Miltä näyttää tulevaisuuden johtaminen? Johtamisen tutkimuksen uusia tuulia haistelemassa Pariisissa

Kahdeskymmenesensimmäinen European Conference on Management, Leadership and Governance -konferenssi järjestettiin Pariisin esikaupungissa Nanterressa CESI Engineering Schoolin kampuksella 13–14 marraskuuta. Konferenssi kokosi yhteen ajankohtaisia keskusteluja johtajuudesta esitellen tutkimusta laajalla skaalalla mm. digitalisaation, kestävyyden ja monikulttuurisen yhteistyön näkökulmista. Yhteinen nimittäjä oli kysymys siitä, miten organisaatiot ja johtajat voivat toimia eettisesti ja vaikuttavasti epävarmuuden keskellä. Siten organisaatioiden strategista muutosta vuorovaikutuksellisen oppimisprosessin näkökulmasta tarkastelevalle tutkijalle konferenssi oli aihepiiriltään mitä herkullisin.

Ensimmäisen kansainvälisen konferenssimatkani tavoitteeksi asetin uusien kontaktien tekemisen ja ymmärrykseni avartamisen johtamisen tutkimuksen suhteen. Niinpä suuntasin innokkaasti ensimmäisenä iltana konferenssihotellilla järjestettyyn verkostoitumistilaisuuteen uusia kv-kontakteja tekemään. Tilaisuudessa ensimmäinen ihminen, jonka kanssa pääsin vaihtamaan ajatuksia ja verestämään vieraan kielen taitojani, osoittautui kuitenkin melko pian suomalaiseksi – kuinkas muutenkaan. Pohjoismainen edustus oli runsasta muutenkin, kun seuraamme liittyi seuraavaksi tutkijoita Ruotsista ja Norjasta, mutta hiljalleen konferenssin kansainvälisyys kävi selväksi ja tapasin sen aikana tutkijoita lukuisista maista ja lähes jokaisesta maanosasta.

Varsinainen ensimmäinen konferenssipäivä alkoi CESI-koulun johtajan Stefan Seilerin puheella työelämän muutoksesta sekä erityisesti uusien sukupolvien merkityksestä sen kannalta. Hänen mukaansa Z-sukupolvelle työelämässä tärkeää ovat osin eri asiat ja arvot kuin aikaisemmille sukupolville, kuten työn joustavuus sekä sosiaalinen ja ekologinen vastuullisuus. Seiler arvioi, että työntekijöiden näkökulmasta tulevaisuudessa korostuvat entistä enemmän ryhmätyötaidot, kriittinen ajattelu ja innovatiivinen ongelmanratkaisukyky, kun organisaatioiden kehittymisessä keskeisessä roolissa on oppiminen. Aikuiskasvatustieteilijänä nyökyttelin hyväksyvästi.

Avauspuheenvuoron jälkeen CESIn tutkimusjohtaja Stephanie Buisine piti keynoten tulevaisuuden johtamisesta. Tutkimukseensa pohjautuneessa esityksessä hän kuvasi, kuinka ihmiskunnan sosiaalinen kehitys on kulkenut käsi kädessä teknologisen kehittymisen kanssa, niin yhteiskunnallisella tasolla kuin organisaatioissakin. Buisinen mukaan perinteinen transaktionaalinen johtaminen – joka perustuu työntekijöiden palkitsemiseen ja rankaisemiseen – ei ole kestävä ratkaisu muuttuneessa työelämässä. Sen sijaan moderniin työelämään ja uusien sukupolvien johtamiseen soveltuu transformationaalinen johtaminen, joka perustuu työntekijän arvojen ja merkityksen ymmärtämiseen ja tukemiseen. Kyseessä on siten kestävä ja työntekijöitä sitouttava johtamistapa. Mutta mitä sitten voidaan odottaa tulevaisuuden johtamiselta? Buisine esittää, että perinteinen malli, jossa yksittäiset henkilöt johtavat organisaatioita jää vähitellen taka-alalle ja tilalle kehittyy organisaatioita, joissa hierarkia on entistä matalampi ja johtajuus jakaantuu kaikkien organisaation jäsenten kesken. Kiinnostava ja ajatuksia herättävä esitys!

Johtamisen konferenssissa sain luonnollisesti kuulla varsin kirjavan kattauksen erilaisia johtamistyylejä. ”Musta tuntuu” eli mutu-otannalla sanoisin, että transformationaalinen johtaminen esiintyi edukseen tutkimuksissa paitsi määrällisesti myös laadullisesti, sisällön puolesta. Esitysten perusteella sen voidaan todeta tukevan mm. innovaatioiden syntymistä, vuorovaikutusta ja työntekijöiden merkityksellisyyden kokemusta. Aikuiskasvatustieteilijänä oli ilo huomata, että  useissa tutkimuksissa nostettiin esiin myös oppimisen merkitys ja keskusteluissa sivuttiin mm. informaalin oppimisen ja oppivan organisaation käsitteitä. Eräässä tutkimuksessa esimerkiksi tarkasteltiin sitä, miten johtajuus kehittyy tarkkailemalla ja omaksumalla roolimalleja, ja tässä prosessissa yhtenä mekanismina nostettiin esiin informaali oppiminen. Tutkimuksessa huomioitiin lisäksi tärkeä, mutta harvoin esiin nostettu huomio: oppiminen voi johtaa myös negatiivisiin lopputuloksiin. Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun kollegoilta tai esihenkilöiltä omaksutaan huonoja käytänteitä tai tapoja, kulttuurisia toimintamalleja. Erilaisten johtamistyylien ohella tutkimuksissa korostuivat teemoina (ekologinen) kestävyys ja tekoäly.

Toisena konferenssipäivänä Daniel Ahlers tarkasteli keynotessaan käytännönläheisesti tiimeissä esiintyvien ristiriitojen ratkaisemista. Hänen mukaansa johdonmukaisen valmentamisen avulla voidaan ratkaista tehokkaasti tiimeissä esiintyviä eriävistä ja ristiriitaisistakin tarpeista syntyviä haasteita. Avainasemassa tässä on tiimin jäsenten yksilöllisten toiveiden ja tarpeiden selvittäminen sekä näitä tukevien toimien löytäminen. Olin tunnistavinani hänen esittelemiensä käytännön sovellutusten taustalta piirteitä ja yhteyksiä itsemääräytymisteoriaan.

Toisena päivänä pidettiin myös posterisessio, jossa esittelin konferenssin proceedings-julkaisussa olleeseen work-in-progress -artikkeliin pohjautuvaa posteria. Tämä työpaikan oppimismahdollisuuksien, psykologisen turvallisuuden ja strategian toteuttamisen välisiä yhteyksiä tarkasteleva tutkimus herätti runsaasti kiinnostusta ja kirvoitti oivaltavia keskusteluita siitä, miten strategia lopulta elää ja toteutuu organisaatioiden arjessa oppimisen ja vuorovaikutuksen välityksellä. Samalla esitys toimi itselleni tärkeänä oppimiskokemuksena ja tilaisuutena peilata tutkimusta muiden tutkijoiden näkökulmiin. Linkki artikkeliin: https://doi.org/10.34190/ecmlg.21.1.4248

Konferenssin päätti professori Dan Remenyin osallistava luento Philosophical conversation with AI, jossa hän keskusteli ChatGPT:n kanssa tutkimukseen liittyvistä filosofisista kysymyksistä. Tästä tilaisuudesta tein kolme muistiinpanoa:

1) tekoälyyn ei ole luottamista

2) käsitteiden ja sanojen käyttäminen tieteessä edellyttää suurta tarkkuutta

3) Bertrand Russellia mukaillen: only thing we can be sure of is that we don’t know what we don’t know.

Konferenssikiireiltä jäi aikaa myös hieman kaupungin kuuluisien nähtävyyksien taivastelemiseen, ranskalaisen elämänmenon tarkkailemiseen, sekä Seine-joen varrella lenkkeilemiseen. Iltakävelyllä Montmartren kukkulan laella, Sacré-Cœurin basilikan edustalla olevilla portailla, todistin silmänkantamattomiin jatkuvan metropolin välkkeen lisäksi kohtauksen, jossa noin viisikymmentä satunnaista illanviettäjää syttyi yksissä tuumin spontaanisti laulamaan Bob Dylanin Knockin’ on heaven’s door -kappaletta katukitaristin säestämänä. Laskeuduttuani tästä hetkestä takaisin maan pinnalle, laskeuduin myös lukemattomat rappuset alas takaisin kantakaupungin reunamille, ja jo kauan ennen kuin nousin paluulennolle, oli selvää, että Pariisista säästyy vielä monia katuja ja kujia odottamaan tarkempaa tutkimista.

Kaikkiaan konferenssimatka oli onnistunut ja inspiroiva, sekä erityisen antoisa oppimiskokemuksena. Se tarjosi erinomaisen tilaisuuden pysähtyä ajankohtaisten tutkimusteemojen äärelle ja vaihtaa ajatuksia kansainvälisessä tutkijayhteisössä. Tavoitteeni täyttyi: kotiin palatessani olin monia uusia kontakteja, ideoita ja kokemuksia rikkaampi.

On tulevaisuuden johtaminen sitten yhä jaetumpaa ja vähemmän hierarkkista tai ei, uskon vuorovaikutuksen ja oppimisen joka tapauksessa olevan sen ytimessä, sillä niiden kautta strategia viedään käytäntöön työn arjen käytänteissä – jo nyt.

À bientôt, Paris.

Teemu Ojala,

väitöskirjatutkija, JATKOT -tutkimusryhmä