Tag Archives: venäjänkieliset mediankäyttäjinä

Kuinka tulla toimeen mediamaailmojen ristiriitaisuuksien kanssa?

Suomen venäjänkieliset median käyttäjinä -hankkeessa teimme 25 haastattelua, joissa pureuduttiin Suomen venäjänkielisten median käytössä tapahtuneisiin muutoksiin, median käyttöön tässä hetkessä sekä Suomen ja Venäjän mediamaisemien vertailuun. Aineiston alustavassa analyysissä kiinnitin huomiota siihen, millaisia konflikteja haastateltavat identifioivat suhteessaan mediaan sekä tapoja, joilla he reagoivat näihin konflikteihin.

Kuten aiemmin kirjoitin, monet haastateltavien kuvaamat ongelmatilanteet eivät suinkaan liity maailman politiikkaan, vaan esimerkiksi siihen, millainen rooli medialla on ihmisten arjessa. Joidenkin mielestä media syö liian suuren osa ihmisten ajasta, kun taas joitakin harmittaa, etteivät he kerkeä katsoa televisiota tai viettää aikaa verkossa niin paljon kuin haluaisivat.

Toisaalta maailmantilanteen kiristyminen näkyy myös venäjänkielisten suhteessa mediaan. Haastateltavat kokivat ongelmallisiksi esimerkiksi sen, miten suuri merkitys medialla on ihmisille ja heidän maailmankuvalleen. Toisaalta haastateltavat pitivät useimpia Venäjän medioita selvästi propagandistisina ja länsivihamielisinä, kun taas suomalainen media näyttäytyi Venäjä-vastaisena. Haastateltavat olivat kiinnittäneet huomiota siihen, miten eri tavoin eri mediat uutisoivat Ukrainan konfliktista ja muista ajankohtaisista maailman tapahtumista, mikä vähensi heidän luottamustaan mediaan ylipäätään.

Rysky Riiheläinen arveli, että venäläisen median tarjoama maailmankuva poikkeaa niin jyrkästi läntisen median tarjoamasta, että venäjänkielistä mediaa seuraavat joutuvat valitsemaan eri maailmankuvien väliltä tai vaihtoehtoisesti sulkemaan maailman tapahtumat ajatuksistaan. Haastatteluaineiston pohjalta näyttää siltä, että useimmat Suomessa asuvat venäjänkieliset, joiden joukossa on paljon muistakin maista kuin vain Venäjältä muuttaneita, eivät lähtökohtaisesti ja mukisematta hyväksy minkään median tarjoamaa maailmankuvaa, vaan useimmat heistä tasapainoilevat erilaisten näkemysten ja maailmankuvien välillä. He myös kiistävät ja kyseenalaistavat median tuottamia näkemyksiä. Suhtautumista mediaan voi siis kuvata kriittiseksi. Toisaalta voimakkaasti ristiriitaiseksi koetussa tilanteessa täydellisen tasapainon säilyttäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Valintatilanteessa mielipiteet kuitenkin kallistuvat, tai ne pakotetaan kallistumaan, johonkin suuntaan ja näitä valintatilanteita monet pyrkivät arjessaan välttämään.

Yleinen toimintatapa haastateltavien joukossa olikin oman mediaseurannan rajoittaminen ja esimerkiksi poliittisten kysymyksen välttely päivällispöydissä tai työpaikoilla. Ihmisillä on näkemyksiä politiikasta, mutta niitä ei haluta tuoda julkisesti esille. Medialta toivotaan, ettei se kärjistäisi mielipiteitä, vaan tarjoaisi politiikan sijaan muuta ajateltavaa joko asiaohjelmien tai viihteen muodossa.

Haasteltavien joukossa oli myös muutamia henkilöitä, jotka pyrkivät vetäytymään mediatodellisuuden ulottumattomiin, koska kokivat viestintävälineiden kautta rakentuvan todellisuuden niin ahdistavaksi ja ristiriitaiseksi. Toisaalta joukossa oli niitäkin, jotka omaksuivat konfliktissa katsojan, jopa nautiskelijan, roolin. He kertoivat “kaivaneensa popcornit esiin” ja asettuneensa sohvalle tai tietokoneruudun ääreen seuraamaan, kuinka tilanne kehittyy. Heille medioiden välittämä tai tuottama maailmankuvien välinen taistelu oli ikään kuin viihteellistä elokuvaa tai tietokonepeliä. Muutamat haastateltavat ilmaisivat kiinnostusta osallistua peliin esimerkiksi provokatiivisella nettikommentoinnilla, mutta kukaan ei tuonut esiin, että osallistuisi aktiivisesti keskusteluun esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Haasteltavat mielsivät itsenä siis ennen kaikkea mediaa ja sen sisältöjä kuluttaviksi kohteiksi, eivät niinkään sisältöjen tuottajiksi. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa keskitytään enemmän niihin ihmisiin, jotka aktiivisesti tuottavat venäjänkielisiä mediasisältöjä Suomessa.

Monien kohdalla puutteellinen kielitaito vaikeutti suomalaisten medioiden monipuolista seuraamista. Jotkut kokivat Suomen mediatarjonnan tylsäksi tai liian kliiniseksi. Muun muassa näissä tilanteissa tieto siitä, mistä ja miten Suomessa puhutaan, suodattuu esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Vkontakessa ja Facebookissa ystävät ”kuratoivat” silmien eteen tulevat uutiset. Tällöin huomiota saavat usein kärjistyneet näkemykset tai yksittäiset raflaavat uutiset, joita verkossa on tapana levittää.

Joidenkin haastateltavien käsitykset suomalaisesta mediasta ovat peräisin heidän lapsiltaan, toiset saavat tietonsa Suomen kielen opettajilta tai muilta kurssikavereilta ja kolmannet lukevat Suomen uutisista Venäjällä tuotetusta mediasta. Omakohtainen tuntuma suomalaiseen mediaan jää tällöin väistämättä ohueksi, mikä johtaa siihen, että suomalaisten näkemykset ja asenteet vaikuttavat kapeilta ja kärjistyneiltä. Myös suomalaisessa julkisessa keskustelussa esiintyvä mielipiteiden kirjo ei tule samalla tavalla esiin kuin heille, jotka seuraavat laajalti Suomessa tehtyjä asiaohjelmia ja kirjoittelua lehdistössä. Vaikuttaa siltä, että Suomessa tuotetuista venäjänkielisistä lehdistä ja televisio-ohjelmista ei tällä hetkellä ole täyttämään Suomen venäjänkielisten tarvetta hyvin taustoitetuille asiaohjelmille ja viihteelle, joka myös välittää tietoa ja varsinkin mielikuvia yhteiskunnasta, jossa he arkeaan elävät.

Tiina Sotkasiira

YTT, tutkija

 

Suomen venäjänkielisten muuttunut median käyttö

Suunnitteilla on vielä muutaman juuri täysikäiseksi tullen venäjänkielisen nuoren haastatteleminen, mutta hankkeen haastattelut ja niiden alustava analyysi on nyt pääosin tehty. Haastatteluja tehtiin kaiken kaikkiaan 23 ja niissä pureuduttiin Suomen venäjänkielisten median käytössä tapahtuneisiin muutoksiin, median käyttöön tässä hetkessä sekä Suomen ja Venäjän mediamaisemien vertailuun. Haastateltujen joukossa oli 10 miestä ja 13 naista eri puolilta Suomea. Lämmin kiitoksemme kaikille, jotka antoivat aikaansa tutkimukselle.

Kuten Olga Davydova-Minguet kirjoitti, Suomen venäjänkieliset ovat hyvin moninainen ja epäyhtenäinen ryhmä. Haastateltujen joukossakin on ihmisiä, jotka ovat muuttaneet Suomeen Neuvostoliitosta, Venäjältä sen eri vuosikymmeninä, Liettuasta, Ukrainasta, Virosta ja Kazakstanista. Joidenkin perheet ovat täysin venäjänkielisiä, useimmissa puhutaan kuitenkin vähintään kahta kieltä, ainakin, jos ajatellaan sukupolvien ketjua alaspäin. Useimmilta haastateltavilta suomen puhuminen sujui hyvin tai erinomaisesti, jotkut taas puhuvat suomea vain välttävästi. Yhtä kiinnostaa autoilu ja toista neuvostoelokuva. Kaikki nämä ja monet muut ihmisten yksilölliset piirteet ja kiinnostuksen kohteet vaikuttavat siihen, kuinka he mediaa käyttävät.

Haastattelut vahvistava käsitystä, että Suomen venäjänkielisten median käytössä on tapahtunut muutoksia Ukrainan konfliktin alettua. Toisaalta heidän median käyttönsä heijastelee myös muita kehityskulkuja, jotka liittyvät osin maahanmuuttoon ja kansainväliseen poliittisen tilanteeseen, mutta vahvasti myös yleisempään median murrokseen. Digitalisaatio ja median käytön siirtyminen nettiin sekä saatavilla oleva kanava- ja mediapaljous nousivat esiin monissa haastatteluissa. Internetin ja satelliittikanavien kautta Suomessa asuvilla on mahdollisuus katsoa satoja, jopa tuhansia televisiokanavia eri puolilta maailmaa. Kanavapaljous ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkia medioita seurattaisiin yhtäläisellä mielenkiinnolla. Käytännössä mediaa käytetään valikoiden ja henkilökohtaisten kiinnostuksen mukaisesti.

Ukrainan konfliktin alettua monien haastateltavien mediaseuranta lisääntyi merkittävästi. Useimmat seurasivat tapahtumia monista eri medioista ja useista eri kansallisista medioista. Jotkut ovat jatkaneet uutisten intensiivistä seuraamista, mutta useimpien kiinnostus tilanteen seuraamiseen on ajan kuluessa laantunut joko siksi, että tapahtumat eivät enää tunnu niin ajankohtaisilta tai siksi, että median välittämä maailmankuva koetaan ahdistavaksi. Haastateltavat kokevat olevansa eri puolilta tulevan poliittisen propagandan kohteina, minkä vuoksi monet haluavat sulkea silmänsä politiikalta ja keskittyä konkreettisiin, käsillä oleviin asioihin, kuten perheeseen ja ystäviin.

Perhesuhteissakaan ei vältytä konflikteilta, vaan maailman tapahtumat tulevat ruutujen läpi osaksi ihmisten arkea ja vuorovaikutusta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen perheet ovat muuttaneet sekä maiden sisällä että ulkomaille, mitä kautta sukuihin on tullut paljon monikulttuurisuutta ja ylirajaisia toimintatapoja. Tätä pidetään periaatteessa hyvänä asiana, mutta konfliktioloissa tästä voi tulla myös henkinen rasite. Perheiden sisällä käydään neuvotteluja lojaalisuudesta eri valtioiden ja maailmankuvien välillä. Perheen jäsenet joutuvat etsimään erilaisia tapoja tulla toimeen maailmankuvaa koskevien näkemyserojen kanssa.

Vaikka mediassa toistuva ja myös tuotettu Venäjän ja lännen välinen ristiveto vaikuttaa voimakkaasti Suomen venäjänkielisten arkeen, on hyvä muistaa, että kaikki median käyttöä koskevat muutokset eivät suinkaan koske politiikkaa, vaan median käyttöön vaikuttavat myös muut ihmisten ajankäytön ja henkilökohtaisen elämän muutokset: vauvan syntyminen muuttaa median käyttöä, kuten myös työpaikan saaminen tai eläkkeelle jääminen. Valtaosa haastateltavien median käyttöön liittämistä konflikteista on varsin arkisia. Myös venäjänkielisissä perheissä pohditaan, mikä on lapsille sopiva ruutuaika, harmitellaan sitä, että televisiosta näyttää tulevan vain pelkkiä mainoksia ja sitä, että töiden jälkeen ei jaksa kuin romahtaa sohvalle roskaviihteen ääreen tai että hyvien elokuvien katsomiseen ei vain näytä jäävän aikaa arjen kiireiden keskellä.

Median kautta maailmanpolitiikka tulee osaksi Suomen venäjänkielisten arkea ja ihmissuhteita. Vaikuttaa siltä, että käynnissä olevan konfliktin ulkopuolelle ei voi jäädä. Haastateltavat pitävät medioita läpipolitisoituneina, jopa propagandistisina. Kuitenkin on hyvä muistaa, että politiikka on kuitenkin vain yksi osa Suomen venäjänkielisten suhdetta mediaan. Television ja netin pariin tullaan viihtymään ja viisastumaan. Myös ahdistavissa elämäntilanteissa mediasta haetaan lohtua ja seuraa. Näistä syystä voisi olla hyvä pohtia tarkemmin, ei vain uutisten, vaan myös viihdekäytön suhdetta maailmankuvan muodostumiseen.

Tiina Sotkasiira

YTT, tutkija

Suomen venäjänkielisten pääryhmät

Suomen venäjänkielisten löyhästi yhteen kokoavan määritelmän alle niputetaan joukko hyvin erilaisia taustoja omaavia ihmisiä. Heitä yhdistää ”syntyperäinen” venäjänkielen taito tai side Venäjään. Heillä voi olla monenlaisia kansalaisuus- tai etnisyys-, kulttuuri- ja kielitaitotaustoja. Tärkeintä on, että he pitävät venäjänkieltä itselleen merkityksellisenä ja enemmän tai vähemmän luonnollisena. Tämä ulkopuolelta tuleva niputtaminen ei kuitenkaan tarkoita, että he itse kokisivat olevansa ”ryhmä”, vaikka ”ryhmäytymisen” tarvetta välillä ilmaistaankin omissa keskusteluissa (Davydova 2008). Suomessa asuvat venäjänkieliset ihmiset ovat hyvin erilaisia sosiaaliselta, etniseltä, koulutukselliselta ja historialliselta taustaltaan.

Alueellisesti venäjänkieliset keskittyvät suuriin kaupunkeihin ja itärajan läheisyyteen.  Heidän maahanmuuttonsa on ennustettu kasvavan ja venäjänkielisten saavuttavan toiseksi suurimman kieli-vähemmistön aseman vuoteen 2050 mennessä, minkä vuoksi heidän kotoutumiseensa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

”Vanhat” venäläiset 

Suomessa on vakiintunut tapa jakaa täällä asuvat venäjänkieliset ”vanhoihin” ja ”uusiin”.  Suomen niin sanotut vanhat venäläiset ovat 1800-luvulla tai Venäjän vallankumouksen jälkeen itsenäistyneeseen Suomeen muuttaneiden Venäjän keisarikunnan kansalaisten jälkeläisiä sekä Vanhan Suomen alueella asuneiden venäläisten jälkeläisiä. Heitä koskevassa tutkimuksessa keskitytään enimmäkseen venäläisten panokseen Suomen talouteen, kulttuurielämään sekä heidän kansalaistoimintaansa (Bashmakoff & Leinonen 2001).

Tutkimuksissa tulee ilmi venäläisten kaksijakoinen asema Suomessa ennen toista maailmansotaa ja heidän kokemansa syrjintä, joka saavutti joskus rotusyrjinnän piirteitä.  Venäläisiä koskevassa keskustelussa juuri nämä kaksi seikkaa ovat olleet eniten esillä: toisaalta ”vanhoja venäläisiä” on ruvettu pitämään Suomen historiallisena kansallisena vähemmistönä, toisaalta heidän kokemansa syrjintä ja sulautumispaineet ovat korostuneet Suomen monikulttuuristuessa ja rasismidiskurssin voimistuessa. (Laihiala-Kankainen 2002.)

”Uudet” venäläiset

Valtaosan Suomen nykyisestä venäjänkielisestä väestöstä muodostavat 1990-luvulta alkaneen maahanmuuton tuloksena entisestä Neuvostoliitosta muuttaneet. Vuonna 2014 Suomessa oli rekisteröity 69 614 venäjänkielistä henkilöä. Venäjän kansalaisuus oli heistä 30 619:llä. Entisessä Neuvostoliitossa oli syntynyt 54 742 ja Venäjällä 12 005 henkeä.

Suomessa on tapana luokitella näitä ihmisiä maahanmuuttokanavan mukaan ”inkeriläisiksi paluumuuttajiksi”, ”avioliittomuuttajiksi” tai ”työperäisiksi maahanmuuttajiksi”. Näitä luokitteluja ei kuitenkaan kannata pitää kattavina määritelminä ihmisten identiteeteille. Valtioiden luomat maahanmuuttajien kategorisoinnit eivät (välttämättä) vastaa maahanmuuttaneiden ihmisten omia mielikuvia heidän muuttosyistään tai heidän roolistaan muuttoprosessissa . Toisaalta, valtion asettamat muuttoliikkeiden ehdot muokkaavat ja tuottavat ihmisten identiteettejä maahanmuuttotilanteessa ja sen jälkeenkin.

“Paluumuuttajat”

Niin sanottu paluumuutto entisestä Neuvostoliitosta alkoi vuonna 1990 ja päättyy lopullisesti vuonna 2016. Vuodesta 2011 uusia hakemuksia ei enää otettu vastaan.   Yleisesti paluumuutto yhdistetään inkerinsuomalaisiin, vaikka se koskeekin myös suomalaisten emigranttien jälkeläisiä sekä heidän perheenjäseniään.

”Inkeriläinen” on suuresti juuri paluumuuttomenettelyn ja siitä käydyn keskustelun sisällä kehitetty mielikuva. Koko paluumuuttomenettely on lähtenyt liikkeelle ja perusteltiin ”inkeriläisten” ja suomalaisten oletetulla etnis-kulttuurisella samuudella.  Käytännössä valtaosa tänne muuttaneista suomalaisen syntyperän kriteeriä vastanneista ”inkeriläisiä” puhui venäjää, ei suomea. Tämä koettiin yllätykseksi ja paradoksiksi; inkeriläisinä paluumuuttajina tänne muuttaneiden etnisen suomalaisuuden taustan ja heidän puhumansa venäjänkieli nähtiin käsittämättömänä yhdistelmänä, jopa huijauksena (Heikkinen & Davydova 2004). Vaikka Suomeen paluumuuttajan statuksella muuttavat osallistuvat maahanmuuttovalmennukseen lähtömaissa, suorittavat kielitaitotestin, opiskelevat suomea ennen muuttoa ja sen jälkeen, on venäjänkielisyys heille itsestäänselvä osa heidän arkeaan ja identiteettiään.

Avioliittomuutto

Avioliiton kautta tapahtuva maahanmuutto on ollut ainakin 2000-luvulla yhtä yleinen muuttokanava Suomeen kuin paluumuutto. Nykyään perheside muodostaa määrällisesti suurimman maahanmuuttokanavan. Avioliiton solmiminen Suomessa asuvan kanssa on sukupuolittunut muuttokanava. Pirjo Pölläsen (2013, 18) mukaan aviliitoissa vuonna 2009 vaimo oli syntyisin Venäjältä tai Virosta yli 10 000 tapauksessa ja mies puolestaan oli syntyisin näistä maista vain reilussa 2000 avioliitossa.

Paluumuuton kohdalla tutkimus- ja yhteiskunnallinen keskustelu keskittyivät tänne tulevien ihmisten etnis-kulttuurisen identiteetin (suomalaisuuden laadun) selvittämiseen. Vaimomuuttajien kohdalla huomiota ovat herättäneet kuitenkin muut seikat.  Näitä ovat heidän kokemansa etnistäminen ja seksualisaatio (Reuter & Kyntäjä 2006, Saarinen 2007), asemoituminen sukupuolittuneille työmarkkinoille (Forsander 2003, 2007; Joronen 2007) sekä prekaari työ (Könönen 2011, Davydova 2012).

Sukupuoli maahanmuuttotutkimuksen tarkastelukulmana on tuonut esille myös Suomeen entisestä Neuvostoliitosta muuttavien naisten huolenpitoketjut. Venäjälle jäävistä vanhemmista ja Suomeen syntyvistä lapsista huolehditaan sukupolvien ja rajojen yli.

Olga Davydova-Minguet

Venäjänkieliset mediankäyttäjinä

Venäjänkieliset mediankäyttäjinä -tutkimushankkeen tavoitteina on selvittää mitä medioita Suomen venäjänkieliset seuraavat ja mihin medioiden seuranta johtaa. Hankkeessa analysoidaan suomalaisen ja venäläisen kansallisen median antamaa tietoa ja muita sisältöjä. Tutkimus selvittää myös venäjänkielisten omaehtoista mediatoimintaa sekä muuta aktiivisuutta, mikä on yhteydessä mediankäyttöön. Taustalla tutkimuksessa on suomalainen kokonaisturvallisuuden käsite.

Tutkimuksen toteuttavat UEFin tutkijat ja hanke on osa Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa.