Väitöskirjatutkijan hyvinvointi – elämä tapahtuu nyt

Mitä kuuluu, kuinka voit? Näihin kysymyksiin on helppo hönkäistä jotain ympäripyöreää, jotta keskustelu sen jälkeen pääsee jatkumaan eteenpäin. Mutta mitä oikeasti kuuluu? Tämä voi olla jopa kiusallinenkin kysymys, sillä siinä tarjotaan mahdollisuutta pysähtyä pohtimaan, kuka olet, mitä tarvitset ja kuinka voit. Tämä kaikki on hyvin henkilökohtaista, jotain sellaista, mitä ei ole aina helppo pukea sanoiksi ääneen muille, eikä kaikkea toki tarvitsekaan jakaa. Oman jaksamisen ja hyvinvoinnin tunnistaminen ja tunnustaminen vaatii pysähtymistä ja tarkastelua, rohkeutta katsoa itseään peiliin – ja siihen tämä pieni blogiteksti sinua kutsuu tässä joulun alla, kun arvatenkin monelta meiltä on pimeä syksy ja kaikki urakointi vienyt jo aika paljon voimia.

Väitöskirjan tekeminen on pitkä ja usein yllätyksellinen matka, joka tarjoaa niin oivalluksia, itsensä ylittämistä kuin innostavaa sukeltamista tutkittavan aiheen pariin. Parhaimmillaan tuo aika voi olla hyvin merkityksellinen ajanjakso elämässä. Kuitenkin se voi yhtälailla olla myös epävarmuutta, hitaita edistysaskelia ja tasapainoilua työn, vapaa-ajan ja omien rajojen välillä. Elämä ei ala, ’sitten kun’ väitöspäivä on ohi, vaan elämä on tässä ja nyt, ainutlaatuinen ja arvokas.

Väitöskirjatyö, ja tutkimustyö yleensäkin haastaa hyvinvointia ennen kaikkea mielen tasolla, ja siksi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on tärkeä panostaa etsien hyvinvointia ylläpitäviä keinoja arjessa. Usein kuultu ajatus siitä, että mitä mieli ei jaksa kantaa, siirtyy kehon kannettavaksi. Tämä pätee myös tutkijan arkeen, ja muistuttaa siitä,  miten jokainen meistä on kokonaisuus, ja tarvitsee monipuolisia keinoja jaksamisen tukemiseksi. Hyvinvointiin kuuluu niin fyysinen, psyykkinen kuin sosiaalinenkin puoli.  Kaikki nämä muodostavat kokonaisuuden, joka meitä arjessa kannattelee. Arjen hyvinvoinnin tekoja ovat esimerkiksi riittävästä unesta, liikunnasta, hyvästä ruoasta, naurusta, ja iloa tuottavista hetkistä huolehtiminen.

Tutkimustyö vaatii monenlaista työtä: ajattelua, pohdintaa, etsimistä.  Tutkijan arjessa korostuu helposti suorituskeskeisyys. Keskeneräisyys voi tuntua omalta epäonnistumiselta, vaikka se on sisäänrakennettu osa väitöskirjaprosessia, jota tulisi luonnehtia maratonina yksittäisten spurttien sijaan.  “Publish or perish” -ajattelu ja jatkuva vertailu kollegoihin voivat tehdä työstä raskasta, etenkin, jos oma sisäinen ääni vaatii koko ajan lisää. Näissä hetkissä voi olla tärkeä pysähtyä kuulostelemaan, mikä saa määritellä sitä, kuka itse haluaa olla.

Monen väitöskirjatutkijan arki on yhdistelmä työtä, tutkimusta ja muuta elämää – yhtenä päivänä tuplavoimaa, toisena tuplakuormaa. Opetustyö, projektit tai kokonaan yliopiston ulkopuolella tehtävä työ voivat olla todellisia voimavaroja avaten tuoreita näkökulmia ja kehittämällä monipuolista osaamista. Toisaalta roolien limittyminen voi myös uuvuttaa. Kalenteri venyy äärimmilleen, ja tutkimus etenee joskus vain pieninä kiireen väleihin mahtuvina pyrähdyksinä. Siksi arkeen tarvitaan lempeää realismia ja selkeitä rajoja: kaikkea ei voi tehdä täydellisesti samaan aikaan, eikä tarvitsekaan. Pienet askeleet ovat tärkeitä askelia myös maratonilla!

Tutkimusyhteisö on parhaimmillaan valtava voimavara. Kuitenkin viimeaikaiset selvitykset nostavat esille sen, että yllättävän moni kokee jäävänsä sen ulkopuolelle. Tutkimusten mukaan jopa joka kolmas väitöskirjatutkija ei tunne kuuluvansa mihinkään tutkimusyhteisöön, vaikka julkaisuja tehtäisiin yhdessä. Kuuluvuuden tunne rakentuu aidosta kohtaamisesta, joissa jaetaan kokemuksia, oivalluksia, epävarmuuttakin. Ja toisaalta yksin jääminen on riski hyvinvoinnille. Olemme ”laumaeläimiä”, ja tarvitsemme toisiamme, emme pelkästään artikkelin työstämiseksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että meillä on synnynnäinen tarve tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja ymmärretyksi omana itsenämme. Ryhmässä syntyy parhaimmillaan toki myös paljon oppimista, jakamista ja yhteyttä.

Hyvinvointi alkaa siitä, että opimme kuuntelemaan itseämme: mitä juuri minä tarvitsen voidakseni hyvin?  Mikä minua rauhoittaa, palauttaa ja kannattelee arjessa? Jokaisella vastaus on vähän erilainen, ja siksi omien tarpeiden tunnistaminen on tärkeä taito. Hyvinvointia ei tarvitse rakentaa isoilla muutoksilla, ja silloin pienet, lempeät valinnat riittävät. Hyvinvointi on ennen kaikkea kokemusta siitä, että voi itse hallita ja säädellä hyvinvointia, kokonaisvaltaista huolenpitoa ja ennakointia omasta jaksamisesta. Käytännöllisiä keinoja, joita voi vaikka ”uuden vuoden lupauksena” kokeilla, on esimerkiksi omien hyvinvointia tukevien rajojen tunnistaminen, ja niistä kiinni pitäminen. Palauttavan arjen rakentaminen alkaa siitä, että tunnistaa omat hyvinvointitarpeensa; mitkä tekijät tukevat niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin hyvinvointia. 

Tutkijan työ on täynnä tilanteita, joissa joutuu puntaroimaan omaa tekemistään ja osaamistaan, koska akateemisen maailman rakenteet ovat hyvinkin kilpailullisia. Näissä hetkissä on tärkeä muistuttaa itseään siitä, että oma arvo ei riipu tekemisestä, tuottavuudesta tai saavutuksista. Suuriin, rakenteellisiin tekijöihin voi olla haastava yksilöinä vaikuttaa, mutta omaan elämään ja siihen, miten asennoidumme sekä itseemme, että toisiin, voimme vaikuttaa. Esimerkiksi hylätty apurahahakemus ei määritä tutkijaa ihmisenä, eikä myöskään tutkittavan asian arvoa. Emme ole tärkeitä siksi, mitä saamme aikaan, vaan siksi keitä olemme. Olet arvokas silloinkin, kun levähdät, pysähdyt tai et saa kaikkea valmiiksi. Hyvinvointi vahvistuu, kun annamme itsellemme ja toisillemme luvan olla inhimillisiä, ja riittäviä ihan tällaisina.

Lepoideoita lomalle:

1. Irrota itsesi tutkimuksesta edes muutamaksi päiväksi
Laita sähköposteihin poissaoloviesti. Sulje läppäri kaappiin.

2. Tee yksi asia päivässä, joka tuottaa iloa ja lepoa
Se voi olla kävely, ruuanlaitto, päiväunet, sauna, palapeli.

3. Vältä “loma-ajatuksia”, jotka vievät sinut takaisin töihin
Esimerkiksi “kirjoitan vain vähän”, “päivitän vain lähteet”, “luen yhden artikkelin”.
Jos aiot levätä, lepää.

4. Pysy läsnä läheisille – ja itsellesi
Juttelu, yhdessäolo ja nauraminen tekevät ihmeitä hermostolle.

5. Tee jotain, jossa et ole “tutkija”
Ole lukija, kokki, pelaaja, ulkoilija, ystävä, nukkuja – mitä tahansa muuta.

Onnellista,  levollista ja hyvinvointia lisäävää joulutaukoa toivottelee Jatkot- ryhmä

Kirjoittaja: Katja Köykkä, väitöskirjatutkija, JATKOT-tutkimusryhmä

Lähteenä:

Köykkä & Dahlen, 2024. Pysähdy – hyvinvointia elämisen keskelle

Hazell, C.M., Chapman, L., Valeix, S.F. et al. Understanding the mental health of doctoral researchers: a mixed methods systematic review with meta-analysis and meta-synthesis. Syst Rev 9, 197 (2020). https://doi.org/10.1186/s13643-020-01443-1

Pyhältö, K., Stubb, J., & Lonka, K. (2009). Developing scholarly communities as learning environments for doctoral students. International Journal for Academic Development, 14(3), 221–232. About one third of the surveyed doctoral students did not perceive themselves as members of any scholarly community.