Venäjänkielinen mediamaisema Suomessa

Nykyinen Suomen venäjänkielinen vähemmistö on alkanut muodostua neuvostojärjestelmän hajoamisen ja sitä seuranneiden prosessien myötä. Nämä prosessit ovat olleet osa koko maailmaa koskevaa jatkuvaa muutosta, globalisaation laajentumista ja syvenemistä. Laajat muuttoliikkeet ovat osa globalisaatiota ja nykymaailmassa liittyvät yhä tiiviimmin teknologian muutoksiin. Maailman sanotaan kutistuvan kehittyvien matkustusvälineiden ansiosta, ja samalla välimatkat maailman paikkojen välillä ikään kuin häviävät yhteydenpitovälineiden huiman kehityksen ja halpenemisen ansiosta. (Vertovec 2009.) Toisaalta teknologia, lähinnä mediateknologiat osallistuvat muuttoliikkeitä alullepanevien mielikuvien tuottamiseen, tuoden kuvia muualla mahdollisesta elämästä paikkoihin, josta on mahdollista lähteä pois. Vastaavasti vastaanottomaissa sinne muuttaneet voivat median avulla ylläpitää kulttuurisia, sosiaalisia, taloudellisia yhteyksiä lähtöpaikkoihin. Näin muodostuvat toisiinsa liittyvät, valtion rajoja ylittävät ylirajaiset etno-, media-, idea-, mielikuva- yms. maisemat. (Appadurai 1996.)

Maahanmuuttajien suhdetta mediaan on perinteisesti arvioitu vastaanottavan valtion ja yhteiskunnan näkökulmasta: on tutkittu, mitä maahanmuuttoaiheista puhetta vastaanottomaan media tuottaa, tai vastaavasti sitä, kuinka lähtömaan median seuraaminen vaikuttaa maahanmuuttajien kotouttamiseen. Itse maahanmuuttajien mediankäyttöön ja median tulkintaan on kiinnitetty vähemmän huomiota. Tämä pätee suomalaiseenkin maahanmuuttotutkimukseen. (Ks. Horsti 2013, Maasilta & al. 2008, Raittila 2004, Horsti 2005). Suomen venäjänkielisten mediankäyttöä on tutkittu vähän, ja ulkomailla asuvien venäjänkielisten mediasuhteen tutkimus keskittyy ennen kaikkea heidän internet-aktiivisuuteen.

Tässä kirjoituksessa kuvailen sitä mediamaisemaa (mediascape) (ks. Appadurai 1996, Davydova 2008), joka liittyy neuvostojälkeiseen muuttoliikkeeseen, vaikka venäjänkielisellä medialla Suomessa on yli satavuotinen historia. Mediamaisemalla tarkoitetaan eri maista lähtöisin olevia tiedotusvälineitä, sosiaalista mediaa, kansalaisjournalismia, joita yhdistää mahdollisesti sama kieli (tai maailmankuva yms.) ja jotka ovat potentiaalisesti käytettävissä liikkeellä olevalla tai johonkin asumaan asettuneella ihmisellä. Mediankäyttäjä omassa käytössään muodostaa niistä yksilöllisen, hänen maailmankuvaansa, mediankäyttötottumuksiaan, historiaansa ja identiteettiään vastaavan ja niitä samalla muovaavan ”paketin”. Tarkastelen nyt nimenomaan venäjänkielistä mediaa, joka on käytettävissä Suomessa. Todellisessa yksilöidyssä käytössä venäjänkieliseen mediaan voi liittyä suomen- tai muunkielinen. Tämä katsaus ei ole kattava, vaan esittelee huomattavimpia venäjänkielisen median toimijoita.

Venäjänkielinen media on Suomessa kehittynyt yhtä aikaa 1990-luvulta alkaen kasvavan maahanmuuton kanssa. Venäjänkielisten määrän nousun myötä on tarjolla olevien julkaisujen määrä kasvanut ja laatu monipuolistunut, markkinoille on tullut uusia toimijoita, jotkut vanhat ovat lakanneet toimintansa tai kokevat olevansa vaikeuksissa. Suomessa saatavilla oleva venäjänkielisen median voi ryhmittää riippuen eri tekijöistä, esimerkiksi niiden tuotantomaan mukaan täällä on saatavilla Venäjällä ja Suomessa sekä muualla tuotettua mediaa; on kaupallisella periaatteella toimivia tai valtioiden tukemia julkaisuja; on sähköistä ja painettua mediaa; sen lisäksi on internet-pohjaista omaehtoista mediaa. Tämä rikas ja vaihteleva mediamaisema houkuttelee käyttäjäänsä muodostamaan omia yksilöllisiä yhdistelmiä niiden käytön tai käyttämättä jättämisen myötä – ja näiden pohtiminen onkin hankkeemme tarkoitus.

Tässä kirjoituksessa käyn pääpiirteittäin läpi eri ryhmiä. Aloitan sähköisestä mediasta, ennen kaikkea televisiosta, koska se on nyky-Venäjällä yleisin ja vaikutusvaltaisin medium, ja ainakin keski-ikäisten mediankäyttötottumusten tutkimus viittaa siihen, että se nähdään ensisijaisena tiedotusvälineenä ja itsestäänselvänä osana arkea.

Televisio

Venäjän televisiota on Suomessa mahdollista katsoa monella tavalla. Vaikuttaa siltä, että televisioteknologioiden kehittyessä uudet tilaajat hankkivat Venäjällä sekä muualla venäjäksi tuotettuja televisiosisältöjä internetin välityksellä toimivilta operaattoreilta. Näitä ovat ainakin Kartinatv tai Aurahd, jotka välittävät Venäjällä sekä muualla tuotettua, etupäässä venäjänkielistä televisiosisältöä ympäri maailman, lähinnä niissä maissa, joissa asuu laajoja venäjänkielisiä vähemmistöjä: Israelissa, Saksassa, Britanniassa, Yhdysvalloissa. Internet-tv:n voi hankkia itsenäisesti tai sitä välittävien yritysten tai yksityisten edustajien kautta. Näiltä löytyy etupäässä vapaasti saatavia televisiokanavia, eikä maksullisia, kuten riippumaton Dozhd-kanava voi kuulua internet-tv -paketteihin, tai sitä voi tilata omille alustoille aseman internet-sivulta. Tämä kanava on maksullinen, ja sen katsominen televisiosta vaatii vastaanottimen. Suurten venäläisten satelliittiyhtiöiden kieltäydyttyä Dozhdin ohjelmien välittämisestä vuonna 2014 kanava on joutunut kehittymään maksulliseksi. Kartina TV:n välittämien kanavapakettien katselu maksaa 165 euroa vuodessa, Aura hd:ltä hankitaan noin 250 euroa maksava digiboksi, minkä jälkeen katselu on ilmaista; riippumattoman Dozhd Tv:n katsominen maksaa 4 800 ruplaa (noin 60 euroa) vuodessa. Tämän lisäksi Venäjän ja venäjänkielistä televisiota on mahdollista katsoa ilmaiseksi internetin kautta lukuisilla siihen tarkoitetuilla sivuilla (esimerkiksi Televizorus, Piranya ja RUS24). Joitakin ohjelmia, muun muassa uutisohjelmia voi katsoa venäläisten televisiokanavien omilta nettisivuilta tai Youtubelta ja Rutubelta.

Venäjän televisiota on mahdollista myös katsoa lautasantennin välityksellä. Monet hankkivat venäläisten operaattorien (Trikolor tv, Ntv plus) lautasantennit niin, että ne rekisteröidään Venäjälle, ja käytetään Suomessa. Lautasantenniliittymiä myös tarjoavat samat yhtiöt, jotka tarjoavat netti-tv:n liittymiä. Myös suomalaiset kaapelitv-yhtiöt tarjoavat joitakin venäjänkielisiä kanavia kanavapaketeissaan, jolloin tarjolla on tavallisesti kansainväliseen jakeluun tarkoitetut Pervyi ja Ntv-kanavat sekä venäjänkielinen Euronews. Näitä kanavapaketteja koetaan kalliiksi ja suppeaksi, vaikkakin vaivattomaksi tavaksi katsoa Venäjän televisiota.

Yleisradio

Venäjänkielistä televisio-ohjelmaa tuotetaan myös Venäjän ulkopuolella. Suomessa Yleisradio on tuottanut venäjänkielistä ohjelmaa jo yli kaksikymmentä vuotta, mutta päätös käynnistää venäjänkielisten televisiouutisten lähetykset toteutui keväällä 2013. Varsinainen uutislähetys on lyhyt ja se tulee ulos noin kello 17, jolloin sillä on mahdollisuus tavoittaa työssäkäyvät ja opiskelevat. Kuitenkin Yle panostaa paljon laajemmin internet-sivujen sisältöön, mistä löytyy kattavasti tietoa Suomen päivän tapahtumista ja keskusteluista venäjäksi.

Ylen sivuilta löytyy myös viihteellisempiä, lähinnä matkailijoille tarkoitettuja kirjoituksia Suomesta, sekä asiapitoisia artikkeleita ja asiantuntijahaastatteluja Suomen venäjänkielisille tärkeistä asioista. Yle välittää myös venäjänkielisiä uutisia radiossa. Venäjänkielisten keskuudessa välillä syntyy keskusteluja siitä, miksi niitä lukee suomenkielinen toimittaja, joka puhuu venäjää korostaen. Samoin venäjänkielisten tv-uutisten tyylistä on käyty välillä kiivaitakin keskusteluja. On esimerkiksi moitittu sitä, että uutiset esitetään korostetun yksinkertaistetussa selkouutismuodossa, joka on selvässä ristiriidassa venäläisen uutisten esittämistyylin kanssa. Viimeisin tulokas venäjänkielisille mediamarkkinoille on uskonnollisuuteen erikoistuva Alfa tv, joka välittää välillä venäjänkielistä ohjelmaa: luonto-, elämänkatsomus-, historia- yms. Vaikuttaa siltä, että nämä sisällöt on tuotettu laajempaan levitykseen, ainakin Baltian maihin.

Venäjänkielisten Ylen radiouutisten lisäksi Etelä-Suomessa on vuodesta 1999 alkaen toiminut venäjänkielinen Radio Sputnik. Tämä kanava välittää uutisia, keskusteluohjelmia sekä kansainvälistä ja venäläistä viihdemusiikkia, ja toimii mainosradion periaatteella. Sen kohdeyleisöön kuuluvat sekä maassa asuvat venäjänkieliset että täällä vierailevat. Venäläisten matkailun vähenemiseen liittyivät radion muutossuunnitelmat, joista uutisoi syksyllä 2015 Yle. On esitetty, että ohjelmisto muuttuisi pääosin englanninkieliseksi, mitä ei ainakaan vielä ole tapahtunut.  Suomen itäosissa, rajan läheisyydessä kuuluu myös venäläistä populaarimusiikkia välittävä Dorozhnoe-radioasema.

Verkkomediat

Vaikuttaa siltä, että internetissä Yle on massiivisin toimija Suomessa tuotettujen venäjänkielisten uutisten saralla. Yle keskittyy kuitenkin ennen kaikkea Suomen uutisiin, joiden lisäksi se valottaa myös maailmantapahtumia. Toinen huomattava tiedotusväline, joka toimii pelkästään netissä, on fontanka.ru/fi –sivusto. Kiinnostavaa on, että tämä pietarilainen internet-sanomalehti .ru-domainnimellä julkaistuna keskittyy Pietarin tapahtumiin, mutta .fi –nimellä se käsittelee suomalaisia uutisia. Tietolähteinä käytetään suomalaisia sanomalehtiä. Vaikuttaa siltä, että julkaisun kohderyhmäksi mielletään ennen kaikkea Pietarissa asuvia, Suomesta kiinnostuneita matkustajia, mutta myös Suomessa asuvat venäjänkieliset käyttävät tätä sivustoa tietolähteenään.

Suomessa asuvien venäjänkielisten keskuudessa suosittu Russian.fi portaali julkaisee muun muassa uutisia http://www.russian.fi/news/ , jotka ovat lähtöisin etupäässä Yleltä ja Fontankalta. Näiden suurten toimijoiden lisäksi internetissä toimii muitakin mediasisältöjen tuottajia. Esimerkkinä voidaan mainita Bravica.su –aggregaattisivusto, joka kokoaa tietyistä lähteistä uutisia alueittain. Suomea koskevat uutiset hankitaan esimerkiksi Fontanka ja Russian.fi –sivuistoilla, mutta myös venäläisiltä Rambler-, television ykköskanava Pervyin, Venäjän hallituksen Rossijskaja gazeta yms. sivustoilla, joten tämän sivun venäjänkielinen Suomea koskeva uutisointi esittää pääosin venäläisen valtamedian luomaa kuvaa Suomesta.

Sosiaalinen media muodostaa otollisen pohjan omatoimiselle mediatoiminnalle, muun muassa uutisten ja tiedon levittämiselle ja niistä keskustelemiselle. Russian.fi –sivun nettifoorumi on tällä alalla johtavin alusta. Facebookissa toimii monta Suomi-aiheista ryhmää, joiden jäsenistö koostuu Suomessa asuvista venäjänkielisistä. Suomessa asuvat venäjänkieliset käyttävät sekä Facebookia että muita suosittuja some-palveluja, kuten Vkontakte ja Odnoklassniki, ja niissä muodostuu omia, muun muassa uutisia jakavia ja niistä keskustelevia verkostoja.

Sähköinen media vetää puoleensa helppokäyttöisyydellään sekä saavutettavuudellaan: tarvitaan vain nettiliittymä, ja kaikki internetin sisällöt ovat periaatteessa käytettävissä. Toki tekniset mahdollisuudet myös rajoittavat näiden käyttöä: televisiolähetykset eivät aina ole laadukkaita internetin kautta katsottuna, ja esimerkiksi ikä on todettu rajoittavaksi tekijäksi sähköisen median käytössä. Printtimedialla näin ollen on oma paikkansa ja erilainen näkyvyytensä ja tehtävä verrattuna sähköiseen, ennen kaikkea internet-pohjaiseen mediaan. Painettu media jakautuu paikalliseen, Suomessa tuotettuun alkuperäiseen mediaan sekä Venäjällä ja ulkomailla tuotettuun.

Painettu sana

Suomessa painetuista venäjänkielisistä sanomalehdistä tunnetuin ja vanhin on Spektr, jota julkaisee Spektr Kustannus Oy. Lehden levikki on 17 000 – 25 000 kappaletta. Viime vuosikymmenen lehdet löytyvät myös pdf-muodossa internetissä Lehdellä on noin 500 yksityistä ja kymmenkunta pakettitilaajaa (tilaavat joitakin kymmeniä lehtiä, esim. Turun kaupunki). Lehden päätoimittaja Eilina Gusatinsky on kaksikielinen mielipidevaikuttaja, joka on lehden perustamisesta alkaen mieltänyt sitä ennen kaikkea Suomessa asuvien venäjänkielisten omaksi yhteiskunnallisen integraation välineeksi. Lehdessä julkaistut kirjoitukset kattavat laajasti maahanmuuttajan näkökulmasta keskeisiä teemoja: osallistumista kansalaistoimintaan, työelämään, politiikkaan, historiantuntemusta jne. Gusatinsky julkaisee päätoimittajan kirjoituksia joka lehdessä sekä toimii kolumnistina muissa lehdissä ja esiintyy usein ”venäläisenä äänenä” Ylen tv-ohjelmissa. Lehti on historiansa aikana toiminut yhteistyössä Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liiton kanssa, jolloin osallistui muun muassa venäjänkielisen tiedotusaineiston tuottamiseen.

Tällä hetkellä lehti on taloudellisissa vaikeuksissa venäläisten matkailijoiden määrän ja mainostulojen vähetessä, ja vuoden 2015 viimeisen numeron lehden ”täysikäisyyttä” pohtiva päätoimittajan kirjoitus suree sitä, että monet venäjänkieliset kokevat olevansa edelleenkin erillinen, eikä luonteva ja sisäinen osa suomalaista yhteiskuntaa. Spektriä julkaistaan Helsingissä, sen sisältö on pääkaupunkipainotteinen, samalla siinä julkaistaan kirjoituksia venäjänkielisten elämästä ympäri Suomea. Lehdessä on myös ilmoitusosio, jossa julkaistaan tiedotteita ympäri maata toimivista venäjänkielisistä järjestöistä sekä kaupallisia ilmoituksia.

Muut Suomessa painetut venäjänkieliset julkaisut häviävät tunnettavuudessaan Spektrille. Voi olettaa, että Mosaiikki (Mozaika) –niminen julkaisu kuitenkin tunnetaan parhaiten, koska sitä jaetaan ilmaisena kirjastoissa, virastoissa ja ennen kaikkea maahanmuuttajille tarkoitetuissa (monikulttuurisuus)keskuksissa. Mosaiikkia julkaisee Jyväskylässä toimiva Mosaiikki ry, ja sen päätoimittaja on Tatjana Doultseva. Julkaisu ilmestyy paperisena kymmenen kertaa vuodessa, sen lisäksi painetaan Vaasan, Tampereen, Helsingin, Pohjois-Savon ja Etelä-Karjalan omia lehtiä neljä kertaa vuodessa. Lehti toimii ensisijaisesti maahanmuuttajille tarkoitettuna tiedotuskanavana. Yhdistys toimii aktiivisesti myös kotouttamisalalla, tarjoaa työllistämispalveluita, julkaisee lapsille tarkoitettuja aineistoja, tiedottaa Euroopan parlamentista sekä tarjoaa venäjänkielisiä mainospalveluita suomalaisille yrityksille. Yhdistyksen www-sivu on hyvin rakennettu ja toimii venäjän- ja suomenkielellä. Sieltä löytyy monenlaista Suomessa tuotettua tietoa venäjäksi. Sen lisäksi samalla sivulla toimii Tiedotusportaali Suomessa asuville Venäjän maanmiehille.  Vaikka sivulla ilmoitetaan, että ”sivustolla ei ole poliittista ja uskonnollista propagandaa”, se toimii Venäjän maanmiespolitiikan (ks. Davydova-Minguet 2014) väylänä, kytkee Suomen valtiollisten ja ei-valtiollisten elinten tukemaa venäjänkielisiin suunnattua kotouttamispolitiikkaa Venäjän harjoittamaan ”venäläistä maailmaa” luovaan diasporapolitiikkaan.

Ostomedia Oy:n julkaisema Novye rubezhi (New Horizons)  -aikakauslehti ilmestyy painetussa ja internet-muodossa. Se keskittyy pohjoisen ulottuvuuden alueeseen kuuluvien maiden talous-, yhteiskunnalliseen ja poliittiseen elämään. Painettu lehti orientoituu selvästi matkailija- ja liikemiesyleisöön, internet-sivulla julkaistaan etupäässä Pohjoismaita koskevia neutraalissävyisiä uutisia. Myös 12 chairs Oy:n julkaisema Novosti Helsinki ilmestyy sekä paperi- että internetversiona, ja sen kohdeyleisönä voi pitää ennen kaikkea Helsinkiin tulevia venäläisiä matkailijoita.

Aikaisempina vuosina isojen kauppojen lehtiosastoilla oli myytävänä Venäjällä julkaistava Argumenty i fakty, sekä Ranskassa ja sitttemmin Britanniassa julkaistava Russkaja mysl –lehdet, mutta vuoden 2015 lopussa niitä ei enää näkynyt ainakaan Joensuun markettien lehtitelineissä. Molemmat lehdet, vaikka toinen julkaistaan Venäjällä, ja toinen ulkomailla ”Venäjän vanhimpana vapaana intellektuaalisena julkaisuna”, seuraavat Venäjän hallituksen luomaa maailmankuvaa. Venäjän suosituimpiin, venäläisen valtamedian linjaa tabloid-modossa seuraavan Komsomolskaja pravda –lehden Baltian maihin tarkoitettua erikoispainosta on saatavilla myös Suomessa. Tämäkin lehti kuuluu Venäjän myydyimpiin ja suosituimpiin ja noudattaa hallinnon tukemaa linjaa.

Suomessa toimiva Ruslania books Oy tarjoaa laajan valikoiman Venäjällä ja ulkomailla julkaistavia venäjänkielisiä lehtiä ja aikakauslehtiä; sen lisäksi kaikki suositut päivä-, viikko- ja aikakauslehdet julkaisevat sisältöjä internetissä, joten Suomessa Venäjällä julkaistavan median seuranta on täysin mahdollista ja suhteellisen vaivatonta.

Yhteenveto

Yhteenvetona voi sanoa, että venäjänkielisessä mediamaisemassa sähköinen media on saavutettavuutensa puolesta johtavassa roolissa printtimediaan nähden. Printtimedia on paikallista, ja se toteuttaa maahanmuuttajiin suuntautuvaa kotouttamispolitiikkaa sekä toimii venäläisille matkailijoille tarkoitettuna tiedotus- ja mainoskanavana. Ilmeisesti nämä suuntautumiset perustuvat näiden tiedotusvälineiden rahoituspohjalle. Printtimedia on kuitenkin näkyvämpää ja tavoittaa maahanmuuttaneet eri tavoin kuin sähköinen, ja sillä on myös symbolista merkitystä.
Ylen tuottamat venäjänkieliset tv-uutiset ja internet-sivujen uutiset muodostavat toimivimman tietolähteen päivän tapahtumiin, jotka eivät liity kotoutumiseen ja näin ollen liittävät venäjänkieliset yleisöt yleissuomalaiseen keskusteluun. Vaikuttaa siltä, että varsinaisia venäjänkielisiä mielipidevaikuttajia ja mediapersoonia on vähän, itse venäjänkielisten maahanmuuttajien ääni kuuluu ”virallisessa” suomalaisessa mediassa vähän, ja venäjänkielisten käymä keskustelu pysyy piilossa sosiaalisessa mediassa ja foorumeilla.

Venäjällä tuotetut mediasisällöt ovat Suomessa helposti ja monipuolisesti saatavia. Merkillepantavaa on, että suuret suomalaiset teleyhtiöt eivät osallistu kilpailuun venäjänkielisestä katsojasta ja tarjoavat hyvin suppean valikoiman venäjänkielistä mediaa. Venäläisen television välittämistoimintaa harjoittavatkin Suomessa maahanmuuttajien toimesta perustetut, tai kansainväliset (esimerkiksi venäläiset) yhtiöt.
Kokonaisturvallisuuden ja yhteiskunnallisen koheesion näkökulmasta tärkeäksi kysymykseksi nousee eri medioiden vaikuttavuus sekä niiden käyttäjien mahdollisuus käydä rationaalista keskustelua näkemyksistään. Mediasisältöjen tulkinta, sitä kontekstualisoivat seikat ovat yksilöllisiä, mutta toimivassa monikulttuurisessa yhteiskunnassa tarvitaan tiloja, missä eri näkemyksistä voi käydä keskustelua.

Olga Davydova-Minguet

FT,  tutkimushankkeen johtaja

Suomen venäjänkielisten muuttunut median käyttö

Suunnitteilla on vielä muutaman juuri täysikäiseksi tullen venäjänkielisen nuoren haastatteleminen, mutta hankkeen haastattelut ja niiden alustava analyysi on nyt pääosin tehty. Haastatteluja tehtiin kaiken kaikkiaan 23 ja niissä pureuduttiin Suomen venäjänkielisten median käytössä tapahtuneisiin muutoksiin, median käyttöön tässä hetkessä sekä Suomen ja Venäjän mediamaisemien vertailuun. Haastateltujen joukossa oli 10 miestä ja 13 naista eri puolilta Suomea. Lämmin kiitoksemme kaikille, jotka antoivat aikaansa tutkimukselle.

Kuten Olga Davydova-Minguet kirjoitti, Suomen venäjänkieliset ovat hyvin moninainen ja epäyhtenäinen ryhmä. Haastateltujen joukossakin on ihmisiä, jotka ovat muuttaneet Suomeen Neuvostoliitosta, Venäjältä sen eri vuosikymmeninä, Liettuasta, Ukrainasta, Virosta ja Kazakstanista. Joidenkin perheet ovat täysin venäjänkielisiä, useimmissa puhutaan kuitenkin vähintään kahta kieltä, ainakin, jos ajatellaan sukupolvien ketjua alaspäin. Useimmilta haastateltavilta suomen puhuminen sujui hyvin tai erinomaisesti, jotkut taas puhuvat suomea vain välttävästi. Yhtä kiinnostaa autoilu ja toista neuvostoelokuva. Kaikki nämä ja monet muut ihmisten yksilölliset piirteet ja kiinnostuksen kohteet vaikuttavat siihen, kuinka he mediaa käyttävät.

Haastattelut vahvistava käsitystä, että Suomen venäjänkielisten median käytössä on tapahtunut muutoksia Ukrainan konfliktin alettua. Toisaalta heidän median käyttönsä heijastelee myös muita kehityskulkuja, jotka liittyvät osin maahanmuuttoon ja kansainväliseen poliittisen tilanteeseen, mutta vahvasti myös yleisempään median murrokseen. Digitalisaatio ja median käytön siirtyminen nettiin sekä saatavilla oleva kanava- ja mediapaljous nousivat esiin monissa haastatteluissa. Internetin ja satelliittikanavien kautta Suomessa asuvilla on mahdollisuus katsoa satoja, jopa tuhansia televisiokanavia eri puolilta maailmaa. Kanavapaljous ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkia medioita seurattaisiin yhtäläisellä mielenkiinnolla. Käytännössä mediaa käytetään valikoiden ja henkilökohtaisten kiinnostuksen mukaisesti.

Ukrainan konfliktin alettua monien haastateltavien mediaseuranta lisääntyi merkittävästi. Useimmat seurasivat tapahtumia monista eri medioista ja useista eri kansallisista medioista. Jotkut ovat jatkaneet uutisten intensiivistä seuraamista, mutta useimpien kiinnostus tilanteen seuraamiseen on ajan kuluessa laantunut joko siksi, että tapahtumat eivät enää tunnu niin ajankohtaisilta tai siksi, että median välittämä maailmankuva koetaan ahdistavaksi. Haastateltavat kokevat olevansa eri puolilta tulevan poliittisen propagandan kohteina, minkä vuoksi monet haluavat sulkea silmänsä politiikalta ja keskittyä konkreettisiin, käsillä oleviin asioihin, kuten perheeseen ja ystäviin.

Perhesuhteissakaan ei vältytä konflikteilta, vaan maailman tapahtumat tulevat ruutujen läpi osaksi ihmisten arkea ja vuorovaikutusta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen perheet ovat muuttaneet sekä maiden sisällä että ulkomaille, mitä kautta sukuihin on tullut paljon monikulttuurisuutta ja ylirajaisia toimintatapoja. Tätä pidetään periaatteessa hyvänä asiana, mutta konfliktioloissa tästä voi tulla myös henkinen rasite. Perheiden sisällä käydään neuvotteluja lojaalisuudesta eri valtioiden ja maailmankuvien välillä. Perheen jäsenet joutuvat etsimään erilaisia tapoja tulla toimeen maailmankuvaa koskevien näkemyserojen kanssa.

Vaikka mediassa toistuva ja myös tuotettu Venäjän ja lännen välinen ristiveto vaikuttaa voimakkaasti Suomen venäjänkielisten arkeen, on hyvä muistaa, että kaikki median käyttöä koskevat muutokset eivät suinkaan koske politiikkaa, vaan median käyttöön vaikuttavat myös muut ihmisten ajankäytön ja henkilökohtaisen elämän muutokset: vauvan syntyminen muuttaa median käyttöä, kuten myös työpaikan saaminen tai eläkkeelle jääminen. Valtaosa haastateltavien median käyttöön liittämistä konflikteista on varsin arkisia. Myös venäjänkielisissä perheissä pohditaan, mikä on lapsille sopiva ruutuaika, harmitellaan sitä, että televisiosta näyttää tulevan vain pelkkiä mainoksia ja sitä, että töiden jälkeen ei jaksa kuin romahtaa sohvalle roskaviihteen ääreen tai että hyvien elokuvien katsomiseen ei vain näytä jäävän aikaa arjen kiireiden keskellä.

Median kautta maailmanpolitiikka tulee osaksi Suomen venäjänkielisten arkea ja ihmissuhteita. Vaikuttaa siltä, että käynnissä olevan konfliktin ulkopuolelle ei voi jäädä. Haastateltavat pitävät medioita läpipolitisoituneina, jopa propagandistisina. Kuitenkin on hyvä muistaa, että politiikka on kuitenkin vain yksi osa Suomen venäjänkielisten suhdetta mediaan. Television ja netin pariin tullaan viihtymään ja viisastumaan. Myös ahdistavissa elämäntilanteissa mediasta haetaan lohtua ja seuraa. Näistä syystä voisi olla hyvä pohtia tarkemmin, ei vain uutisten, vaan myös viihdekäytön suhdetta maailmankuvan muodostumiseen.

Tiina Sotkasiira

YTT, tutkija

Venäjänkieliset mediankäyttäjinä kokonaisturvallisuuden näkökulmasta

Suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta on rakennettu kokonaisturvallisuuden pohjalle.  Tämän toimintatavan mukaan yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitämiseen tarvitaan koko yhteiskunnan voimavaroja niin normaaliaikoina kuin poikkeusoloissakin. Eri hallinnonalojen varautuminen sovitetaan yhteen Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (YTS).  Strategian tavoitteena on turvata yhteiskunnan toimintakyky, säilyttää Suomen valtion itsenäisyys ja edistää kansalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia.

YTS vahvistettiin vuonna 2010, minkä jälkeen turvallisuusympäristö on muuttunut monin tavoin. Siksi siinä varautumistyön helpottamiseksi esitellyissä mahdollisissa uhkamalleissa ja häiriötilanteissa ei ole otettu huomioon hybridisodankäynnin keinovalikoimaa siinä laajuudessa kuin se olisi tämän hetkisen ymmärryksen mukaan tarpeellista. Tämän tutkimuksen kannalta olennaista on strategiaan kuvatuissa mahdollisissa uhkakuvissa esitelty poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen painostus. Toisaalta nykyinen tilanne korostaa strategiassa elintärkeäksi nostettua henkistä kriisinkestävyyttä.

Poliittisella, taloudellisella ja sotilaallisella painostuksella jokin valtio tai muu toimija pyrkii tietoisesti ja tavoitteellisesti vaikuttamaan toisen valtion päätöksentekoon tai vaihtoehtoisesti kiistämään sen itsenäisyyden. Näiden toimien avulla pyritään saavuttamaan sellaisia poliittisia, taloudellisia tai muita strategisia päämääriä, joihin kyseinen valtio ei muutoin suostu tai joita se ei hyväksy. Painostus voi kohdistua valtiojohtoon, kansalliseen tai kansainväliseen mielipiteeseen, yhteiskunnan toimintaedellytyksiin, kansalaisten maanpuolustustahtoon tai kykyyn puolustaa maata. (YTS 2010)

Tällä hetkellä Venäjä kohdistaa Suomeen  jonkinasteista poliittista, taloudellista ja sotilaallista painostusta. Sen aggressiivinen ulkopolitiikka ja pyrkimys vakavasti otettavaksi supervallaksi koskettaa siis myös Suomea. Venäjä on käyttänyt viimeisen kahden vuoden aikana laajaa kirjoa erilaisia tapoja painostaa vaikutuspiiriinsä katsomia naapurimaita sekä kauempanakin olevia maita. Venäjällä ei tällaisesta toiminnasta käytetä nimitystä hybridisota, vaan Military-Industrial Kurierissa helmikuussa 2013  ilmestyneen artikkelin kirjoittajan mukaan sitä kutsutaan Gerasimovin doktriiniksi. Kenraali Valeri Gerasimov on tällä hetkellä Venäjän asevoimien komentaja ja apulaispuolustusministeri.

Tämän doktriinin keskeinen ajatus on, että poliittisten ja strategisten tavoitteiden saavuttamisessa muut keinot ovat usein aseiden käyttöä tehokkaampia nykyisen kaltaisessa maailmassa. Olennainen osa doktriinia on myös informaation käyttö aseena. Sama ajatuskulku on ollut löydettävissä sotilaallisista strategioista jo jonkin aikaa kaikkialta maailmassa.  Gerasimovin ajatukset luovat kuvan hyvin totaalisesta tavasta ajaa omaa etua ja päämääriä. Doktriini koskee myös suhteita Suomeen, sillä ei liene mitään perusteita, miksi Suomea kohdeltaisiin Venäjän taholta poikkeuksellisesti. Vaikkei Suomi olekaan mikään painopiste Venäjän toiminnassa, suuntautuu tänne paitsi suoraa informaatiovaikuttamista,  myös epäsuoraa, Venäjän sisäiseen käyttöön tarkoitettua informaatiovaikuttamista. Vastatakseen sisäisiin ja ulkoisiin vastoinkäymisiin Venäjän hallinto on käynnistänyt ”sisäisen mobilisaation”,  joka median kautta ulottuu myös ulkomaille. Suomessa asuvat noin 70 000 venäjänkielistä ovat siis sekä suoran että epäsuoran vaikuttamistyön kohde.

Vaikuttaa siltä, että venäläisen median tarjoama kuva maailmasta poikkeaa niin perustavanlaatuisesti läntisen median tarjoamasta, että käytännössä vaihtoehdoiksi jäävät jomman kumman näkemyksen hyväksyminen perustaksi ja toisen hylkääminen sivummalle. Kolmantena vaihtoehtona on maailman tapahtumien ja politiikan sulkeminen pois ajatuksista. Vaikka aivan puhtaita äärimuotoja näistä selviytymismekanismeista tuskin löytyykään, niin länsimaisen median maailmankuvan sivuuttaminen tai maailman tapahtumista välittämättä jättäminen tarkoittaa Suomessa elävien venäjänkielisten kohdalla vähintäänkin koheesion ja integraation hidastumista. Pahimmillaan tuloksena voi osan kohdalla olla eristävä ja eriarvoistava mediaghetto. Tämä taas tarkoittaa muun muassa vähäistä henkistä kriisinkestävyyttä.

Venäjänkielisten mediankäyttö on myös kamppailua transnationaalisesta lojaaliudesta. Suomi on osa länttä, jota Venäjän mediassa kuvataan vihollisena ja uhkana. Toisaalta Venäjä kuvataan suomalaisessa mediassa usein toiseuden näkökulmasta, joka voi luonnollisesti rapauttaa sen luotettavuutta Venäjän tavalla tai toisella omakseen kokevien silmissä.

Osansa tulkintavaikeuksista synnyttää se, että Venäjän median sisältö on kuitenkin suunniteltu ja suunnattu nimenomaan Venäjällä eläville ja näin ollen siinä välitetyt näkemykset on tarkoitettu nimenomaan senhetkiseen todellisuuteen Venäjällä. Venäjällä voidaan perustellusti puhua valtamediasta, joka on hallituksen kantoja myötäilevä, usein jopa propagoiva. Riippumattomat mediat toimivat marginaalissa ja ne voidaan viranomaispäätöksillä sulkea. Se miten esitetyt asiat ja näkökulmat toimivat muualla elävissä, lienee hyvin vaihtelevaa. Yksi tämän tutkimushankkeen tavoitteita on selvittää tätä asiaa. Joka tapauksessa lännessä asuvalle venäläisen median kuluttajalle syntyy siis hyvin helposti vaatimus valita puoli ja valita mediansa sen mukaisesti. Myös suomalaiset mediat voivat myös vaatia venäjänkielisiltä yksilön kannalta järjettömiä lojaalisuuden osoituksia.

Tilanteen hahmottamiseen vaikuttaa myös se, että Venäjä on julistanut olevansa myös Venäjän rajojen ulkopuolella olevien venäjänkielisten suojelija. Tämä niin sanottu maanmiespolitiikka on näkyvillä myös Venäjän medioissa. Venäläisten medioiden kamppailu Suomessa asuvien venäjänkielisten huomiosta voidaan myös nähdä Venäjän valtion tapana ylläpitää kontrollia rajan yli, muistuttaen, että ulkomailla asuvan venäläiset ovat edelleen valtion huomion kohteena. Osana tätä samaa pyrkimystä voidaan nähdä myös esimerkiksi uuden kansalaislain, joka velvoittaa kaksoiskansalaiset rangaistuksen uhalla ilmoittamaan toisesta kansalaisuudestaan.

Osa Venäjän median sisällöistä voi aiheuttaa suoranaista turvattomuutta Suomen venäjänkielisissä. Esimerkiksi lapsikiistaan liittyvät väitteet venäläisissä medioissa ovat omiaan herättämään venäjänkielisissä vanhemmissa huolta ja turvattomuutta ympäröivän yhteiskunnan suhteen.

Osaltaan venäjänmielisissä medioissa käytävä keskustelu määrittää sitä, keillä on puheoikeus tämän kirjavan yhteisön puolesta. Tämä puheoikeus on merkitykseltään iso asia, kun yhteisö asemoi itseään ympäröivään yhteiskuntaan ja samalla rakentaa omakuvaansa. Julkisuudessa esiintyviä venäjänkielisiä henkilöitä esitellään ja arvioidaan medioissa ja venäjänkielisillä foorumeilla. Tämän julkisen tai puolijulkisen keskustelun kautta annetaan henkilöille rooleja tai väitellään niistä.

Suomen venäjänkielisille voidaan myös kohdistaa viestintää, jonka varsinainen tarkoitus on antaa mahdollisuus Venäjän medioille ja/tai poliitikoille mahdollisuus käyttää Suomen venäjänkielisiä perusteena tai syynä johonkin poliittiseen toimeen. Kun ensin syötetään mediassa jokin asia, joka synnyttää reaktion, voidaan reaktiosta uutisoimalla nostaa asia esiin uudella tavalla. Tällaisten peiliprosessien käytöstä on ollut merkkejä ainakin toisinpäin eli venäläisissä medioissa on esitelty lapsikiistojen yhteydessä Suomessa mielestään kaltoinkohdeltuja venäläisiä.

On mahdollista, että venäjänkielisiin kohdistetaan myös viestintää, joka on osa suurempaa informaatio-operaatiota. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on toteutettu operaatioita,  jossa luotiin kuvia olemattomasta suuronnettomuudesta tai kerrottiin uskottavanoloista tarinaa poliisin rasistisesta väkivallasta. Vaikka tällaiset tarinat pystytään oikaisemaan suhteellisen nopeasti, on ensinnäkin tiedettävä niiden olemassaolosta ja toisekseen tiedettävä kanavat, joilla oikeaa tietoa on mahdollista levittää tavoittavasti. On huomioitava, että venäjänkielisillä on yleensä hyvä medialukutaito tällaisista tilanteista.

Tämän tutkimushankkeen myötä on luotavissa selkeämpi kuva venäjänkielisten mediakäytöstä. Sen kuvan avulla on myös mahdollista arvioida paremmin, miten tämän joukko hankkii, käsittelee ja jakaa informaatiota. Tämä taas antaa paremman mahdollisuuden ymmärtää venäjänkielisten näkemyksiä ja mielialoja sekä tarpeen tullen vaikuttavammin viestiä heidän suuntaansa.

Janne “Rysky” Riiheläinen

Projektitutkija