalle tekstilajina usein vieras, ja sellaisen kirjoittamiseen oppiminen onkin täysin oma taiteenlajinsa. Koska mediatiedotteet ovat usein ”kaikki tai ei mitään” -tyyppistä viestintää (tarkoittaen sitä, että valtamedian kiinnostuessa ne voivat saada valtavan yleisön, mutta jos toimittaja ei aiheesta innostu, ei tiedote välity juuri kenenkään silmille), on nykymaailman trendejä seuraten siirrytty myös tutkimuksessa huomattavasti moninaisempaan viestintään, lehtien kommentti- ja puheenvuoropalstat sekä sosiaalinen media ovat yksi esimerkki tästä.

Sosiaalinen media tarjoaa tutkijoille kanavan kansantajuistaa omaa tutkimustaan ja työtään, saada aiheesta kiinnostuneet seuraamaan tutkimuskuulumisia sekä luoda verkostoja muiden samalla alalla tai tutkimusuralla samassa vaiheessa olevien kanssa. Sosiaalisen median viestintä on parhaimmillaan suunnitelmallista ja arkeen nivoutunutta toimintaa, jossa julkaisukynnys on pienempi ja aiheet arkisempia kuin uusiin tuloksiin painottuvissa yksittäisissä mediatiedotteissa. Vaikka somessa on myös tutkijalle isoja riskejä – maalittamisen kohteeksi joutumisesta ivallisiin kommentteihin – se tarjoaa arvokkaan kontekstin tutkimusviestinnälle.

” Some on pyritty pitämään sivulla vierailevalle helppona näyteikkunana tutkijoiden arkeen, jossa ei suotta pröystäillä vaikeaselkoisilla käsitteillä tai monimutkaisilla teorioilla. Niiden käyttö kyllä suodaan tutkimustyön muilla osa-alueilla.”

 JATKOT-ryhmän someaktiivisuus on painottunut Instagramiin, jossa kuluneiden parin vuoden aikana on sekä esitelty ryhmän jäseniä tutkimusaiheineen, kerrottu konferenssimatkoista ja tutkimuksen arjesta sekä tuotu esille tietoa uusista julkaisuista. Some on pyritty pitämään sivulla vierailevalle helppona näyteikkunana tutkijoiden arkeen, jossa ei suotta pröystäillä vaikeaselkoisilla käsitteillä tai monimutkaisilla teorioilla. Niiden käyttö kyllä suodaan tutkimustyön muilla osa-alueilla. Someviestintään kiinnittyy myös JATKOT-ryhmän Jatkoilla-blogi, jossa julkaistuja uusia tekstejä myös mainostetaan somekanavien kautta. Blogi on kuitenkin enemmän aikaa ja innostusta seuraajalta vaativa viestintämuoto. Se on vielä vahvemmin kohdennettu niille, jotka haluavat tietää syvemmin somejulkaisuissa esiintyvistä pintaraapaisuista.

Tilauskeikkoja ja asiantuntijapuheita

Kirjallisen ja kuvallisen viestinnän rinnalla toinen keskeinen väylä tutkimuksen kansantajuistamiseen ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen on luennointi ja niin kutsutut ”puhujakeikat”. JATKOT-ryhmän asiantuntijuus jatkuvan oppimisen, aikuisten osaamisen, työhyvinvoinnin sekä innovaatioiden ja johtamisen alueilla on ilahduttavalla tavalla huomattu sekä kansallisesti että alueellisesti. Ryhmässämme on erikoisosaamista monenlaisiin organisaatioissa ja yhteiskunnassa nyt ajankohtaisena nähtäviin työelämän ja aikuisten oppimisen teemoihin, minkä vuoksi pystymme tarjoamaan asiantuntijaluentoja monenlaisiin tarpeisiin. Kuluneina vuosina monet tutkijoistamme ovat saaneet suunnitella luentoja ja työpajoja, puheita ja paneelikeskustelun puheenvuoroja aika ajoin kovallakin tahdilla. Luentoja ja työpajoja on pidetty oman kotiyliopiston lisäksi muissakin  koulutusorganisaatioissa, hyvinvointialueilla, yksityisissä yrityksissä kuin monenlaisten järjestöjenkin tilaisuuksissa. Lisäksi osallistuminen Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Työ- ja elinkeinoministeriön järjestämiin tilaisuuksiin ja webinaareihin on näyttäytynyt oivana paikkana levittää ryhmän tuottamaa tietoa.

Yksittäisten luentojen lisäksi ryhmän jäsenet ovat aika ajoin, erillisellä palkkiolla ja siten ”ilta- ja viikonloppuhommina”, lupautuneet myös tuottamaan laajempia työpaja- ja koulutuskokonaisuuksia. Niitä on toteutettu sekä verkkokoulutuspaketteina, että livekoulutuksina esimerkiksi koulutuksen järjestäjille ja kunnille. Koulutuspaketit ja työpajat ovat suunnittelutyöltä vaativampia ja luonnollisesti aikaa vievämpiä.

Ei vain copypastausta powerpointille

Koulutukset ja luennot eivät ole vain tutkimustiedon siirtämistä powerpoint-slideille. Ne ovat tutkijalle oman tutkimuksen tarkastelua kokonaisuuksina, kysymykseen: ”mitä kaikkea tutkimukseni tarjoaa tilaajan tilaamasta aiheesta” vastaamista. Ne ovat hyödyksi tutkijalle, sillä ne edellyttävät oman tutkimuksen asettamista uuteen kontekstiin, uudelle kohderyhmälle soveltuvaksi. Oma kokemukseni on, että luentokeikkojen ja koulutussuunnitellun myötä oma tutkimusosaaminen on kehittynyt, ymmärrys oman tutkimusalueen moninaisuudesta, mutta myös rajaamisesta on vahvistunut. Koulutus- ja luentomateriaalien tekeminen omasta aiheesta on siten jo itsessään oppimisprosessi. Tämä prosessi jatkuu varsinaisella luennolla, sillä osallistujat tuovat aina tilanteeseen jotain uutta. Lääkärikoulutuksissa luennoitsija oppii sairaalan rakenteista, teknologiaosaajien työpajoissa innovaatiopaineesta, koulutusalan konferensseissa opetusalan arjesta. Kaikki tämä tuo virikkeitä myös tutkimuksen suuntaamiseen, kohderyhmien valintaan ja myös tutkimuksen vaikuttavuuden arviointiin. Lisäksi se mahdollistaa verkostoitumisen: yksi luento poikii seuraavan ja taas seuraavan, kunnes huomaat löytäväsi itsesi keskeltä laajaa, eri alojen toimijoista koostuu verkostoa, joita tutkimustieto kiinnostaa. Tämä verkosto voi olla korvaamaton, kun uusia tutkimushankkeita ja niiden yhteistyökumppaneita suunnitellaan.

Vaikka tutkimuksen vaikuttavuudesta ja tutkimusviestinnästä puhutaan yhä enemmän ja ajatus tutkijankammioista on vanhenemassa kovaa kyytiä, on kaiken pöhinän ja puhumisen perustana kuitenkin systemaattinen ja korkeatasoinen tiede. Aiheet ja näkökulmat viestinnässä loppuvat nopeasti, jos aikaa itse tutkimuksen tekemiselle ei ole turvattu. Kysyntää asiantuntijarooliin yhteiskunnan eri alueille on paljon. Tärkeää on osata sanoa ei – tai ei nyt – jotta jatkossakin on jotain, josta yleisölle kertoa.

Soila Lemmetty, JATKOT-tutkimusryhmä