Venäjänkieliset mediankäyttäjinä kokonaisturvallisuuden näkökulmasta

Suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta on rakennettu kokonaisturvallisuuden pohjalle.  Tämän toimintatavan mukaan yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitämiseen tarvitaan koko yhteiskunnan voimavaroja niin normaaliaikoina kuin poikkeusoloissakin. Eri hallinnonalojen varautuminen sovitetaan yhteen Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (YTS).  Strategian tavoitteena on turvata yhteiskunnan toimintakyky, säilyttää Suomen valtion itsenäisyys ja edistää kansalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia.

YTS vahvistettiin vuonna 2010, minkä jälkeen turvallisuusympäristö on muuttunut monin tavoin. Siksi siinä varautumistyön helpottamiseksi esitellyissä mahdollisissa uhkamalleissa ja häiriötilanteissa ei ole otettu huomioon hybridisodankäynnin keinovalikoimaa siinä laajuudessa kuin se olisi tämän hetkisen ymmärryksen mukaan tarpeellista. Tämän tutkimuksen kannalta olennaista on strategiaan kuvatuissa mahdollisissa uhkakuvissa esitelty poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen painostus. Toisaalta nykyinen tilanne korostaa strategiassa elintärkeäksi nostettua henkistä kriisinkestävyyttä.

Poliittisella, taloudellisella ja sotilaallisella painostuksella jokin valtio tai muu toimija pyrkii tietoisesti ja tavoitteellisesti vaikuttamaan toisen valtion päätöksentekoon tai vaihtoehtoisesti kiistämään sen itsenäisyyden. Näiden toimien avulla pyritään saavuttamaan sellaisia poliittisia, taloudellisia tai muita strategisia päämääriä, joihin kyseinen valtio ei muutoin suostu tai joita se ei hyväksy. Painostus voi kohdistua valtiojohtoon, kansalliseen tai kansainväliseen mielipiteeseen, yhteiskunnan toimintaedellytyksiin, kansalaisten maanpuolustustahtoon tai kykyyn puolustaa maata. (YTS 2010)

Tällä hetkellä Venäjä kohdistaa Suomeen  jonkinasteista poliittista, taloudellista ja sotilaallista painostusta. Sen aggressiivinen ulkopolitiikka ja pyrkimys vakavasti otettavaksi supervallaksi koskettaa siis myös Suomea. Venäjä on käyttänyt viimeisen kahden vuoden aikana laajaa kirjoa erilaisia tapoja painostaa vaikutuspiiriinsä katsomia naapurimaita sekä kauempanakin olevia maita. Venäjällä ei tällaisesta toiminnasta käytetä nimitystä hybridisota, vaan Military-Industrial Kurierissa helmikuussa 2013  ilmestyneen artikkelin kirjoittajan mukaan sitä kutsutaan Gerasimovin doktriiniksi. Kenraali Valeri Gerasimov on tällä hetkellä Venäjän asevoimien komentaja ja apulaispuolustusministeri.

Tämän doktriinin keskeinen ajatus on, että poliittisten ja strategisten tavoitteiden saavuttamisessa muut keinot ovat usein aseiden käyttöä tehokkaampia nykyisen kaltaisessa maailmassa. Olennainen osa doktriinia on myös informaation käyttö aseena. Sama ajatuskulku on ollut löydettävissä sotilaallisista strategioista jo jonkin aikaa kaikkialta maailmassa.  Gerasimovin ajatukset luovat kuvan hyvin totaalisesta tavasta ajaa omaa etua ja päämääriä. Doktriini koskee myös suhteita Suomeen, sillä ei liene mitään perusteita, miksi Suomea kohdeltaisiin Venäjän taholta poikkeuksellisesti. Vaikkei Suomi olekaan mikään painopiste Venäjän toiminnassa, suuntautuu tänne paitsi suoraa informaatiovaikuttamista,  myös epäsuoraa, Venäjän sisäiseen käyttöön tarkoitettua informaatiovaikuttamista. Vastatakseen sisäisiin ja ulkoisiin vastoinkäymisiin Venäjän hallinto on käynnistänyt ”sisäisen mobilisaation”,  joka median kautta ulottuu myös ulkomaille. Suomessa asuvat noin 70 000 venäjänkielistä ovat siis sekä suoran että epäsuoran vaikuttamistyön kohde.

Vaikuttaa siltä, että venäläisen median tarjoama kuva maailmasta poikkeaa niin perustavanlaatuisesti läntisen median tarjoamasta, että käytännössä vaihtoehdoiksi jäävät jomman kumman näkemyksen hyväksyminen perustaksi ja toisen hylkääminen sivummalle. Kolmantena vaihtoehtona on maailman tapahtumien ja politiikan sulkeminen pois ajatuksista. Vaikka aivan puhtaita äärimuotoja näistä selviytymismekanismeista tuskin löytyykään, niin länsimaisen median maailmankuvan sivuuttaminen tai maailman tapahtumista välittämättä jättäminen tarkoittaa Suomessa elävien venäjänkielisten kohdalla vähintäänkin koheesion ja integraation hidastumista. Pahimmillaan tuloksena voi osan kohdalla olla eristävä ja eriarvoistava mediaghetto. Tämä taas tarkoittaa muun muassa vähäistä henkistä kriisinkestävyyttä.

Venäjänkielisten mediankäyttö on myös kamppailua transnationaalisesta lojaaliudesta. Suomi on osa länttä, jota Venäjän mediassa kuvataan vihollisena ja uhkana. Toisaalta Venäjä kuvataan suomalaisessa mediassa usein toiseuden näkökulmasta, joka voi luonnollisesti rapauttaa sen luotettavuutta Venäjän tavalla tai toisella omakseen kokevien silmissä.

Osansa tulkintavaikeuksista synnyttää se, että Venäjän median sisältö on kuitenkin suunniteltu ja suunnattu nimenomaan Venäjällä eläville ja näin ollen siinä välitetyt näkemykset on tarkoitettu nimenomaan senhetkiseen todellisuuteen Venäjällä. Venäjällä voidaan perustellusti puhua valtamediasta, joka on hallituksen kantoja myötäilevä, usein jopa propagoiva. Riippumattomat mediat toimivat marginaalissa ja ne voidaan viranomaispäätöksillä sulkea. Se miten esitetyt asiat ja näkökulmat toimivat muualla elävissä, lienee hyvin vaihtelevaa. Yksi tämän tutkimushankkeen tavoitteita on selvittää tätä asiaa. Joka tapauksessa lännessä asuvalle venäläisen median kuluttajalle syntyy siis hyvin helposti vaatimus valita puoli ja valita mediansa sen mukaisesti. Myös suomalaiset mediat voivat myös vaatia venäjänkielisiltä yksilön kannalta järjettömiä lojaalisuuden osoituksia.

Tilanteen hahmottamiseen vaikuttaa myös se, että Venäjä on julistanut olevansa myös Venäjän rajojen ulkopuolella olevien venäjänkielisten suojelija. Tämä niin sanottu maanmiespolitiikka on näkyvillä myös Venäjän medioissa. Venäläisten medioiden kamppailu Suomessa asuvien venäjänkielisten huomiosta voidaan myös nähdä Venäjän valtion tapana ylläpitää kontrollia rajan yli, muistuttaen, että ulkomailla asuvan venäläiset ovat edelleen valtion huomion kohteena. Osana tätä samaa pyrkimystä voidaan nähdä myös esimerkiksi uuden kansalaislain, joka velvoittaa kaksoiskansalaiset rangaistuksen uhalla ilmoittamaan toisesta kansalaisuudestaan.

Osa Venäjän median sisällöistä voi aiheuttaa suoranaista turvattomuutta Suomen venäjänkielisissä. Esimerkiksi lapsikiistaan liittyvät väitteet venäläisissä medioissa ovat omiaan herättämään venäjänkielisissä vanhemmissa huolta ja turvattomuutta ympäröivän yhteiskunnan suhteen.

Osaltaan venäjänmielisissä medioissa käytävä keskustelu määrittää sitä, keillä on puheoikeus tämän kirjavan yhteisön puolesta. Tämä puheoikeus on merkitykseltään iso asia, kun yhteisö asemoi itseään ympäröivään yhteiskuntaan ja samalla rakentaa omakuvaansa. Julkisuudessa esiintyviä venäjänkielisiä henkilöitä esitellään ja arvioidaan medioissa ja venäjänkielisillä foorumeilla. Tämän julkisen tai puolijulkisen keskustelun kautta annetaan henkilöille rooleja tai väitellään niistä.

Suomen venäjänkielisille voidaan myös kohdistaa viestintää, jonka varsinainen tarkoitus on antaa mahdollisuus Venäjän medioille ja/tai poliitikoille mahdollisuus käyttää Suomen venäjänkielisiä perusteena tai syynä johonkin poliittiseen toimeen. Kun ensin syötetään mediassa jokin asia, joka synnyttää reaktion, voidaan reaktiosta uutisoimalla nostaa asia esiin uudella tavalla. Tällaisten peiliprosessien käytöstä on ollut merkkejä ainakin toisinpäin eli venäläisissä medioissa on esitelty lapsikiistojen yhteydessä Suomessa mielestään kaltoinkohdeltuja venäläisiä.

On mahdollista, että venäjänkielisiin kohdistetaan myös viestintää, joka on osa suurempaa informaatio-operaatiota. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on toteutettu operaatioita,  jossa luotiin kuvia olemattomasta suuronnettomuudesta tai kerrottiin uskottavanoloista tarinaa poliisin rasistisesta väkivallasta. Vaikka tällaiset tarinat pystytään oikaisemaan suhteellisen nopeasti, on ensinnäkin tiedettävä niiden olemassaolosta ja toisekseen tiedettävä kanavat, joilla oikeaa tietoa on mahdollista levittää tavoittavasti. On huomioitava, että venäjänkielisillä on yleensä hyvä medialukutaito tällaisista tilanteista.

Tämän tutkimushankkeen myötä on luotavissa selkeämpi kuva venäjänkielisten mediakäytöstä. Sen kuvan avulla on myös mahdollista arvioida paremmin, miten tämän joukko hankkii, käsittelee ja jakaa informaatiota. Tämä taas antaa paremman mahdollisuuden ymmärtää venäjänkielisten näkemyksiä ja mielialoja sekä tarpeen tullen vaikuttavammin viestiä heidän suuntaansa.

Janne “Rysky” Riiheläinen

Projektitutkija