Pari sanaa bioenergiasta

Kun poltetaan puuta tai kivihiiltä, palamistuotteina syntyy vettä ja hiilidioksidia (CO2). Ilmaston kannalta puun poltossa vapautuva CO2 on täsmälleen yhtä haitallista kuin kivihiilen poltossa vapautuva CO2. Koska fossiilisissa polttoaineissa on enemmän energiaa yhtä hiiliyksikköä kohti, bioenergia aiheuttaa itse asiassa jopa enemmän ilmastohaittaa kuin fossiiliset energianlähteet.

Nykyisen ilmastokriisin näkökulmasta avainsana ei ole uusiutuvuus vaan päästöttömyys. Jos ilmastohaittaa halutaan minimoida, ei pidä polttaa yhtään mitään, koska kaikki polttoaineet johtavat CO2-päästöihin. Katse tulisi kääntää tuulivoimaan, aurinkoenergiaan, vuoroveteen ja maalämpöön, jotka ovat sekä uusiutuvia että päästöttömiä.

Suomessa toistellaan jostakin syytä, että jos fossiilisista polttoaineista päästään eroon, niin kaikki on hyvin, kun pitäisi toistella, että kaikesta polttamisesta pitäisi päästä eroon. Fossiilisella hiilellä on tietysti se etu, että se olisi pysyvästi varastoituneena ja poissa ilmakehästä, jos ihminen ei käyttäisi sitä. Metsät eivät ole yhtä pysyvä hiilivarasto, vaikka tosin puiden ilmasta poistama CO2 voitaisiin haluttaessa varastoida myös jotakuinkin pysyvästi.

On totta, että bioenergia on uusiutuvaa mutta kivihiili ei. Biomassojen poltossa vapautuva hiili saadaan kuitenkin sidotuksi takaisin vasta vuosikymmenten päästä, kun hakatun ja poltetun puun tilalle on saatu kasvatettua saman verran uuttaa biomassaa. Bioenergian poltossa päästelty CO2 sidotaan takaisin liian myöhään siihen aikaperiodiin nähden, jona ilmastokriisi pitäisi ratkaista. Bioenergian uusiutuvuus ei siis ole riittävä perustelu sille, että fossiilisten polttoaineiden korvaaminen bioenergialla voitaisiin katsoa riittäväksi ilmastotoimeksi. Olennaista on välttää kaikkia päästöjä ja poistaa mahdollisimman paljon hiiltä ilmakehästä nyt, kun se ei vielä ole liian myöhäistä. Tällä hetkellä paras keino hiilen poistoon on metsien hiilivaraston kasvattaminen. Aikanaan kehitetään luultavasti muita kustannustehokkaita hiilenpoistomekanismeja, jolloin metsien hakkuita voitaisiin uudelleen lisätä.

Suomessa kansalaisille jaetaan jopa virheellistä tietoa bioenergian erinomaisuudesta, joko tarkoituksella tai vahingossa. Meille on esimerkiksi uutisoitu, että biopolttoaineiden sekoittaminen lentopetroliin vähentäisi päästöjä samassa suhteessa kuin mikä on biopolttoaineen osuus sekoitteessa. Todellisuudessahan CO2-päästöt eivät vähene lainkaan.

Suomessa biopolttoaineita valmistetaan mm. palmuöljyn rasvahappotisleestä, jota rahdataan tänne kaukaa Indonesiasta. Palmuöljyviljelmien tieltä kaadetaan luonnonmetsiä, osaksi turvemailta. Tämän seurauksena turve rupeaa hajoamaan, aiheuttaen pitkäaikaista ilmastohaittaa. Luonnonmetsien korvaaminen palmuöljyviljelmillä aiheuttaa myös luontokatoa ja vaikeuttaa metsissä asuvien ihmisten elämää. Suomessa nämä ongelmat pyritään kuittaamaan sillä, että rasvahappotisle luokitellaan jätteeksi. Niin voisi kenties tehdä, jos rasvahappotisleen vastaanotosta maksettaisiin korvausta. Jos rasvahappotisleestä pitää maksaa, se parantaa palmuöljyviljelyn kannattavuutta ja lisää viljelmien pinta-alaa, mistä seuraa yllä lueteltuja ongelmia.

Nykyisin tunnustetaan jo, että runkopuun hakkaaminen bioenergiaksi on ilmastolle haitaksi. Useimmiten meille kuitenkin kerrotaan, että runkopuuta ei Suomessa hakata bioenergiaksi, vaan bioenergiaksi käytetään ainoastaan sahojen ja selluteollisuuden sivuvirtoja. Tämäkin on kuitenkin vain termeillä kikkailua. Selluteollisuus ostaa runkopuupölkkyjä, joiden biomassasta yli puolet käytetään energiaksi. Sahat ostavat hieman isompia pölkkyjä, joiden biomassasta vajaa puolet menee polttoon. Se, että ostettua puuta kutsutaan kuitupuuksi tai sahatukeiksi, ei muuta sitä tosiasiaa, että suurin osa hakatusta runkopuusta käytetään energiaksi.

Hakkuu- ja sahaustähteiden tai selluteollisuuden jäteliemen polttaminen on parempi vaihtoehto kuin se, että jätteiden annetaan lahota, koska energiakäyttö vähentää fossiilipäästöjä. Nykyinen puunkäyttö ei kutenkaan ole ilmaston kannalta optimaalista, vaikka lopputuotteiden määrä tai valikoima ei muuttuisikaan. Jos esimerkiksi tukkien sahauksessa syntyvää pintapuuta ei poltettasi, se voitaisiin käyttää sellun raaka-aineeksi, jolloin kuitupuuta tarvitsisi hakata vähemmän ja metsän hiilinielu voimistuisi. Jos ei metsää hakattaisi, ei syntyisi myöskään hakkuutähteitä eikä niihin liittyviä päästöjä.

Tämän kirjoituksen sanoma on, että hiilikeskustelussa pitäisi erottaa päästöttömyys ja hiilineutraalius. Edellinen on tärkeää ja jälkimmäinen epämääräistä. Päästöttömyys on se, mihin tulisi kaikin tavoin pyrkiä. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen bioenergialla ei vähennä päästöjä.

Timo Pukkala