True lies -työpaja Odessassa

Osallistuin elokuun alussa verkkoaktivismiverkosto Shift. Shape. Mobilize työpajaan True Lies, Ukrainan Odessassa 31.7.-6.8.. Työpaja käsitteli useita teemoja: tiedotusvälineiden suhdetta totuuteen, tiedon luotettavuutta ja vapautta ja vastuuta sekä tietoturvallisuutta nykyaikaisessa vaikeaselkoisessa mediaympäristössä, antaen samalla hyvää perspektiiviä rajat ylittävään medialukutaitoon. Tapahtuma oli toteutettu yhteistyössä Saksan kansalaiskoulutusviraston ja Itä-Euroopan mediajournalismin kansalaisjärjestön n-ost:in ja siihen osallistui neljättä kymmenettä internetaktiivia itäisestä Euroopasta, etenkin Venäjältä, Balkanilta, Kaukasiasta ja vain muutama läntisestä Euroopasta. Noin puolet osallistujista osasi venäjän kieltä. Tässä blogissa referoin lyhyesti työpajan sisältöä liittyen perinteiset valtion rajoja jo jonkin aikaa sitten yleistyneen ylittävän nykyaikaisen median käytön ulottuvuuksiin Venäjän naapurustossa.

odessa1

Shift. Shape. Mobilize. True Lies -osanottajia ja ’kurssitodistuksia’. Kuva: Nikolai Vdovenko

Moninaisesta ohjelmastaan ja osallistujistaan huolimatta työpajan punaisena lankana oli tietynlainen totuudenmukaisuuden tavoitteellisuus ja tiedon käyttö, huomioon ottaen realistisesti käytännölliset maailman monitulkinnallisuuden rajat raamit. Ihmisten suhtautuminen totuuteen ja tiedotusvälineiden puolueellisuuteen vaihtelee ymmärrettävästi yksilö- ja kulttuurikohtaisesti paljon, mutta itselleni tuli hieman yllätyksenä kuulla nuoren osallistujakaartin journalisteilta ja bloggareilta sellaisia lausahduksia kuin:

”Haluan oppia olemaan täysin objektiivinen”, ”Kaikki (tieto-)lähteet ovat mielipiteitä” tai ”Uskon että tämä propagandaongelma väistyy itsestään, koska nuori sukupolvi ei katso enää televisiota, vaan internettiä”

Nämä lausunnot muistuttivat minua siitä, miksi olen osaltani alkanut tutkia ylirajaista tiedonvälitystä ja tiedon ’sulatusta’. Nähdäkseni suhteellisen yhtenäiset perustelut siihen, mihin voidaan uskoa, on tärkeä peruste ihmisten välisen kommunikaation toimivuudelle. Eroja kuitenkin on, ja niitä on tärkeä ymmärtää mahdollisimman hyvin. Täysin objektiivisia ei monesta inhimillisestä kokemusperäisestä asiasta voida olla, mutta yleisön suhtautuminen kaikkeen mediassa annettuun tietoon suhteellisena voi johtaa voimattomuuden tunteeseen, passiivisuuteen ja nihilismiin antaen tiedon antajalle vapauden ansaitsemastaan muutokseen suuntaavasta kritiikistä. Yhdessä tästä aiheesta käsittelevästä työpajan paneelissa kysyi eräs nuori journalisti alan veteraanilta kysymyksen, johon hän sai nähdäkseni hyvin ammattietiikan mukaisen vastauksen:

– Voiko journalismi edes olla objektiivista?

– Se voi olla ja sen pitäisi olla ainakin reilua. Se on ihmisten tekemää, joten data, kuvat ja tekijät ovat subjektiivisia, mutta siitä voi tehdä myös tasapainoista.

Muoti-ilmiöksi yltynyttä anti-intellektualismia vastaan kirjoitin ylös työpajan aikana myös seuraavia kuulemiani ohjeita:

  • Harkitse suositun ilmiön huutoon liittymisen tarpeellisuutta. Mikäli sinulla ei ole muuta mitään lisättävää aiheeseen, lisäät vain meteliä.
  • Mieti ja tarkista faktat ennen kuin jaat uutisia. Kriittinen ajattelu ja faktojen tarkistus vaativat aikaa ja energiaa, mitä monet eivät jaksa käyttää ja jakavat siten huomaamattaan valeuutisia
  • Omaan mukavuusalueeseen kuuluu ’vaikuttaminen’ itsensä kanssa saman mielisten kanssa kaikukammiossa. Todellinen vaikuttaminen tapahtuu kohtaamalla erimielisiä oman mukavuusalueen (kuplan) ulkopuolella.
  • ‘Meidän pojat -mentaliteetti’ uutisoinnin kohteesta on varma tapa menettää kosketus osaan merkittävistä ongelmista. Itse-sensuurista aiheuttaa hallaa uskottavuudelle ja se onkin tällä hetkellä yksi kuumimmista keskustelunaiheista monissa uutistoimistoissa ja internetissä.

Odessa2

Työpajan ohjelmaan kuului merkitystensä muuttaneiden termien avaaminen, esim. allekirjoittaneen esitelmä ’trollauksesta’. Kuva: Nikolai Vdovenko

Paikalla olleet Kaukasuksella ja Ukrainassa työskentelevät ammattijournalistit kritisoivat kovin sanoin verkkoaktivismin ottamaa roolia laadukkaan uutisoinnin kannalta. Kouluttautumattoman journalismin koettiin edesauttavan propaganda-agendoja, lainlyövän faktojen tarkistusta, jakavan disinformaatiota, vääristelevän todellisuutta sekä haittaavan ammattijournalismia. Verkkoaktivistivoittoinen yleisö ei tietenkään tätä kritiikkiä helpolla ottaneet vastaan, mutta jonkinlaiseen sopuun päästiin lopulta siitä, että monet verkkoaktivistit ovat toimineet hyvin kriittisinä mediassa esitetyn faktan tarkastajina. Muun muassa avoimia lähteitä käyttävät Bellingcat ja StopFake mainittiin esimerkillisinä projekteina kansalaisjournalismista. Yksi panelisteistakin rohkaisi bloggareita sanomalla, että kuka hyvänsä voi tehdä ammattijournalistia paremman jutun, mikäli itse tarina on hyvä ja julkaisija osaa tulla oikein ymmärretyksi:

“Mielestäni paras tapa kumota valheellinen väite on tehdä se kertomalla hyvä tarina”   – Venäjänkielisen BBC:n toimittaja

Medianlukutaitoon liittyen työpajan More than words -ryhmän ohjelmaan kuului muutamien televisiodokumenttien alkujen ja mainosten katsominen ja niiden kriittinen arviointi katsojan näkökulmasta. Esimerkkeinä käytettiin muutamaa venäläistä kohudokumenttia, mutta myös BBC:n omaa epäonnistunutta dokumenttia Vladimir Putinin salatusta varallisuudesta (BBC Panorama – Vladimir Putin’s Secret Riches, 2016), joka oli tehty niin räikeän propagandistisesti, että se käytännössä kääntyi itseään vastaan. Dokumentista pystyi poimia paljon yhtäläisyyksiä venäläisen television käyttämiin propagandan vaikuttamisen keinoihin: yliampuvan propagandistista dramatisointia sekä huterapohjaisia argumentteja, jotka olivat melko selvästi kohdistettu jo valmiiksi Putinin vastaiselle yleisölle. Tästä kohdeyleisöstä muutama itsensä tunnustanutta osanottajakin myönsi dokumentin propagandamausteiden saaneen jopa heidät itsensä vastakkaiselle puolustuskannalle. Tämä BBC:n dokumentin oma maali otettiin Kremlin propagandafoorumeilla ilolla vastaan. Venäjän valtiopropagandan äänitorvi Dmitri Kiseljov teki ohjelmassaan pilaa BBC:n käyttämistä demonisoivista grafiikoista ja musiikista. Hän muun muassa sovelsi parodisoivasti BBC:n dokumentin elementtiä, Putinin kuvan muuttamista demonisen piirretyksi taustalla soivan kauhumusiikin sävyttämänä, dokumentin ohjaajaan sekä Britannian pääministeri David Cameroniin ja kuningatar Elisabet II:een.

Keskustelimme myös kohudokumenttien menestystekijöistä, etenkin Venäjän valtion virallisen kansainvälitykseen levitykseen tarkoitetun RT-televisiokanavasta, jonka on hakenut markkinarakoaan aiheilla, ”joista länsimainen valtamedia ei sensuurin vuoksi kerro”. Yhtenä tunnetuimmista tapauksista tällaisen länsimaisen median kritiikin onnistumisesta voidaan laskea mainittiin Saksan Kölnin viime uudenvuoden joukkoahdistelutapauksen ohittaminen useissa valtamedioissa tapahtumien epämukavan etnisen ulottuvuuden vuoksi, mikä oli lottovoitto RT:lle ja monille muille ns. vaihtoehtomedioille. Raportoinnin puute paljasti, ja loi lisää huolta yleisössä siitä, kuinka ’liberaalin median kaikukoppa’ ei pidä heitä tiedotettuna siitä, mitä oikeasti tapahtuu. Kuten monesti on huomautettu, epävarmuuden tunne luo usein todellisuutta pahempaa huolta.

Vastaavia tapauksia osallistujat kertoivat monesta maasta. Mm. porukkamme ainoa britti kertoi RT:n raportoineen työläisten mielenosoituksista Skotlannissa, joista brittien saarten omat TV-kanavat eivät kertoneet. Tämä tapaus vihjasi yleisölleen, että Britanniassa on valtavasti vihaisia ihmisiä, joista maan oma valtamedia ei kerro. RT:n toiminnan taustan ideologian puutteesta kertoo se, että Venäjällä on kielletty jopa valtion viranomaisilta lupaa saamattomien mielenosoitusten raportointi, mutta tällaisia tunteita stimuloimalla RT käyttää ovelasti ihmisten todellisia huolia hyväkseen ja kasvattaa niitä.

”Moni julkinen käsitys saattaa perustua yhden tahon valheeseen, mutta todelliseen ja yleiseen huolenaiheeseen.”- Natalia Antelava, georgialainen Coda Storyn journalisti

Siitä, kuinka länsimaisen median tulisi vastata tähän vaihtoehtomedioiden asettamaan haasteeseen ei ole yksimielisyyttä. Suurin osa on kuitenkin ottanut sen linjan, etteivät ne perusperiaatteidensa mukaan muodosta vastakkaista lobbaus/propaganda-asemaa omaa vasta-agendaansa ajaakseen, vaikka se agenda olisikin liberaalidemokratian pelastaminen.

Myös Venäjänkieliset mediankäyttäjinä -projektissa ilmi tullut tapa pitää televisiota taustaäänenä kotona ilmeni Odessan työpajassa yleiseksi tavaksi myös ei-venäjänkielisten entisten sosialistimaiden asukkaiden joukossa. Taustakohinan seasta voivat sellaiset usein toistetut valhetarinat, kuten teoria siitä, kuinka Ukrainassa vuonna 2014 alas ammuttu MH17-kone olisi ollut valmiiksi lastattu ruumiilla, voi vaikuttaa ihmisten muistiin tapahtumista. Tunnistimme työpajan osallistujien kesken keskusteluissamme myös usein itse huomaamatta yhdistelevämme ja muokkaavamme tapahtumien eri versioita mielissämme, muodostaaksemme aiheen keskusteluissa oman yksilöllisen mielipiteen.

odessa3

Natalia Antelava keskustelemassa ennakkoasetelmista More than words -pienryhmän kanssa. Kuva: Nikolai Vdovenko

Aiheperäisen taustoituksen muokkaamaa ennakkoasetelmaa havainnollistettiin käytännön kokeessa, jossa meille osallistujille annettiin luettavaksi kolme henkilökuva-artikkelia Mikheil Saakashvilista, minkä jälkeen meidän tuli haastatella kadunkulkijoita muutamalla kysymyksellä hänestä. Suurella osalla meistä ei ollut merkittävää mielipidettä Saakashvilista, eikä meille ei kerrottu, että osalle meistä oli annettu negatiivissävytteisiä ja osalle positiivisia artikkeleita. Oletuksen mukaisesti, Näiden artikkelien sävyerojen mukaisesti monien osallistujien kysymykset kuitenkin vaikuttivat siihen, muotoituivat sen mukaan miten he osasivat kysyä Saakashviliin liitetyistä henkilökohtaisista huhuista tai uran epäonnistumisista ja kuka puolestaan onnistumisista ja tavoitteista. Harjoituksen yhteydessä tuli huomattavaksi myös jonkinlaista säännönmukaisuutta siinä, kuinka osallistujien taustasta riippuen Saakashvilinkin harjoittama ’vähästä vankilaan -politiikka’ sai hyväksyntää parhaiten niiden kansallisuuksien näkökulmasta, joissa on ollut ongelmia yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämisen kanssa (ja täten osasivat arvostaa sitä vaihtokaupassa kovan kurin kanssa).

Lopuksi vielä vähän spekulaatiota tulevasta, Odessan työpajan ja VMK-projektin tutkimuksen pohjalta. Informaatiovaikuttamisessa selvä hyvän ja pahan puolten kaksijakoinen maalaaminen ei ole pohjimmiltaan muuttumassa mihinkään, mutta sen tavat kylläkin. Myös todellisuuden hämmennys (’sumutus’) ja harhaan johtaminen ovat nykyisissä transnationaalin digitaalimaailman tilan muodoissaan vielä tuoreita tekniikoita, joten ne lienevät elinvoimaisia vielä pitkään tulevaisuudessakin. Venäjän mediaan suoraan liittyen, Odessassakin esitettyjen näkemysten mukaan ihmisten mobilisointi erilaisten ilmiöiden (esim. Krim on meidän -liike, Ukrainan tai Syyrian tapahtumat, Turkkisuhteet, Sotshin olympialaiset, doping-skandaali jne.) ympärille todennäköisesti jatkuu uusien aiheiden muodossa. Näitä uusia kovaäänisiä mediailmiöitä, jotka liikuttavat yleisöään, tarvitaan aina lisää, jotta katsojien mobilisoitumisen aste pysyisi korkeana, johdattaen huomiota pois muualta. Tässä huomautan, että myös suomalainen media on taipuvainen esittämään yleisölleen lyhyet tapahtumien eskalaation kuvaukset ilman johdonmukaista seurantaa siitä, mitä tapahtuu myöhemmin. ennen kuin Sen sijaan uusi ajankohtaisaihe syrjäyttää pian vanhan. En näe tämän tavoittelevan mitään taktista harhautusta, mutta sekin vaikuttaa katsojansa huolen aiheisiin, näkemykseen maailmasta ymmärrettävänä kokonaisuutena ja voi osaltaan hämmentää. Myös sosiaalisen median uutisvirta noudattaa usein samanlaista nopeaa eri aiheiden ja välähdysten ’filminauhaa’, vaikuttaen siihen, kuinka meidän huomiomme median kuluttajina jakaantuu.

Teemu Oivo

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *