Jatkuva kasvatus tuottaa puuta jatkuvalla syötöllä

Yrjö Vuokila osoitti jo 1970-luvulla, että yläharvennus eli suurimpien puiden poisto metsiköstä johtaa parempaan kasvuun kuin alaharvennus (pienimpien puiden hakkuu). Metsikön suurimmat puut eivät juuri hyödy siitä, että niiden ympäriltä poistetaan pieniä puita. Tilanne on toinen pienten puiden kohdalla, jotka parantavat kasvuaan selvästi, jos niille annetaan lisää kasvutilaa poistamalla metsiköstä isoja puita. Sama havainto on tehty useissa pohjoismaisissa tutkimuksissa (Tutkimus S, Tutkimus R).     

Kun metsässä on erirakenteisuutta, yläharvennus johtaa parempaan kasvuun kuin alaharvennus

Kasvun kannalta parhaita ovat rinnankorkeusläpimitaltaan 15–20-senttiset puut. Jos harvennushakkuu onnistutaan tekemään niin, että kasvamaan jää runsaasti tuon paksuisia puita, metsikön tilavuuskasvu pysyy hyvänä, vaikka kasvavia puita poistetaankin. Mitä pidempään metsää vodaan harventaa niin, että kasvamaan jää runsaasti hyvän kasvuvaiheen puita, sitä parempaan pitkän aikavälin tuotokseen päästään.

Tilavuuskasvun kannalta otolliset 15–20-sentin puut lisäävät nopeasti myös arvoaan, koska rungoissa tapahtuu siirtymää kuitupuusta tukiksi, ja tukin hinta on kolminkertainen kuitupuun kantohintaan verrattuna. Pitkän aikavälin tuotto maksimoituu, jos metsää käsitellään niin, että jokaisen hakkuun jälkeen valtaosa kasvamaan jätetystä puustosta on hyvän tilavuus- ja arvokasvun vaiheessa. Tällaista metsätaloutta kutsutaan nimillä jatkuva kasvatus, jatkuvapeitteinen metsätalous tai peitteinen metsätalous. 

Tasaikäismetsätaloudessa eli jaksollisessa kasvatuksessa on ensin tuottamaton taimikkovaihe, sitten erittäin hyvän kasvun vaihe, ja kiertoajan lopulla kasvu on jälleen hillitympää, muttei kuitenkaan läheskään yhtä vaatimatonta kuin taimikossa. Perinteisen suomalaisen tasaikäismetsätalouden puuntuotosta voitaisiin parantaa korvaamalla alaharvennukset yläharvennuksilla. Tämä johtaisi siihen, että kiertoaikaa voitaisiin pidentää, jolloin taimikkovaiheen osuus kiertoajasta pienenisi, samoin taimikoiden osuus metsien pinta-alasta. Tarkoituksella jätän sanomatta, että parannus saadaan aikaan ottamalla askelia jatkuvan kasvatuksen suuntaan.

Jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen puuntuotoksesta on viestitetty päinvastaistakin. Näissä tapauksissa on viitattu ruotsalaisiin, norjalaisiin ja suomalaisiin metsänhoitokokeisiin. Joissakin kokeissa puuston määrä on jatkuvan kasvatuksen koeruuduilla ollut hyvin alhainen, mikä on johtanut pieneen tilavuuskasvuun.  Toisissa kokeissa taas jatkuva kasvatus on aloitettu varttuneesta melko tasaikäisestä metsiköstä, jossa ei ole pienpuustoa. Näissä metsiköistä kestää monia vuosikymmeniä, ennen kuin metsikköön syntyy uusi hyväkasvuinen 15–20 sentin läpimittaluokka. Kokeet antavat arvokasta tietoa siitä, miten jatkuvaa kasvatusta ei pidä toteuttaa, jos tavoitellaan maksimaalista puuntuotosta.

Virhepäätelmien vaara on suuri myös silloin, kun jatkuvan kasvatuksen tilavuuskasvua verrataan tasaikäismetsän harvennusvaiheen kasvuun. Tässä vaiheessa tasaikäismetsän kasvu voikin olla parempi, mutta se ei tarkoita, että kasvu olisi parempi kiertoajan mittaisena aikana.

Tasaikäismetsätalous voi osan kiertoaikaa olla tuottavampi kuin jatkuva kasvatus, mutta kiertoajan mittaisena tarkasteluaikana järjestys vaihtuu

Objektiivinen tapa verrata jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäismetsätalouden kasvua olisi se, että molemmissa metsänhoitomenetelmissä käsittelyt optimoidaan, ja tarkastelujänne on vähintään tasaikäismetsätalouden kiertoajan mittainen. Tämän poistaisi sen häviävän pienen mahdollisuuden, että tutkijan toiveet ja ennakkokäsitykset pääsisivät salakavalasti vaikuttamaan johtopäätöksiin.

Itse olen tehnyt tällaisia laskelmia monta kertaa ja monella tavalla. Saamieni tulosten perusteella päättelen, että sopivassa metsikön kehitysvaiheessa aloitettu yläharvennusmetsätalous lisää puuntuotosta, kun vertailukohtana on tasaikäismetsätalous, jossa harvennukset ovat alaharvennuksia.

 Timo Pukkala

2 Replies to “Jatkuva kasvatus tuottaa puuta jatkuvalla syötöllä”

  1. Hieno blogi! Olet kirjoittanut monasti näistä ja kun muualta lukee ns. keskusteluja aiheesta, usein samat tahot kera samanmielisten joko a) sivuuttavat nämä näkökulmat kuin niitä ei olisikaan (vaikeneminen kuoliaaksi?) tai b) kiistävät ne jyrkästi (mitä kovempaa huutaa, sitä vakuuttavampi on?).
    Miksi metsäalalla on niin tavattoman vaikeaa keskustella objektiivisesti? Viimeisin mielipidekirjoitusvyöry Hesarissa oli oikein masinoidun oloista.
    Erityisen surullinen oli tämä: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006574681.html, jonka jokaisen kappaleen olet tässä blogissa läpikäynyt jo ennakolta.
    Suurin puute suomalaisessa keskustelussa, oli asia mikä tahansa, on kokonaisuuden ymmärtäminen tai sen sivuuttaminen. Jotkin tahot ovat ottaneet hiilensidonnan vangikseen katsoen hiilen poistuman olevan saman kuin hakkumääränkin. Eli mitä enemmän hakkaat, sitä enemmän hiiltä saadaan ilmakehästä pois. Näinhän asianlaita ei ole, jollei esim. hakkuumenetelmiin kiinnitetä huomiota.
    Jos sama painoarvo annettaisiin hiilitaseelle, luonnon monimuotoisuudelle ja metsien monikäytölle, eikö siinä kohdin jaksollinen malli olisi jo työnnetty historiaan? Jopa nk. metsäoppineet (usein emeritus, harvemmin tai ei milloinkaan emerita) ovat julkisuudessa antaneet kommentteja, joissa tulee kenties vain oma tai haluttu erikoisosa-alue huomioiduksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *