Tunnelmia väitöskirjan jättämisestä esitarkastukseen

Epävarmuutta ja jännitystä, tyytyväisyyttä ja ihmettelyä. Viimeiset viikot ennen väitöskirjan jättämistä esitarkastukseen sisälsivät näitä tunteita – ja roppakaupalla muitakin. Yhtenä hetkenä olen kyseenalaistanut tutkimukseni tulokset, toisena hetkenä katsonut työtä jopa ihan tyytyväisenä. Ohjaajani lohduttavien sanojen mukaan tällaiset tunteet kuuluvat asiaan..

Tänä keväänä olen viimeistellyt väitöskirjani yhteenveto-osuutta, joka koostuu kolmesta osatutkimuksesta. Yhteenvedon kirjoittaminen on ollut mielekästä ja palkitsevaa. On ollut hienoa huomata, miten väitöskirjaprosessin alun haparoivista ajatuksista on muodostunut ensin tieteellisiä julkaisuja ja näistä julkaisuista yhtenäinen, eheä ja looginen väitöskirjan yhteenveto-osuus. Yhteenvetoa kirjoittaessani oli mielenkiintoista palata ensimmäisiin ajatuksiin siitä, haluaisinko tehdä väitöskirjan ja mitä ilmiötä siinä mahdollisesti tutkisin. Vaikka väitöskirjan yhteenveto-osuuden ja ensimmäisen tekemäni tutkimussuunnitelman voisi kuvata olevan kuin yö ja päivä, yhdistävänä tekijänä on kuitenkin oma kiinnostukseni yhteisölliseen oppimiseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen sekä siihen, miten suuntaamme ja ohjaamme omaa toimintaamme ryhmänä kohti yhteisiä tavoitteita.

Huomasin erityisesti sen, että kirjoittaminen on nyt yhteenvetovaiheessa erilaista ja ehkä tietyllä tavalla helpompaakin kuin yksittäisiä osa-artikkeleita kirjoittaessa. Yksittäiset osa-artikkelit ovat jo julkaistu, ja voin nojata niissä esitettyihin tuloksiin. Nyt pääsen kuitenkin tarkastelemaan tuloksia yhteenvedossa eri tasolla, laajemmin ja yhtenä isona kokonaisuutena. Tämä on ollut itselleni keskeisin anti: tutkimani ilmiön hahmottaminen eri näkökulmista ja monella eri tasolla. Yhteenvetoa kirjoittaessani huomasin myös, miten ajatteluni ja osaamiseni on luonnollisesti kehittynyt siitä, kun kirjoitin ensimmäistä osatutkimusta reilu kolme vuotta sitten. Ajattelenkin, että yhteenvedon kirjoittaminen on yksi keskeisimmistä vaiheista, joiden kautta ajattelu kehittyy edelleen yhä laajemmalle ja yhteiskunnallisemmalle tasolle.

Toki matkan varrelle mahtui myös haasteita. Kirjoittamisen alussa tiesin kyllä, mitä yhteenvedon tulisi sisältää ja millainen sen pitäisi olla, mutta tavallaan en kuitenkaan tiennyt – tämä selvisi vasta itse kirjoitusprosessin aikana. Keskeisin kysymys oli varmasti se, miten koota osatutkimusten sisältö yhdeksi suureksi ja mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Yhteenvedossa täytyy pysyä tiukasti osatutkimusten ytimessä eikä lähteä harhailemaan, vaikka mieli tekisi. Toisaalta yhteenvedon ei ole tarkoitus olla pelkkä toisinto osatutkimuksista, vaan sen tulee toimia itsenäisenä tekstinä ja kertoa, mitä uutta tietoa väitöskirja kokonaisuudessaan tuottaa. Huomasin, että palasin yhteenvetoa kirjoittaessani ehkäpä yhteen keskeisimmistä tutkimuksen tekemisen taidoista: rajaamiseen. Yhteenvedossa(kaan) ei voi ottaa kantaa aivan kaikkeen, vaikka se tarjoaakin mahdollisuuden syventyä esimerkiksi metodologisiin valintoihin ja teoreettiseen viitekehykseen osatutkimuksia laajemmin.

Omalla kohdallani työskentelylle oli selkeä aikaraja tutkimukseni rahoittajan puolelta. Tämä toimi minulle hyvänä motivaation lähteenä sen lisäksi, että itselläni oli vahva tunne siitä, että nyt haluan saada työn valmiiksi. Näin selkeä ja iso aikaraami toi kuitenkin myös omat haasteensa. Usein väitöskirjan esitarkastukseen jättämiselle ei ole näin tiukkaa aikataulua, ja viimeiset viilaukset voi tehdä rauhassa ja tarvittaessa ottaa viikon tai kaksi lisäaikaa. Nyt voin todeta, että viimeiset viikot olivat tämän aikaraamin myötä todella intensiivisiä ja työpäivät venyivät niin aamusta kuin illasta. Isoissa projekteissa taitaa aina käydä niin, että tulee hieman kiire, vaikka kuinka varaisi aikaa etukäteen. Lopussa myös oman tekstin lukeminen ulkopuolisen silmin oli hyvin vaikeaa, sillä osasin lauseet jo melkein ulkoa. Olin lukenut tekstiä niin monta kertaa, että kirjoitusvirheitä tai epäjohdonmukaisuuksia oli vaikea huomata. Samaan aikaan minulla oli tunne, että teksti pitäisi lukea vielä yhden kerran uudelleen läpi. Ohjaajien tuki oli tässä kohtaa korvaamatonta, ja tsemppaus viimeisinä päivinä tuli todella tarpeeseen.

Kirjoittamisen loppuvaiheessa, selatessani kymmeniä ja kymmeniä sivuja kirjoittamaani tekstiä, pohdin erityisesti sitä, missä vaiheessa viime talvea ja kevättä olen saanut tämän kaiken aikaan. Ehkä kyse on niistä pienistä hetkistä, säännöllisyydestä, sinnikkyydestä ja periksiantamattomuudesta – myös silloin, kun kirjoittaminen on tuntunut epävarmalta. Viimeisten viikkojen ja monien eri tunnetilojen jälkeen lähetin työn esitarkastukseen tyytyväisenä. Nyt aion pitää parin kuukauden tauon yhteenvedosta ja yritän tietoisesti olla ajattelematta kyseistä tekstiä. Muiden väitöskirjatutkijoiden matkaa seuranneena osasin myös odottaa, että esitarkastukseen jättämisen jälkeen olo voi usein olla jopa hieman tyhjä. Näin kävi myös minulle. Ansaittujen kilistelyjen jälkeen tunne muuttui kuitenkin helpotukseksi. Väitöskirjan jättäminen esitarkastukseen on iso etappi, josta on syytä olla ylpeä. Tämän eteen olen tehnyt paljon töitä viime vuosina. Nyt työ on pois omista käsistä, mikä tarkoittaa sitä, että voin hetken keskittyä muihin asioihin ja antaa ajatusten levätä. Pitkään odotettu kesälomaa alkaa juuri sopivasti parin päivän päästä. Loman jälkeen voinkin odottaa saavani esitarkastajien kommentit. Se jos mikä on jännittävää.

Sara Keronen, väitöskirjatutkija, JATKOT-tutkimusryhmä