Väitöskirjatutkijan viikko – luovuutta, rytmiä ja rutiinia

Opintovapaa pitkän työuran keskellä on avannut uudenlaisen ikkunan ja rytmin, jossa on tilaa eri tavalla hengittää ja aikatauluttaa arkea.  Tutkijan arki ei kuitenkaan ole pelkkää villisti virtaavaa luovuutta, minulla ainakaan, vaan se on rytmiä, rutiinia ja oman jaksamisen kuuntelua. Tervetuloa  kurkistamaan yhden viikon ajan tutkijan kammioon, jossa on katto korkealla ja seinät leveällä (ja melkoisen kaoottinen, muistilappuja ja puoliksi juotuja kahvikuppeja täynnä oleva pöytä luomassa tunnelmaa).

Maanantaina sälä- ja salipäivä

Maanantai oli omistettu viikon käynnistelylle, ja se täyttyikin sähköposteista, lyhyistä palavereista ja opiskelijan ohjauksesta. Pyrin siihen, että saan heti viikon aluksi urakoitua näitä ”juoksevia” asioita, etteivät ne sitten täytä ripottellen muita päiviä. Idealistista, mutta siihen pyritään. Tuntui hyvältä saada nämä sillisalaatti-tehtävät ruotuun, ja tyhjentää konkreettisestikin muistilappujen määrää pöydältä. Illalla riehuin painojen kanssa kuntosalilla, ja yritin saada hartiaseudun jumeja liikkeelle.

Tiistaina ja keskiviikkona peffa penkkiin

Tällä viikolla oli kaksi päivää varattu väitöskirjan toisen artikkelin kirjoittamiselle. Tässä kohtaa artikkelin kirjoittamisen olikin tärkeää saada keskittyä oikein kunnolla tekstin muokkaukseen ja tulososion tarkistamiseen. Rytmini on hyvin aamupainotteinen, ja herään usein ennen kukonlaulua  keittämään kahvia ja suuntaan kupin kanssa kohti työhuonetta, jossa avaan tietokoneen ja suljen puhelimen – usein kirjaimellisestikin, sillä yritän opettaa itseäni pois kaikenlaisesta multitaskaamisesta.  Tällainen aikatauluton päivä antoi mahdollisuuden myös lähteä valoisaan aikaan happihypylle. Kävellessä kuuntelen yleensä jotain leppoisaa, ja tällä hetkellä luureista kuuluu Muumien lukumaraton – jotain aivan muuta kuin tutkimukseen liittyvää, ja niin koukuttavaa; suosittelen!

Muutenkin tällainen tutkimustyö ja uudenlainen arki näyttää vaativan nyt vastapainoksi konkreettista ja näkyvää. Minä, joka olen tähän asti luottanut niiden muiden äitien keitoksiin (kaupasta löytyviin), löydän itseni ja mieheni yllätykseksi yhä useimmin keittiöstä pilkkomasta ja vaivaamasta – meillä syödään siis paljon kasviskeittoja ja sämpylöitä tämän opintovapaan aikana.

Tiistaina kirjoittaminen sujui ja ajatus lensi. Keskiviikkona iski epämääräinen tunne siitä, että tässä ei oikeastaan taida olla mitään järkeä. Lopetin koneella istumisen jo alkuiltapäivästä ja aloin jynssäämään vessoja ja imuroimaan taloa. Toisaalta tässä kohtaa elämää ajattelen, että nousut ja laskut kuuluvat tähänkin prosessiin, ja armollisuus on tärkeä taito opetella tutkimusmaailmassakin. Yleensä kaikki järjestyy ja selkiää, kun antaa hetken aikaa ja tilaa. (Suunnittelin kyllä ohjaushetken varaamista – usein asioiden jakaminen on hyvä avain ajatuslukkoihin ja epäuskoisiin tunnelmiin)

Torstai puheenvuorojen valmistelua

En kirjoittanut tänään yhtään sanaa artikkeliin. Valmistelin sen sijaan tulevia puheenvuoroja, joita kevään aikana on sekä tutkijakonferenssissa, että myös muissa tapahtumissa. Kaikki liittyy kaikkeen, ja näitä luentoja ja puheenvuoroja pohtiessa ajatukset liikkuvat myös väitöskirjan merkityksellisyyden ja ajankohtaisuuden, ympäröivän yhteiskunnan keskustelun ja toisaalta inhimillisen työelämän aiheissa. Keskellä päivää hyppäsin tanssin pyörteisiin, ja kävin tanssitunnilla hikoilemassa. Siellä ei ole varaa päästää ajatuksia karkaamaan, jos haluaa pysyä rytmissä. Iltapäivällä avasin kolmannen artikkelin litteroidut haastattelut, ja silmäilin niitä läpi. Tarkoitus on tässä lähiviikkoina aloitella suunnittelemaan väitöskirjan viimeistä artikkelia. Jos haluaa osata kirjoittaa, on myös luettava paljon, ja torstaina keräsin vielä ensi viikolle luettavaa, toivottavasti suunnitelmani pitää, ja onnistun siellä pitämään yhden lukupäivän.

Perjantaina Jatkot- kuulumisia

Perjantaiaamun rutiineihini kuuluu aikainen aamu-uinti. On ollut hauskaa löytää tällainen aamuvirkkujen yhteisö, jossa ei juuri tarvitse jutella, mutta jossa näkee samat ”naamat” viikoittain.  Yleensä pyrin pitämään perjantait tarkoituksella ilman suurempia aikatauluja ja muutenkin väljempinä. Siihen voi mahtua vaikka museokäynti, pitkä lounas tai kahvit ystävän kanssa.

Tämän viikon perjantaina tapasin kuitenkin Jatkot-ryhmän tutkijakollegoita kuukausipalaverissa. Tästä ryhmästä on muodostunut voimavara ja vertaisryhmä väitöstutkimusmatkan iloissa ja suruissa, ja muutenkin elämän jakamisessa. Opimme paljon toisiltamme, ja tänään kävimme läpi kokemuksia laadullisen aineiston analyysistä.

Iltapäivällä jatkui vielä Teams-palaveri  EEPO-tutkijaryhmän kanssa. Tämä ryhmä aloittelee eettisen poliisityön tutkimista, ja on mielenkiintoista olla tässä prosessissa alusta asti mukana.

Illaksi suuntaan kuuntelemaan jazzkonserttia, ja aloitan viikonlopun; lepoa, ulkoilua, liikuntaa, hyvää ruokaa – vapaata tutkimuksesta. Silti joskus käy niin, että ajatus sinkoaa päähän kuin salama. Silloin on pakko käydä kirjaamassa se muistiin – koska aivot tekevät töitä, vaikka keho lepää. Ja se on yksi tutkijan työn kiehtovimmista puolista.

Tutkimus etenee, kun sille antaa rakenteen. Hyödyn siitä, että aikataulutan ja suunnittelen arkea ja hyväksyn sen, että elämä yllättää ja suunnitelmat menevät uusiksi, ja sekään ei ole vaarallista.

Katja Köykkä, väitöskirjatutkija, JATKOT-ryhmä