Tag Archives: sykettä.fi

Liikunnan riemua Joensuussa

Yksi paras tapa rentoutua opiskelustressin ja -kiireen keskellä on liikunta. Joensuu tarjoaa oivat mahdollisuudet liikkumiseen – oli mieltymys sitten kamppailulajeissa, uinnissa tai vaikkapa pallopeleissä. Jos on omassa kotikaupungissaan aloittanut jonkin mielenkiintoisen liikuntaharrastuksen, olen aika varma, että Joensuussa on hyvin todennäköisesti mahdollista jatkaa sitä omaa rakasta harrastustaan. Tai vaihtoehtoisesti voi aloittaa jonkin aivan uuden lajin; kursseja ja ryhmiä kun on nimittäin aina vasta-alkajista enemmän harrastaneillekin.

Joensuu on perinteisesti tunnettu ainakin jääkiekko-, koripallo- ja muodostelmaluistelukaupunkina – näin vain muutamia mainitakseni. Monet ovat varmasti kuulleet Joensuun Katajan korisjoukkueesta tai jääkiekkoseura Jokipojista, ja tuskin kellekään ovat vieraita sellaiset nimet kuin Jukka Keskisalo, Aki Parviainen tai Kaisa Mäkäräinen. He ovat kaikki Joensuun kasvatteja! Joensuuta voisi siis nimittää kaupungiksi, jossa urheilukulttuuri on monipuolista ja elävää.

Itselleni koko ikäni Joensuussa asuneena kaupunkini urheilutarjonta on tullut jokseenkin tutuksi. Mehtimäen jäähallin katsomossa on tullut monet kerrat kannustettua Jokipoikia – tällainen lätkämimmi kun olen. Lisäksi olen saanut seurata aivan lähietäisyydeltä rakkaan ystäväni ja hänen joukkueensa menestystä muodostelmaluistelussa sm-tasolla saakka. Urheilua olen nähnyt myös jäähallien ulkopuolella, sillä pikkuveljeni pelasi useamman vuoden jalkapalloa Jippo-seurassa ja on nyttemmin siirtynyt vapaaottelun ja nyrkkeilyn sekä kuntosalitreenien pariin. Pikkusiskoni ovat puolestaan harrastaneet monenlaisia tansseja baletista aina hiphoppiin. Kaikki tämä siis Joensuussa! Ja tuossa oli vain murto-osa kaikesta siitä, mitä Joensuussa voi harrastaa, kun liikunnasta puhutaan.

En ole itse ollut koskaan suuri joukkuelajien ystävä (ellei penkkiurheilua lasketa), vaan ryhmäliikuntatunnit ovat olleet se minun juttuni. Onneksi Joensuu tarjoaa tähänkin loistavat edellytykset, sillä erilaisen kuntosalien ja ryhmäliikuntapaikkojen määrä on lisääntynyt roimasti viime aikoina. On niin isoja valtakunnallisia ketjuja kuin pienempiä paikallisiakin yrityksiä. Tuntien ja salikorttien hinnat vaihtelevat, mutta monesta paikasta saa opiskelija-alennuksen, mikä on tarpeellinen alennus muuten melko suolaisiinkin hintoihin. Oma suosikkipaikkani on jo vuosia ollut Islo eli Itä-Suomen liikuntaopisto ja sen bodypump-tunnit.

Ei pidä unohtaa, että myös yliopistomme kautta on mahdollista päästä urheilun makuun. Itä-Suomen yliopisto on mukana itäisen Suomen liikuntapalvelukokonaisuudessa nimeltä Sykettä, johon kuuluvat UEF:n lisäksi Karelia- ja Savonia-ammattikorkeakoulut. Sykettä-liikuntapalvelut ovat ylivoimaisesti Joensuun halvimmat tällä hetkellä, ja lajien puutteen sijaan saa pikemminkin kärsiä valinnanvaikeudesta! Ainoa edellytys Sykettä-palvelujen käytölle on, että on jonkin edellä mainitun korkeakoulun opiskelija. Joensuun lisäksi Sykettä toimii myös Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa.

Minun oli tänään tarkoitus mennä illalla hikoilemaan Sykettä-palvelun bodyrun-tunnille, mutta tulinkin juuri toisiin ajatuksiin: taidan lähteä pitkästä aikaa rentoutumaan Joensuun talvisille lenkkipoluille – olkoonkin, vaikka ulkona on lähes 20 astetta pakkasta. Luulisi illalla nukkumaan mennessä mielen olevan virkeä, että jaksaa huomenna lähteä pirteänä kohti Seinäjoen jatkokoulutusmessuja!

Sari / suomen kieli ja kirjallisuus

Joensuun areena Mehtimäellä. Lähde: pohjoiskarjala.com
Joensuun areena Mehtimäellä. Lähde: pohjoiskarjala.com
Joensuun urheilutalo ydinkeskustan kupeessa. Lähde: yle.fi
Joensuun urheilutalo ydinkeskustan kupeessa. Lähde: yle.fi
Joensuun jäähälli eli Mehtimäen halli. Lähde: wikimedia.org
Joensuun jäähälli eli Mehtimäen halli. Lähde: wikimedia.org