Avainsana: episodinen masennus

Julkaistu

Aineenvaihdunnalliset muutokset episodisessa ja kroonisessa masennuksessa

Kirjoitin aiemmassa blogitekstissäni ”masennuksen monet kasvot” masennuksen oirekuvan moniulotteisuudesta sekä sen keston vaihtelusta: joillakin masennus pitkittyy. On kuitenkin epäselvää, miksi näin tapahtuu. Tutkimme viime vuoden lopulla ilmestyneessä artikkelissa (Kurkinen et al., 2021) episodisen ja kroonisen masennuksen välisiä aineenvaihdunnallisia eroja. Löydökset voisivat paljastaa jotain alttiudesta masennuksen kroonistumiselle tai vaihtoehtoisesti kroonistumisen aineenvaihdunnallisia seurauksia.

Tutkimuksessamme havaittiin eroja yhden hiilen metaboliaan liittyvissä aineenvaihduntatuotteissa episodisen ja kroonisen masennuksen välillä (Kuva 1). Yhden hiilen metabolia on aineenvaihduntareitti, jossa metyloidaan erilaisia aineita, eli niihin liitetään metyyliryhmiä (yksi hiili ja kolme vetyä). Metylaatio on tärkeää mm. serotoniinin, dopamiinin ja noradrenaliinin tuotannossa ja kuljetuksessa. Näillä hermovälittäjäaineilla on puolestaan oma roolinsa masennuksessa. Löydökset viittaisivat siihen, että episodisen ja kroonisen masennuksen välillä on eroa metylaatioreaktioiden tasolla – se, ovatko metylaatioreaktiot häiriintyneet nimenomaan episodisessa vai kroonisessa masennuksessa on vielä epäselvää, mutta terveiden verrokkien lisääminen tutkimukseen auttaisi ymmärtämään tuloksia paremmin.

Myös energia-aineenvaihduntaan liittyvien aineenvaihdunnantuotteiden määrät olivat erilaisia episodisen ja kroonisen masennusryhmän välillä (Kuva 1). Energia-aineenvaihdunnan tuotteet liittyvät tässä tapauksessa sitruunahappokiertoon, joka tapahtuu solun energiakeskuksissa, mitokondrioissa. Glutamaattia hyödynnetään sitruunahappokierron lähtöaineena erityisesti astrosyyteissä, jotka ovat aivojen tukisolukkoa ja välittävät energiaa hermosoluille. Energia-aineenvaihdunnan muutokset voisivat mahdollisesti liittyä kroonisessa masennuksessa krooniseen tulehdustilaan ja stressiin.

Aineenvaihdunnan poikkeavuuksia tai muutoksia voi masentuneella olla siis jo valmiiksi altistamassa masennukselle tai sen kroonistumiselle, mutta muutokset voivat myös olla seurausta masennuksesta. Miten siis tulkita saatuja tuloksia? Miten nämä aineenvaihdunnalliset reitit voisivat olla kytköksissä masennuksen kroonistumiseen – altistavana tekijänä vai seurauksena? Seuraavaksi pitäisi verrata episodisesti ja kroonisesti masentuneita terveisiin verrokkeihin saadaksemme paremman kuvan oletettujen muutosten suunnasta koeryhmissä. Näin saisimme tietoa siitä, liittyvätkö havaitut muutokset aineenvaihdunnan häiriintymiseen episodisessa vai kroonisessa masennuksessa eli kumpi on käytännössä kauempana terveestä aineenvaihdunnasta.

Mielestäni haastavampi kysymys tutkimuksellisesti on kuitenkin se, ovatko aineenvaihdunnan muutokset altistavia tekijöitä masennukselle tai sen kroonistumiselle, vai pikemminkin sen seurausta. Onko niillä kenties yhteinen syy? Tätä asetelmaa voitaisiin ehkä tutkia lisäämällä tutkimukselle ajallinen ulottuvuus – mikäli aineenvaihdunnalliset muutokset väistyvät masennuksen helpottaessa, voitaisiin ajatella, että ne liittyivät nimenomaan masennukseen. Mikäli muutokset yhä säilyvät, vaikka potilas on jo parantunut masennuksesta, voitaisiin päätellä, että aineenvaihdunnalliset muutokset ovat yksilöön liittyviä, ja ikään kuin altistavia tekijöitä masennukseen sairastumiselle tai sen pitkittymiselle. Siitä seuraava askel olisi sitten pohtia sitä, kuinka näitä havaintoja voi käyttää masennuksen hoidon parantamiseen.

Kuva 1. Luonnos yhden hiilen metaboliasta (methylation reactions) ja sitruunahappokierrosta (TCA cycle). Nuolet osoittavat muutoksen suunnan koeryhmissä: episodinen masennus (Episodic MDD) ja krooninen masennus (Chronic depression). DMG, dimethylglycine; SAM, S-adeno- sylmethionine; SAH, S-adenosylhomocysteine; GAA, guanidinoacetic acid; GNMT, glycine-N- methyltransferase; GAMT, guanidinoacetate methyltransferase; PEMT, phosphatidyletha- nolamine methyltransferase; CDP-ethanolamine, cytidine diphosphate ethanolamine; CDP-choline, cytidine 5´phosphocholine.

Tutkimuksessa saadut tulokset eivät olleet tilastollisesti merkittäviä, vaan trendejä, jotka suuremmassa aineistossa saattaisivat nousta selkeämmin esiin. Aineenvaihdunnan tutkimuksissa yleensä suositaankin melko suuria aineistoja, ja tässä blogitekstissä käsiteltyä tutkimusta pidetään eräänlaisena pilottitutkimuksena eli alustavana kokeena ennen varsinaista, isompaa, tutkimusta. Tulokset vaikuttavat kuitenkin siltä, että tutkimusta kannattaa jatkaa isommalla aineistolla ja tutkia tarkemmin. Tämä aihe on minulle erittäin mielenkiintoinen, ja olen onnekas, että pääsen yhdistämään psykiatrisessa tutkimuksessani biologista osaamistani ja sekä psykologian että psykiatrian kiinnostustani.

Kurkinen, K., Kärkkäinen, O., Lehto, S., Luoma, I., Kraav, S.-L., Nieminen, A., Kivimäki, P., Therman, S., Tolmunen, T., 2021. One-carbon and energy metabolism in major depression compared to chronic depression in adolescent outpatients: A metabolomic pilot study. J. Affect. Disord. Reports 100261, 1–9. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.jadr.2021.100261

Julkaistu

Masennuksen monet kasvot

”The best way out is always through.”

Robert Frost

Masennuksesta, ja psykiatrisista sairauksista ylipäänsä, puhutaan nykyään enemmän, ja hyvä niin. Jonkinlaisen masennusjakson kohtaa nimittäin elämänsä aikana jopa joka viides henkilö (Gutiérrez-Rojas et al., 2020). Masennuksen voi laukaista jokin äkillinen elämäntapahtuma, kuten puolison tai uran menettäminen. Masennus voi hiipiä hiljaa ja jäädä vuosikausiksi viipyilemään. Tai loppua yhtä nopeasti kuin alkoikin. Masennus ei katso ikää, aikaa eikä paikkaa, mutta toipuminen on täysin mahdollista. Useimmat toipuvat.

Masennuksen kesto

Kuinka sitten tunnistaa ja diagnosoida näin monimuotoista ilmiötä? Masennusta voidaan määritellä mm. sen pituuden mukaan. Episodinen masennustila (major depressive disorder, MDD) on lyhytkestoisempi, mutta usein oireiltaan vakavampi sairaus. Se voi olla toistuva, jolloin masennus uusii (Winans and Bettinger, 2003). Kroonista masennusta, eli dystymiaa puolestaan määrittelee sen pitkä kesto, vähintään 2 vuotta, tai lapsilla ja nuorilla 1 vuosi (American Psychiatric Association, 2013). Dystymia on usein kuitenkin lieväoireisempi. Krooniseen masennukseen voi liittyä myös lyhyempiä, mutta intensiivisempiä, episodisen masennustilan jaksoja, jolloin näitä päällekkäisiä sairauksia kutsutaan nimellä ”kaksoismasennus”,  englanniksi ”double depression” (Keller et al., 1997).

Sekä episodiselle että krooniselle masennukselle tyypillisiä oireita ovat mielialan masentuneisuus, kiinnostuksen ja mielihyvän puuttuminen aiemmin kiinnostaneisiin asioihin, itseluottamuksen väheneminen, itsesyytökset, kuolemaan ja itsemurhaan liittyvät ajatukset, itsetuhoinen käytös, vaikeus keskittyä, hidastuneisuus tai kiihtyminen, ruokahalun muutokset sekä uneen liittyvät häiriöt (Käypä hoito, 2021). Episodisessa masennustilassa nämä oireet ovat voimakkaampia, ja pitkäaikaisessa masennuksessa lievempiä, mutta pitkäkestoisia. Masennus voi olla myös oireiltaan psykoottinen, kuten psykoottisessa masennuksessa.

Masennuksen alatyypit

Osa edellä luetelluista masennuksen oireista voi ilmentyä kahdella masentuneella aivan päin vastaisella tavalla. Puhutaankin epätyypillisestä masennuksesta ja melankolisesta masennuksesta. Melankolinen masennus on nimensä mukaisesti täysin iloton tila, jolle tyypillistä on mielihyvän menettäminen miltei kokonaan. Epätyypillisessä masennuksessa mieliala saattaa hetkittäin nousta, sillä se on reagoivampi erilaisille tilanteille. Melankolisesta masennuksesta kärsivän ruokahalu heikkenee ja henkilö usein laihtuu, kun taas epätyypillistä masennusta sairastavan ruokahalu kasvaa ja paino usein nousee. Melankolisessa masennuksessa aikaiset aamuheräämiset ovat tyypillisiä, mutta epätyypillisessä masennuksessa unen määrä kasvaa.

Melankoliseen masennukseen liittyvät suhteettomat syyllisyydentunteet, kun epätyypillisesti masentunut kokee itsensä usein hylätyksi ja hänen oireensa pahenevat yksin ollessa. Melankolisesti masentunut voi kokea olevansa hidastunut tai kiihtynyt, ja epätyypillisesti masentunut puolestaan kokea raajansa lyijynraskaiksi, ”leaden paralysis” (Huttunen, 2018). Melankolisen ja epätyypillisen masennuksen lisäksi on tunnistettu muitakin masennuksen alatyyppejä, kuten katatoninen masennus (oireena mm. jähmeyttä, vahamaista taipuisuutta, maneereja).

Masennus rinnakkaisena diagnoosina tai liitännäisoireena

Masennusjaksot ovat luonteenomaisia myös kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle ja skitsoaffektiiviselle häiriölle (Rink et al., 2016). Masennusoireet puolestaan ovat tyypillisiä  skitsofreniaa sairastavilla (Zisook et al., 1999). Näiden lisäksi esimerkiksi ahdistushäiriöön voi liittyä masennusoireita, tai rinnakkainen masennusdiagnoosi (Tiller, 2012). Erityisesti pitkäaikainen masennus on tavallinen sairaus muiden psykiatristen ja somaattisten häiriöiden rinnalla (Angst et al., 2009). Masennus on tyypillinen liitännäisoire neurodegeneratiivisissa häiriöissä, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin taudeissa (Aarsland et al., 2012; Lee and Lyketsos, 2003). Raskaus saattaa joskus päättyä synnytyksen jälkeiseen masennukseen (Wisner et al., 2002). Ja lista jatkuu. Masennuksen biologisten syntymekanismien selvittäminen voisi auttaa lukuisien eri sairauksien tai tilojen kuorman vähentämisessä ja potilaiden elämänlaadun parantamisessa.

Surua vai masennusta?

Mutta milloin tavallinen suru muuttuu masennukseksi? Sureminen kuuluu elämään, ja sille on paikkansa. Tautimääritysten mukaan yli kaksi viikkoa kestänyttä surua kutsutaan jo masennusjaksoksi (Belmaker and Agam, 2008). Tämä on kuitenkin hyvin henkilökohtaista – on vaikea ulkopuolelta määritellä mikä on sopiva aika surra elämää ravisuttanutta tragediaa. Johonkin se raja on kuitenkin kliinisessä mielessä piirretty. Myös suruun voi hyödyntää erilaisia terapiapalveluita – esimerkiksi kriisikeskus voi olla juuri tällaisia hetkiä varten.

Lähteet

Aarsland, D., Påhlhagen, S., Ballard, C.G., Ehrt, U., Svenningsson, P., 2012. Depression in Parkinson disease – Epidemiology, mechanisms and management. Nat. Rev. Neurol. 8, 35–47. https://doi.org/10.1038/nrneurol.2011.189

American Psychiatric Association, 2013. Diagnostic And Statistical Manual of Mental Disorders, Fifth Edition “DSM-5”, American Psychiatric Pub.

Angst, J., Gamma, A., Rössler, W., Ajdacic, V., Klein, D.N., 2009. Long-term depression versus episodic major depression: Results from the prospective Zurich study of a community sample. J. Affect. Disord. 115, 112–121. https://doi.org/10.1016/j.jad.2008.09.023

Belmaker, R.H., Agam, G., 2008. Major Depressive Disorder. N. Engl. J. Med. 358, 55–68. https://doi.org/10.1056/NEJMra073096

Gutiérrez-Rojas, L., Porras-Segovia, A., Dunne, H., Andrade-González, N., Cervilla, J.A., 2020. Prevalence and correlates of major depressive disorder: A systematic review. Brazilian J. Psychiatry 42, 657–672. https://doi.org/10.1590/1516-4446-2020-0650

Huttunen, M., 2018. Masennus [WWW Document]. Duodecim Terveyskirjasto, Lääkärik. Duodecim. URL https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00389

Käypä hoito, D., 2021. Depressio [WWW Document]. Duodecim. URL https://www.kaypahoito.fi/hoi50023

Keller, M.B., Hirschfeld, R.M.A., Hanks, D., 1997. Double depression: A distinctive subtype of unipolar depression. J. Affect. Disord. 45, 65–73. https://doi.org/10.1016/S0165-0327(97)00060-8

Lee, H.B., Lyketsos, C.G., 2003. Depression in Alzheimer’s disease: Heterogeneity and related issues. Biol. Psychiatry 54, 353–362. https://doi.org/10.1016/S0006-3223(03)00543-2

Rink, L., Pagel, T., Franklin, J., Baethge, C., 2016. Characteristics and heterogeneity of schizoaffective disorder compared with unipolar depression and schizophrenia – A systematic literature review and meta-analysis. J. Affect. Disord. 191, 8–14. https://doi.org/10.1016/j.jad.2015.10.045

Tiller, J.W.G., 2012. Depression and anxiety. Med. J. Aust. 1, 28–32. https://doi.org/10.5694/mja12.10628

Winans, E., Bettinger, T., 2003. Bipolar and major depressive disorders. Pharmacotherapy Self-Assessment Program, 5th Edition

Wisner, K.L., Parry, B.L., Piontek, C.M., 2002. Postpartum Depression. N. Engl. J. Med. 247, 194–199. DOI: https://doi.org/10.1056/NEJMcp011542

Zisook, S., McAdams, L.A., Kuck, J., Harris, M.J., Bailey, A., Patterson, T.L., Judd, L.L., Jeste, D. V., 1999. Depressive symptoms in schizophrenia. Am. J. Psychiatry 156, 1736–1743.