Kaksi välttämätöntä taitoa tutkimuksen yleistajuistamiseen
Väitöskirjatutkimukseni aikana lähetin kyselyitä ihmisille, jotka toimivat tietyissä johtotehtävissä. Yksi vastaus jäi erityisesti mieleeni. Se sisälsi vain yhden rivin:
“Te tutkijat olette kasa (…)”
Viesti ei ollut mitään sellaista kuin “Te tutkijat olette porukkaa, joka ei pysty tekemään mitään sanomatta ensin ’täytyy tarkistaa data’.” Eikä se myöskään ollut mitään tyyliin “Te tutkijat olette uteliaisuuden ajamia seikkailijoita kartoittamassa tuntematonta.” Ei mitään sinne päinkään. Viesti välitti suoraan negatiivisen kuvan tutkijan roolista yhteiskunnassa. Tuo hetki istutti mieleeni kysymyksen: miten tutkijat voisivat viestiä työnsä hyödyistä niille ihmisille, joita tutkimus on tarkoitettu palvelemaan? Kysymys jäi kytemään vuosiksi vailla vastausta, kunnes olin valmistautumassa väitöskirjani puolustamiseen. Työskennellessäni väitöskirjani johdannon parissa sain yllättävän sähköpostin konsulttiyritykseltä, joka kutsui minut esittelemään tutkimustuloksiani. Olin yhtä aikaa imarreltu ja hermostunut.
Joku oli kiinnostunut kuulemaan neljän vuoden työni tuloksista. Mutta mitä ihmettä voisin esitellä sellaisille ammattilaisille, jotka jo työskentelivät juuri niiden aiheiden parissa, joita olin tutkinut? Valmistelin kalvot parhaani mukaan. Esityksen päätyttyä sain aplodit ja paljon enemmän kysymyksiä kuin olin osannut odottaa. Poistuin heidän toimistoltaan sinä päivänä hymy sydämessäni. Olin kokenut merkityksellisyyden tunteen, joka oli ikään kuin imenyt itseensä sen yhden katkeran lauseen tuntemattoman sähköpostiviestistä vuosien takaa.
Venytystä vaativa alue
Väittelin tohtoriksi vuonna 2008. Seuraavina vuosina kiinnostukseni tutkimuksen hyötyjen näkyväksi tekemiseen akateemisten piirien ulkopuolella kasvoi yhä enemmän. Samanaikaisesti huomasin laajemman yhteiskunnallisen kehityksen tutkimuksen levittämisen (disseminoinnin) suuntaan voimistuvan EU-politiikan, rahoittajien ja yliopistostrategioiden ajamana. Esimerkiksi Horizon Europe ‑ohjelma edellyttää nykyään, että rahoituksen saajat suunnittelevat ja toteuttavat hankkeensa tulosten levittämistä osana lakisääteisiä velvoitteita.
Nykyään tutkimuksen yleistajuistaminen tai levittäminen voi tapahtua monin tavoin: tieteelliset artikkelit, konferenssiesitykset, sosiaalisen median julkaisut, blogikirjoitukset, yleisöluennot, kirjat ja niin edelleen. Akateemisten yhteisöjen sisäisen jakamisen ulkopuolella sosiaalinen media ja suora vuorovaikutus ei-akateemisten yleisöjen kanssa jakavat yhden yhteisen nimittäjän: tutkijan kyvyn puhua tutkimuksestaan yksinkertaisella ja kiinnostavalla tavalla.
Kokeilin useampia näistä. Kirjoitin blogitekstejä lisätäkseni tietoisuutta tutkimuksestani. Pidin puheenvuoroja ja työpajoja tavoitteenani näyttää, miten tekemäni tutkimus voisi hyödyttää ihmisten elämää. Kaikista näistä kasvokkaiset tilaisuudet osoittautuivat haastavimmiksi.
Tässä havahduin yhteen asiaan: tutkimuksen yleistajuistaminen on venymistä edellyttävä alue ihmiselle, jonka ajattelu pyörii tieteenfilosofioiden, teoreettisten viitekehysten ja käsitteiden ympärillä. Tutkimustulosten muuttaminen ei‑akateemiselle yleisölle ymmärrettäviksi oivalluksiksi vaatii kahta erityistä taitoa: empatiakykyä ja luovaa ajattelua.
Empaattinen ajattelu
Tutkijana ensisijainen huoli on aina tutkimuksen eettinen ja huolellinen toteuttaminen. Esityksen tai tutkimuksesta viestimisen lähtökohtana tulisi olla se, mitä olet löytänyt, ei se, mitä luulet yleisön haluavan kuulla. Tämän eettisen rajauksen sisällä on kuitenkin tilaa empatialle. Neljä kysymystä on erityisen hyödyllisiä pohdittavaksi:
- Mitä yleisö odottaa tältä esitykseltä? Tämä auttaa sinua muotoilemaan ja kertomaan tavoitteen selkeästi.
- Mitä yleisö jo tietää? Tämä auttaa tunnistamaan kielen, joka on heille tuttua. Aloita mahdollisuuksien mukaan kuulijoiden sanastosta – se rakentaa välittömän sillan.
- Miten voin saada yleisön tuntemaan olonsa psykologisesti turvalliseksi? Ihmiset omaksuvat uutta tietoa helpommin silloin, kun he kokevat olonsa turvalliseksi. Näin ihmismieli toimii. Suunnittele siis esitykseen hetkiä, jolloin yleisö voi rentoutua, olla yhteydessä ympärillään oleviin ihmisiin ja ehkä jopa hymyillä.
- Miten voin herättää yleisön uteliaisuuden? Kuvittele pahin mahdollinen tilanne: joku yleisössä ajattelee, “Esihenkilöni käski minut tänne, mutta tiedän jo kaiken tästä aiheesta.” Suunnittele materiaalisi tätä asennetta vasten. Haasta itsesi muuttamaan epäilijät oppijoiksi. Esitä asiasi terävästi. Tästä pääsemmekin toiseen taitoon, joka vaatii venyttämistä: luovuuden tuomiseen sisällön ja esityksen suunnitteluun.
Luova ajattelu
Visuaalisuudella on merkitystä. Luovuus diojen suunnittelussa voi helpottaa tiedon omaksumista. Mutta luova ajattelu yleistajuistamisessa on paljon muutakin kuin estetiikkaa – se tarkoittaa itse oppimiskokemuksen suunnittelua.
Opin tämän kantapään kautta. Yhden ensimmäisistä ei‑akateemisille yleisöille pitämistäni työpajoista jälkeen sain palautteen: “En pidä hänen dioistaan.” Se kirpaisi, mutta opetti jotakin arvokasta. Nykyään pyrin luomaan miellyttävän visuaalisen kokemuksen ja tasapainottamaan kuvat ja tekstin jokaisella dialla.
Lempiosani on kuitenkin luovan ajattelun käyttäminen sellaisten harjoitusten kehittämiseen, jotka aktivoivat osallistujia ja auttavat heitä muodostamaan henkilökohtaisen yhteyden aiheisiin. Ja sattumalta luova ajattelu on yksi niistä teemoista, joita itse tutkin. Määritellessäni sitä aloitan usein valokuvalla, kuten tällä esimerkiksi:
(kuvan lähde: Pixabay)
Seuraavaksi pyydän osallistujia kertomaan, mitä he ajattelevat kuvaa katsoessaan. Mitä sinä ajattelet? Se on luovaa ajattelua.
Lopuksi
Tutkimuksen yleistajuistaminen on lakisääteinen velvoite. Minulle se on myös merkityksellinen kokemus, joka edellyttää astumista mukavuusalueen ulkopuolelle ja kohtaamista sellaisten ihmisten kanssa, joilla on jotakin opittavaa työstäni.
Ja oppiminen tapahtuu molempiin suuntiin. Kun tapaan uusia ihmisiä ja esittelen itseni tutkijaksi, huomaan kolmenlaisia reaktioita. Jotkut vaihtavat puheenaihetta kuin eivät olisi kuulleetkaan. Toiset ovat uteliaita ja haluavat tietää lisää. Ja joskus saan tunteen, että he näkevät minut jonkinlaisena avaruusolentona, joka elää galakseissa kaukana Maasta.
Nyt takaisin sinuun:
“Te tutkijat olette kasa (…).”
Miten sinä täydentäisit tämän lauseen?
Oana Velcu-Laitinen, JATKOT-tutkimusryhmä
Teksti on käännetty tekoälyavusteisesti Oanan alkuperäisestä englannin kielisestä blogitekstistä (joka niin ikää löytyy Jatkoilla -blogin englannin kieliseltä sivulta).