Masennuksen monet kasvot

Masennuksesta, ja psykiatrisista sairauksista ylipäänsä, puhutaan nykyään enemmän, ja hyvä niin. Jonkinlaisen masennusjakson kohtaa nimittäin elämänsä aikana jopa joka viides henkilö (Gutiérrez-Rojas et al., 2020). Masennuksen voi laukaista jokin äkillinen elämäntapahtuma, kuten puolison tai uran menettäminen. Masennus voi hiipiä hiljaa ja jäädä vuosikausiksi viipyilemään. Tai loppua yhtä nopeasti kuin alkoikin. Masennus ei katso ikää, aikaa eikä paikkaa, mutta toipuminen on täysin mahdollista. Useimmat toipuvat.

Masennuksen kesto

Kuinka sitten tunnistaa ja diagnosoida näin monimuotoista ilmiötä? Masennusta voidaan määritellä mm. sen pituuden mukaan. Episodinen masennustila (major depressive disorder, MDD) on lyhytkestoisempi, mutta usein oireiltaan vakavampi sairaus. Se voi olla toistuva, jolloin masennus uusii (Winans and Bettinger, 2003). Kroonista masennusta, eli dystymiaa puolestaan määrittelee sen pitkä kesto, vähintään 2 vuotta, tai lapsilla ja nuorilla 1 vuosi (American Psychiatric Association, 2013). Dystymia on usein kuitenkin lieväoireisempi. Krooniseen masennukseen voi liittyä myös lyhyempiä, mutta intensiivisempiä, episodisen masennustilan jaksoja, jolloin näitä päällekkäisiä sairauksia kutsutaan nimellä ”kaksoismasennus”,  englanniksi ”double depression” (Keller et al., 1997).

Sekä episodiselle että krooniselle masennukselle tyypillisiä oireita ovat mielialan masentuneisuus, kiinnostuksen ja mielihyvän puuttuminen aiemmin kiinnostaneisiin asioihin, itseluottamuksen väheneminen, itsesyytökset, kuolemaan ja itsemurhaan liittyvät ajatukset, itsetuhoinen käytös, vaikeus keskittyä, hidastuneisuus tai kiihtyminen, ruokahalun muutokset sekä uneen liittyvät häiriöt (Käypä hoito, 2021). Episodisessa masennustilassa nämä oireet ovat voimakkaampia, ja pitkäaikaisessa masennuksessa lievempiä, mutta pitkäkestoisia. Masennus voi olla myös oireiltaan psykoottinen, kuten psykoottisessa masennuksessa.

Masennuksen alatyypit

Osa edellä luetelluista masennuksen oireista voi ilmentyä kahdella masentuneella aivan päin vastaisella tavalla. Puhutaankin epätyypillisestä masennuksesta ja melankolisesta masennuksesta. Melankolinen masennus on nimensä mukaisesti täysin iloton tila, jolle tyypillistä on mielihyvän menettäminen miltei kokonaan. Epätyypillisessä masennuksessa mieliala saattaa hetkittäin nousta, sillä se on reagoivampi erilaisille tilanteille. Melankolisesta masennuksesta kärsivän ruokahalu heikkenee ja henkilö usein laihtuu, kun taas epätyypillistä masennusta sairastavan ruokahalu kasvaa ja paino usein nousee. Melankolisessa masennuksessa aikaiset aamuheräämiset ovat tyypillisiä, mutta epätyypillisessä masennuksessa unen määrä kasvaa.

Melankoliseen masennukseen liittyvät suhteettomat syyllisyydentunteet, kun epätyypillisesti masentunut kokee itsensä usein hylätyksi ja hänen oireensa pahenevat yksin ollessa. Melankolisesti masentunut voi kokea olevansa hidastunut tai kiihtynyt, ja epätyypillisesti masentunut puolestaan kokea raajansa lyijynraskaiksi, ”leaden paralysis” (Huttunen, 2018). Melankolisen ja epätyypillisen masennuksen lisäksi on tunnistettu muitakin masennuksen alatyyppejä, kuten katatoninen masennus (oireena mm. jähmeyttä, vahamaista taipuisuutta, maneereja).

Masennus rinnakkaisena diagnoosina tai liitännäisoireena

Masennusjaksot ovat luonteenomaisia myös kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle ja skitsoaffektiiviselle häiriölle (Rink et al., 2016). Masennusoireet puolestaan ovat tyypillisiä  skitsofreniaa sairastavilla (Zisook et al., 1999). Näiden lisäksi esimerkiksi ahdistushäiriöön voi liittyä masennusoireita, tai rinnakkainen masennusdiagnoosi (Tiller, 2012). Erityisesti pitkäaikainen masennus on tavallinen sairaus muiden psykiatristen ja somaattisten häiriöiden rinnalla (Angst et al., 2009). Masennus on tyypillinen liitännäisoire neurodegeneratiivisissa häiriöissä, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin taudeissa (Aarsland et al., 2012; Lee and Lyketsos, 2003). Raskaus saattaa joskus päättyä synnytyksen jälkeiseen masennukseen (Wisner et al., 2002). Ja lista jatkuu. Masennuksen biologisten syntymekanismien selvittäminen voisi auttaa lukuisien eri sairauksien tai tilojen kuorman vähentämisessä ja potilaiden elämänlaadun parantamisessa.

Surua vai masennusta?

Mutta milloin tavallinen suru muuttuu masennukseksi? Sureminen kuuluu elämään, ja sille on paikkansa. Tautimääritysten mukaan yli kaksi viikkoa kestänyttä surua kutsutaan jo masennusjaksoksi (Belmaker and Agam, 2008). Tämä on kuitenkin hyvin henkilökohtaista – on vaikea ulkopuolelta määritellä mikä on sopiva aika surra elämää ravisuttanutta tragediaa. Johonkin se raja on kuitenkin kliinisessä mielessä piirretty. Myös suruun voi hyödyntää erilaisia terapiapalveluita – esimerkiksi kriisikeskus voi olla juuri tällaisia hetkiä varten.

Lähteet

Aarsland, D., Påhlhagen, S., Ballard, C.G., Ehrt, U., Svenningsson, P., 2012. Depression in Parkinson disease – Epidemiology, mechanisms and management. Nat. Rev. Neurol. 8, 35–47. https://doi.org/10.1038/nrneurol.2011.189

American Psychiatric Association, 2013. Diagnostic And Statistical Manual of Mental Disorders, Fifth Edition “DSM-5”, American Psychiatric Pub.

Angst, J., Gamma, A., Rössler, W., Ajdacic, V., Klein, D.N., 2009. Long-term depression versus episodic major depression: Results from the prospective Zurich study of a community sample. J. Affect. Disord. 115, 112–121. https://doi.org/10.1016/j.jad.2008.09.023

Belmaker, R.H., Agam, G., 2008. Major Depressive Disorder. N. Engl. J. Med. 358, 55–68. https://doi.org/10.1056/NEJMra073096

Gutiérrez-Rojas, L., Porras-Segovia, A., Dunne, H., Andrade-González, N., Cervilla, J.A., 2020. Prevalence and correlates of major depressive disorder: A systematic review. Brazilian J. Psychiatry 42, 657–672. https://doi.org/10.1590/1516-4446-2020-0650

Huttunen, M., 2018. Masennus [WWW Document]. Duodecim Terveyskirjasto, Lääkärik. Duodecim. URL https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00389

Käypä hoito, D., 2021. Depressio [WWW Document]. Duodecim. URL https://www.kaypahoito.fi/hoi50023

Keller, M.B., Hirschfeld, R.M.A., Hanks, D., 1997. Double depression: A distinctive subtype of unipolar depression. J. Affect. Disord. 45, 65–73. https://doi.org/10.1016/S0165-0327(97)00060-8

Lee, H.B., Lyketsos, C.G., 2003. Depression in Alzheimer’s disease: Heterogeneity and related issues. Biol. Psychiatry 54, 353–362. https://doi.org/10.1016/S0006-3223(03)00543-2

Rink, L., Pagel, T., Franklin, J., Baethge, C., 2016. Characteristics and heterogeneity of schizoaffective disorder compared with unipolar depression and schizophrenia – A systematic literature review and meta-analysis. J. Affect. Disord. 191, 8–14. https://doi.org/10.1016/j.jad.2015.10.045

Tiller, J.W.G., 2012. Depression and anxiety. Med. J. Aust. 1, 28–32. https://doi.org/10.5694/mja12.10628

Winans, E., Bettinger, T., 2003. Bipolar and major depressive disorders. Pharmacotherapy Self-Assessment Program, 5th Edition

Wisner, K.L., Parry, B.L., Piontek, C.M., 2002. Postpartum Depression. N. Engl. J. Med. 247, 194–199. DOI: https://doi.org/10.1056/NEJMcp011542

Zisook, S., McAdams, L.A., Kuck, J., Harris, M.J., Bailey, A., Patterson, T.L., Judd, L.L., Jeste, D. V., 1999. Depressive symptoms in schizophrenia. Am. J. Psychiatry 156, 1736–1743.