Tag Archives: Tutkimusmenetelmät

Kuinka tulla toimeen mediamaailmojen ristiriitaisuuksien kanssa?

Suomen venäjänkieliset median käyttäjinä -hankkeessa teimme 25 haastattelua, joissa pureuduttiin Suomen venäjänkielisten median käytössä tapahtuneisiin muutoksiin, median käyttöön tässä hetkessä sekä Suomen ja Venäjän mediamaisemien vertailuun. Aineiston alustavassa analyysissä kiinnitin huomiota siihen, millaisia konflikteja haastateltavat identifioivat suhteessaan mediaan sekä tapoja, joilla he reagoivat näihin konflikteihin.

Kuten aiemmin kirjoitin, monet haastateltavien kuvaamat ongelmatilanteet eivät suinkaan liity maailman politiikkaan, vaan esimerkiksi siihen, millainen rooli medialla on ihmisten arjessa. Joidenkin mielestä media syö liian suuren osa ihmisten ajasta, kun taas joitakin harmittaa, etteivät he kerkeä katsoa televisiota tai viettää aikaa verkossa niin paljon kuin haluaisivat.

Toisaalta maailmantilanteen kiristyminen näkyy myös venäjänkielisten suhteessa mediaan. Haastateltavat kokivat ongelmallisiksi esimerkiksi sen, miten suuri merkitys medialla on ihmisille ja heidän maailmankuvalleen. Toisaalta haastateltavat pitivät useimpia Venäjän medioita selvästi propagandistisina ja länsivihamielisinä, kun taas suomalainen media näyttäytyi Venäjä-vastaisena. Haastateltavat olivat kiinnittäneet huomiota siihen, miten eri tavoin eri mediat uutisoivat Ukrainan konfliktista ja muista ajankohtaisista maailman tapahtumista, mikä vähensi heidän luottamustaan mediaan ylipäätään.

Rysky Riiheläinen arveli, että venäläisen median tarjoama maailmankuva poikkeaa niin jyrkästi läntisen median tarjoamasta, että venäjänkielistä mediaa seuraavat joutuvat valitsemaan eri maailmankuvien väliltä tai vaihtoehtoisesti sulkemaan maailman tapahtumat ajatuksistaan. Haastatteluaineiston pohjalta näyttää siltä, että useimmat Suomessa asuvat venäjänkieliset, joiden joukossa on paljon muistakin maista kuin vain Venäjältä muuttaneita, eivät lähtökohtaisesti ja mukisematta hyväksy minkään median tarjoamaa maailmankuvaa, vaan useimmat heistä tasapainoilevat erilaisten näkemysten ja maailmankuvien välillä. He myös kiistävät ja kyseenalaistavat median tuottamia näkemyksiä. Suhtautumista mediaan voi siis kuvata kriittiseksi. Toisaalta voimakkaasti ristiriitaiseksi koetussa tilanteessa täydellisen tasapainon säilyttäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Valintatilanteessa mielipiteet kuitenkin kallistuvat, tai ne pakotetaan kallistumaan, johonkin suuntaan ja näitä valintatilanteita monet pyrkivät arjessaan välttämään.

Yleinen toimintatapa haastateltavien joukossa olikin oman mediaseurannan rajoittaminen ja esimerkiksi poliittisten kysymyksen välttely päivällispöydissä tai työpaikoilla. Ihmisillä on näkemyksiä politiikasta, mutta niitä ei haluta tuoda julkisesti esille. Medialta toivotaan, ettei se kärjistäisi mielipiteitä, vaan tarjoaisi politiikan sijaan muuta ajateltavaa joko asiaohjelmien tai viihteen muodossa.

Haasteltavien joukossa oli myös muutamia henkilöitä, jotka pyrkivät vetäytymään mediatodellisuuden ulottumattomiin, koska kokivat viestintävälineiden kautta rakentuvan todellisuuden niin ahdistavaksi ja ristiriitaiseksi. Toisaalta joukossa oli niitäkin, jotka omaksuivat konfliktissa katsojan, jopa nautiskelijan, roolin. He kertoivat “kaivaneensa popcornit esiin” ja asettuneensa sohvalle tai tietokoneruudun ääreen seuraamaan, kuinka tilanne kehittyy. Heille medioiden välittämä tai tuottama maailmankuvien välinen taistelu oli ikään kuin viihteellistä elokuvaa tai tietokonepeliä. Muutamat haastateltavat ilmaisivat kiinnostusta osallistua peliin esimerkiksi provokatiivisella nettikommentoinnilla, mutta kukaan ei tuonut esiin, että osallistuisi aktiivisesti keskusteluun esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Haasteltavat mielsivät itsenä siis ennen kaikkea mediaa ja sen sisältöjä kuluttaviksi kohteiksi, eivät niinkään sisältöjen tuottajiksi. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa keskitytään enemmän niihin ihmisiin, jotka aktiivisesti tuottavat venäjänkielisiä mediasisältöjä Suomessa.

Monien kohdalla puutteellinen kielitaito vaikeutti suomalaisten medioiden monipuolista seuraamista. Jotkut kokivat Suomen mediatarjonnan tylsäksi tai liian kliiniseksi. Muun muassa näissä tilanteissa tieto siitä, mistä ja miten Suomessa puhutaan, suodattuu esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Vkontakessa ja Facebookissa ystävät ”kuratoivat” silmien eteen tulevat uutiset. Tällöin huomiota saavat usein kärjistyneet näkemykset tai yksittäiset raflaavat uutiset, joita verkossa on tapana levittää.

Joidenkin haastateltavien käsitykset suomalaisesta mediasta ovat peräisin heidän lapsiltaan, toiset saavat tietonsa Suomen kielen opettajilta tai muilta kurssikavereilta ja kolmannet lukevat Suomen uutisista Venäjällä tuotetusta mediasta. Omakohtainen tuntuma suomalaiseen mediaan jää tällöin väistämättä ohueksi, mikä johtaa siihen, että suomalaisten näkemykset ja asenteet vaikuttavat kapeilta ja kärjistyneiltä. Myös suomalaisessa julkisessa keskustelussa esiintyvä mielipiteiden kirjo ei tule samalla tavalla esiin kuin heille, jotka seuraavat laajalti Suomessa tehtyjä asiaohjelmia ja kirjoittelua lehdistössä. Vaikuttaa siltä, että Suomessa tuotetuista venäjänkielisistä lehdistä ja televisio-ohjelmista ei tällä hetkellä ole täyttämään Suomen venäjänkielisten tarvetta hyvin taustoitetuille asiaohjelmille ja viihteelle, joka myös välittää tietoa ja varsinkin mielikuvia yhteiskunnasta, jossa he arkeaan elävät.

Tiina Sotkasiira

YTT, tutkija

 

Kansallisten mediatilojen politisoitumisen tutkimusta

Vaikka laajamittainen maahanmuutto Suomeen on melko uusi asia, niin Suomessakin on jo pitempään tehty tutkimusta maahanmuuton ja median kytköksiin liittyen. Ensimmäisissä tutkimuksissa käsiteltiin enimmäkseen sitä, kuinka suomalaiset viestintävälineet, kuten aikakauslehdet, käsittelevät maahanmuuttoa, erilaisia maahanmuuttajaryhmiä  tai monikulttuurisuutta. Sittemmin maahanmuuttajat on nähty myös median käyttäjinä ja tekijöinä. Meillä on käytössämme tietoa siitä, mitä mediaa ja millaisia mediasisältöjä maassamme asuvat erilaiset maahanmuuttajaryhmät käyttävät. Pikku hiljaa on siirrytty mediatekstien tutkijaluennasta niiden vastaanoton tutkimiseen. Myös suomalaisuuden ja muiden kansallisten identiteettien muodostuminen mediassa on alkanut kiinnostaa tutkijoita.

Tampereen yliopistossa tehtyjen tutkimusten  mukaan suurin osa maahanmuuttajista seuraa sekä suomalaisia että entisen kotimaansa televisiokanavia. Niiden ohjelmatarjonnan ajatellaan täydentävän toisiaan. Maahanmuuttajat arvioivat, että suomalaiset uutiset eivät kerro riittävästi entisen kotimaan tapahtumista, mutta toisaalta niiden avulla pääsee paremmin sisään nykyiseen arkeen liittyviin asioihin. Suomen televisio tarjoaa mahdollisuuden myös suomen kielen opiskeluun.

Toisaalta maahanmuuttajat eivät Suomessa toimi pelkästään perinteisen median varassa . Uudet teknologiat mahdollistavat uudentyyppisen, säännöllisen ja henkilökohtaisen, yhteydenpidon matkojenkin päähän. Ne myös tekevät mahdolliseksi seurata uutistapahtumia globaalisti ja reaaliajassa. Näiden transnationaalisten mediatilojen tutkimus avaa uusia näkökulmia maahanmuuttajien tilanteeseen. Maahanmuuttajien mediankäyttöä ei ole mielekästä tarkastella ainoastaan suhteessa heidän nykyiseen asuinmaahansa, vaan on syytä ottaa huomioon myös ne monenlaiset sidokset, joita maahanmuuttajilla on lähtömaihinsa. Siteet voivat olla psykologisia, identiteetteihin liittyviä, mutta useimmiten ne ovat myös käytännöllisiä ja konkreettisia, kuten perhe- ja sukulaisuussuhteita. Myös taloudellisia ja poliittisia suhteita pidetään yllä valtiorajojen yli.

Eläminen transnationaalissa mediatilassa ei ole mutkatonta. Lotta Haikkola esimerkiksi puhuu Nadje Al-Alin tutkimukseen viitaten pakotetusta transnationaalisuudesta tilanteissa, joissa nuoret maahanmuuttajat joutuvat median kautta vastentahtoisesti suuntaamaan huomionsa entisen kotimaansa tilanteeseen. Tällöin vanhempien median käyttö ja kiinnostus yhteydenpitoon ohjaa kaikkien perheenjäsenten median käyttöä. TV on nuorten toiveista huolimatta päällä ja välittää ohjelmia lähtömaasta, vaikka nuoret haluaisivat katsoa Suomen TV:n ohjelmaa.

Syksyllä 2015 käynnistyneessä tutkimushankkeessa Suomen venäläiset median käyttäjinä  lähdemme liikkeelle siitä oletuksesta, että transnationaalissa mediatilassa eläminen on erityisen haasteellista silloin, kun maahanmuuttajan lähtömaan ja uuden kotimaan kansalliset, vaikkakin monin tavoin ylirajaiset, mediatilat ovat vahvasti politisoituneet. Tällöin entisen ja nykyisen kotimaan uutis- ja muu mediatarjonta eivät välttämättä täydennäkään toisiaan, vaan voivat aiheuttaa stressiä yksilöille ja jännitteitä heidän välilleen. Venäjän mediatilan kehitystä neuvostoajan jälkeisinä vuosina on kuvattu ristiriitaiseksi. Vaikka valtio on tiukentanut otettaan virallisesta mediasta, erityisesti televisiokanavista, niin niiden rinnalle on kehittynyt aktiivinen kansalaisjournalismi, jota voidaan kuvata esimerkiksi blogisaatio-käsitteellä. On selvää, että mediaa pidetään merkittävänä kansallisen identiteetin kannalta ja siksi sen käyttöön halutaan Venäjän valtion toimesta vaikuttaa. Tämä koskee myös Venäjän valtion rajojen ulkopuolella asuvia venäläisiä.

Toisaalta myös Suomen valtiolla on kiinnostusta ohjata maahanmuuttajien median käyttöä. Mediakasvatus halutaan ottaa osaksi maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta ja kuten Niina Uusitalon tutkimus on osoittanut, medialukutaitoa kehittämällä halutaan parantaa kansalaisten kysyä itsehallinnointiin. Muun muassa näitä näkökulmia tutkimusprojektimme käsittelee.

**

Olemme viime viikkoina keränneet haastattelemalla aineistoa suomenvenäläisiltä, jotka ovat halukkaita kertomaan, millaista heidän median käyttönsä on ja kuinka se on muuttunut Suomeen tulon jälkeen.  Kun aineistonkeruu valmistuu, tulen tässä blogissa kertomaan tiivistetysti tutkimuksemme tuloksia. Kiinnostuneet, pysykää siis kuulolla!

Tiina Sotkasiira

Tutkija, Itä-Suomen yliopisto