Mitä ekaan omaan asuntoon?

Toiset ovat innokkaampia lähtemään pois kotoaan, toiset taas haluavat jäädä mahdollisimman pitkäksi aikaa vielä asumaan vanhempiensa luokse. Itse kuuluin tuohon jälkimmäiseen ryhmään, mutta opiskelupaikan sijainti toisella paikkakunnalla toi eteeni muuton. Olen itse Joensuulainen ja olisin mieluusti jäänytkin sinne, mutta lähin terveystieteitä opettava yliopisto (tai sen kampus) sijaitsi Kuopiossa.

tumblr_lpv9r89cfm1qbabp9

Monille abeille ja varsinkin kakkosille ekaan omaan kotiin muuttaminen saattaa tuntua aika kaukaiselta ajatukselta ja jännittää etukäteen. Pitäisi aikuistua nopeasti ja alkaa hoitamaan omat laskunsa ja vakuutuksensa ja laittamaan ruokaa ja pyykkäämään. Ajatuksen tasolla kaikki tuo kuulostaakin vähän pelottavalta, mutta todellisuudessa se käy paljon helpommin ja siihen tottuu nopeasti. Sitäpaitsi ei omaan kotiin muuttamisen tarvitse olla heti vanhemmista irtaantumista ja täysin ”pesästä lentämistä”. Itselläni vanhempani auttoivat muutossa ja auttavat vieläkin kodin ylläpitämisessä, koska opiskelijana en ole nähnyt reikää budjetissani ostaa esimerkiksi järeitä remontointivälineitä. Isäni käy esimerkiksi vieläkin ripustamassa taulut ja peilit seinille  (meillä on betoniseinät… naulaaminen/ruuvaaminen on helpommin sanottu kun tehty) ja kokoamassa kalusteita. Lisäksi käyn kotona joka viikonloppu, sillä olen siinä autuaassa asemassa, että kotimatkaa on vain 140km. En siis pidä itseäni kokonaan kotoa pois muuttaneena. Monet myös viettävät kaikki lomansa ja kesänsä alkuperäisessä kotikaupungissaan, kuten myös allekirjoittanut.

moving

Muuttamiseen voi ja kannattaa valmistautua etukäteen. Itse muuttamisen aikana ja juuri ennen sitä on yleensä niin paljon erillaisia hankittavia asiota, että raha saattaa olla tiukalla. Esimerkiksi ensimmäinen vuokra tulee yleensä maksaa jo hieman etukäteen ennen ensimmäisen opintotuen saapumista ja varsinkin yksityiseltä vuokratessa tulee maksaa takuumaksu ja hankkia oma vakuutus. Rahan säästäminen muuttoa varten on siis fiksua. Lisäksi kannattaa hankkia joitakin juttuja etukäteen ja pyytää vaikka syntymäpäivä-/joulu-/ylioppilaslahjoiksi.

piggybank

Kokosin kokemuksesta joitakin juttuja, joita itse aloitin keräilemään jo vuosi tai pari ennen muuttoa, sekä asioita joita olisi kannattanut ostaa etukäteen. Lisäksi sukulaisilta on lapsesta asti tullut tavaroita, jotka säästettiin ekaa omaa asuntoa varten.

TO BUY

  • Astiat ja aterimet: mikäli haluat sijoittaa laadukkaisiin astioihin ja aterimiin, aloita se mahdollisimman aikaisin. Könttänä suuren astiamäärän ostaminen voi tulla kalliiksi. Itse halusin sijoittaa laadukkaisiin kotimaisiin merkkeihin, jonka astiat kestävät uunia, mikroa ja pakastamista. Näitä voi pyytää lahjoiksi tai kytätä tarjouskamppanjoita, kuten itse tein.
  • Pyyhkeet: näitä tarvitsee aina. Sama pätee myös pyyhkeissä, laadukkaammat kestävät paremmin käyttöä ja eivät irrota väriä pesukoneessa.
  • Pussilakanat: jotkut pärjäävät yksillä, mutta itse tykkään vaihdella. Myös vieraslakanat kannattaa olla vierailijoiden varalta.
  • Ruoanlaittovälineet: kannattaa pyytää lahjaksi tai kytätä tarjouksesta esimerkiksi paistinpannu, keittokasari tai pari, kulhoja, paistinlastoja… Mitä laadukkaammaan ostat niin sitä myöhemmäksi uuden ostaminen menee. Yleensä muuton kynnyksellä on harvoin aikaa etsiskellä tarjoustavaraa vaan tyydytään halvimpaan, mitä löydetään. Tälläiset tavarat ovat ajattomia, joten ne voi ihan hyvin ostaa etukäteen vaikkei edes tietäisi milloin on muuttamassa.

DON’T BUY BEFORE YOU HAVE AN APARTMENT

  • Elektroniikka ja kodinkoneet: vanhenee ja halpenee kokoajan. Mikäli muutto on tiedossa ja lähellä niin kannattaa tietysti hieman pitää silmiä auki, mutta huomattavasti etukäteen näitä ei kannata ostaa. Laadukkaita ja edullisia kodinkoneita löytää myös käytettyinä nettihuutokaupoista. Lisäksi joissakin asunnoissa on jo valmiiksi esimerkiksi pyykinpesukone tai kerrostalossa on pyykkitupa. Kettiökodinkoneista vuokra-asunnoissa on yleensä jääkaappi ja liesi, mutta joissakin myös tiskikone tai paikka sille.
  • Kalusteet: jos tiedossasi ei ole asuntoa, älä osta kalusteita, ennenkun tiedät asunnon mitat tai esimerkiksi sen, että asutko soluasunnossa. Kaikki ei välttämättä mahdu asuntoon tai mahdu edes menemään asuntoon. Kun tiedät muuton lähestyvän niin kannattaa myös kysellä esimerkiksi sukulaisilta, onko heillä varastossa kalusteita, joista he haluaisivat päästä eroon. Tämä on hyvinkin tavallista, sillä vanhojen kalusteiden säilyttäminen vie tilaa. Oma vanha sänky kannattaa myös tuoda mukanaan kotoa, sillä sängyt ovat yllättävänkin kalliita. Itse nukun vieläkin kotoa tuodussa sängyssä ja voisihan sitä jossain välissä uuden ostaa kun on saumaa sijoittaa… Varsinkin muuton ollessa kyseessä tulee yleensä kiire ostaa kalusteita, jolloin kannattaa seurata esimerkiksi nettihuutokauppojen tarjontaa tai käydä kirpputoreilla. Monien kalusteiden kerralla ostaminen  kalusteliikkeistä  tulee nopeasti hyvinkin kalliiksi. Myös erästä ruotsalaista kalusteliikejättiä kannattaa käyttää hyväksi, varsinkin jos on muuttamassa Kuopioon.
  • Vakuutuksen tai nettiliittymän hankkiminen: mikäli olet vuokralla opiskelija-asuntosäätiön asunnossa, niin kotivakuutusta ei yleensä tarvitse hankkia, mutta yksityisillä se on melkeinpä aina pakollinen. Opiskelija-asuntosäätiöiden asuntoihin kuuluu myös yleensä nettiliittymä. Molemmissa kotivakuutuksessa ja nettiliittymässä erilaisia toimijoita kannattaa kilpailuttaa ja hyödyntää opiskelijatarjouksia. Monet opiskelijat pärjäävät kuitenkin myös mainiosti ilman omaa kiinteää nettiliittymää.

Kaiken näiden käytännön juttujen lisäksi muistakaa myös unelmoida! Ainakin omasta mielestäni oli ihanaa kun oli vapaat kädet tehdä asunnostaan oman näköisensä 🙂

Laura // farmasia

 

Uusi lukuvuosi alkoi

Kesä tuli ja meni nopeammin kuin osasin odottaa.  Vietin kesän – kuten kolme edellistäkin kesää – Kuopion pääterveysasemalla lääkärin vastaanotolla sairaanhoitajan sijaisena, jossa työ on monipuolista ja vaihtelevaa – kahta samanlaista päivää harvoin tuli.

Olen sikäli onnekkaassa asemassa, että olen saanut tehdä oman alani töitä aina kun on tarvinnut; jo sairaanhoitajaopintojeni aikana. Sairaanhoitajaksi valmistuin keväällä 2015. Nyt yliopistossa, hoitotieteen opintojen ohella, saan edelleen ylläpitää ammattitaitoani kesäisin sekä myös muulloin tekemällä tarvittaessa keikkoja.

Kesällä oli aikaa työnteon lisäksi onneksi myös levätä, mökkeillä, nauttia auringosta ja ystävien seurasta. Vietinkin kesällä ennätyspaljon aikaa kavereiden kanssa muun muassa festareiden ja mökkeilyn sekä illanistujaisten merkeissä. Ehdin käväistä myös kauan haaveilemassani Lontoossa juuri ennen koulun alkua.

14107875_10154302222202870_2729582305625461379_o

Syksy on ehdoton lempivuodenaikani. On ollut aina, mutta erityisesti nyt kun olen yliopistossa. Jo toista kertaa odotin syksyä malttamattomana, jotta pääsisin taas opiskelemaan alaa jonka todella tunnen omakseni, laulamaan UEF Kuopion ylioppilaskuorossa ja ennen kaikkea näkemään taas mahtavia opiskelutovereitani, joista kehkeytyi ensimmäisen vuoden aikana tärkeitä kavereita – ihmisiä, joiden takia yliopistolle on aina kiva lähteä.

untitled3

Tämä syksy tuo toisen opiskeluvuoden myötä uusia, mielenkiintoisia haasteita. Lukuisten kurssien, muun muassa terveyden edistämisen harjoittelun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella Helsingissä, lisäksi ahertaminen gradun parissa alkaa. Gradun aloittaminen tuntuu pelottavalta, mutta myös hyvältä, koska saan ohjausta parhailta mahdollisilta asiantuntijoilta ja aihe on minua kiinnostava ja hyvin ajankohtainen.

Graduajatukset johtavat mietinnät väkisinkin kohti tulevaa. Tavoitteena on saada maisterin paperit kouraan vuoden 2017 loppuun mennessä, mutta mitä sen jälkeen? Uramahdollisuudet ovat alallani hyvin laajat, joten uskon oman polun löytyvän vaikkei siitä vielä täyttä varmuutta olekaan. Toisaalta haluan elää hetkessä ja nauttia opiskeluelämästä täysillä miettimättä vielä liiaksi tulevaa.

Preventiivisen hoitotieteen opintoihin kuuluvat olennaisena osana myös johtamisopinnot.

Tämä lukuvuosi tulee olemaan ikimuistoinen varmasti erityisesti UEF-lähettilyyden vuoksi. Eräs opiskelijatoverini ehdotti minulle kesällä lähettilääksi hakemista, eikä tarvinnut kauaa miettiä ryhdynkö tähän, ja onneksi ryhdyin – lähettilästoverit, messut, lukiovierailut ja ahkera somettaminen yliopiston edustajana takaavat sen, että vuodesta tulee taatusti hauska, erilainen ja hyvällä tavalla haastava!

Siiri / hoitotiede

 

Wabu ei lobu!

Wabu ei lobu! Se oli ensimmäisiä huudahduksia, jonka kuulin aloittaessani opinnot yliopistossa. Vappu tuntui silloin vielä kaukaiselta asialta, mutta huusin silti muiden mukana.  Vappu, opiskelijoiden suurin ja tärkein juhla, tuli kuitenkin tutuksi huhti-toukokuun vaihteessa. Minä ja kaverini olimme innokkaita fukseja, jotka halusivat osallistua erinäisiin vapputapahtumiin. Vapun juhlinta alkoikin jo kaksi viikkoa ennen itse aattopäivää. Aattona alkoikin jo vähän tuntua siltä, että eikö se vappu koskaan lopu?

Minä ja toverini kiertämässä rasteja viime vuonna.
Minä ja toverini kiertämässä rasteja viime vuonna.

 

Ensimmäisenä opiskelijavappuna oli osallistuttava virallisiin tapahtumiin, kuten sivistykseen vihkimiseen (jonka sisältö on salaisuus), torilla tapahtuvaan veljmies-patsaan lakitukseen ja professorin uittoon. Kaikilla kampuksilla on omat vappuperinteensä ja ohjelmansa, nämä kuuluvat Kuopion tapoihin. Tietysti epävirallisempaa ohjelmaa löytyi laidasta laitaan, kuten wabubasin suorittaminen  ja monet teemoitetut baaritapahtumat, kuten sirkusteemaiset Palapelibileet.

Patsaan lakitus viime vuonna.
Patsaan lakitus viime vuonna.
Oletko syönyt popcornia ja hattaraa baarissa?
Oletko syönyt popcornia ja hattaraa baarissa?

 

Toisena opiskelijavappuna tentit puskivat päälle, joten osallistuin vain oman ainejärjestöni poikkitieteellisiin Kewätkarkeloihin. Pidin jälleen tapahtumasta, sillä siellä esiintyi livebändi ja juhlinta tapahtui Wanhassa Satamassa, jossa ei yleensä ole opiskelijabileitä. Vappuviikolla pääsin Torisitseille, mikä oli aivan uusi juttu. Sitsit ovat siis akateeminen pöytäjuhla, jossa lauletaan juomalauluja sekä pidetään puheita. Torisitseillä viisisataa opiskelijaa sistasi keskellä Kuopion kuuluisaa toria! Olihan se melkoinen kokemus, vaikka vettä satoikin.

500 opiskelijaa, Kuopion tori ja sitsit!
500 opiskelijaa, Kuopion tori ja sitsit!

Vappuun kuuluvat tietysti myös brunssi, ilmapallot, serpentiini ja sima sekä munkin. Näistä pääsin nauttimaan vappupäivänä. Koska kyseessä on opiskelijoiden juhla, saa vappuna pitääkin ahkerasti haalareita ja vappuaattona sekä vappupäivänä tulee kaapista kaivaa ylioppilaslakki esiin. Onhan se aika hauskan näköistä kun opiskelijat vaeltavat värikkäissä haalareissaan pitkin kaupunkia. Itselleni vappu on kuitenkin mahdollisuus viettää aikaa opiskelukavereiden kanssa vielä ennen, kun kaikki lähtevät kesätöihin ja lomalle  ympäri Suomea. Kuvaisinkin vappua ilon ja kevään juhlaksi.

IMG_4637
Torisitseillä!

 

 

Klara Vappen, hela natten, bara vatten!

 

Vapputerveisin,

Louhi // Sosiaalitieteet

 

PS. Wabu ei lobu!

Pyörällä pääsee, mutta kävellenkin kerkeää

Miten opiskeluaikana pääsee kulkemaan? Varsinkin Joensuun kokoisessa pienessä kaupungissa välimatkat ovat lyhyitä, joten kulkeminen paikasta toiseen on helppoa ja nopeaa.

Monet opiskelijat asuvat mieluiten keskustassa, koska silloin kaikki on kävelymatkan päässä. Joensuussa yliopistokin on aivan keskustan vieressä. Silloin oikeastaan millekään kulkuneuvolle ei ole tarvetta, koska juna-asemallekin pääsee kätevästi kävellen. Keskustassa asuminen on siis välimatkojen suhteen hyvä valinta.

kävely
Tätä kaunista kulkuväylää kävellen pääsee yliopistolta ydinkeskustaan.

Itse olen kuitenkin asunut koko opiskeluaikana keskustan ulkopuolella. Matkaa keskustaan on n. 3 kilometriä ja yliopistolle n. 4 kilometriä. Kuljen pääsääntöisesti pyörällä, vuoden ympäri. Päivittäin tulee siis automaattisesti edes vähän hyötyliikuntaa jos pyöräilee yliopistolle ja takaisin. Liikun paljon joka tapauksessa, mutta pyöräily on hyvä peruskunnon ylläpitäjä. Matka ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole pitkä, joten se menee kevyesti ja nopeasti.

Pyöräily onnistuu vuoden ympäri. Syksyn sadekeleillä lippis päähän ja vedenkestävät päällyshousut jalkaan, niin matkan aikana ei edes kastu. Talvella riittävän lämpimät, mutta hengittävät vaatteet päälle ja pyöräily onnistuu silloinkin. Talvella ja kevään loskakeleillä täytyy vain muistaa varata enemmän aikaa kulkemiseen, koska tieolosuhteet saattavat silloin tällöin olla hieman haastavat.

pyörä
Käsilaukku on köytettynä tarakalle, joten sekään ei ole tiellä pyöräillessä.

Tarvittaessa myös bussilla pääsee liikkumaan. Lähimmälle bussipysäkille on kotioveni edestä alle 100 metriä ja siitä pääsee kätevästi keskustaan tai juna-asemalle. Itse kuljen todella harvoin bussilla, mutta esimerkiksi silloin se on kätevä kulkupeli, kun on tarkoitus päästä juna-asemalle ja mukana on iso matkalaukku, käsilaukku ja tietokonelaukku.

pyörä
Pyöräillessä on hyvä muistaa jonkinnäköinen varovaisuus, että pyörä pysyy pystyssä…

Jenna // Englannin kieli

Matka on vain asennekysymys

Silloin tällöin saan kuulla olevani hullu, kun matkustan kotipaikkakuntani Laihian (se vitsikirjapaikka) ja nykyisen kotikaupunkini Joensuun välillä. Tähän matkaan kuluu usein noin 8 tuntia, eikä se omasta mielestäni tunnu lainkaan pahalta. Joensuun kaverit ovat sitä mieltä, että Laihia on syrjässä ja kaukana ja Laihian kavereilta saan taas kuulla, että olen muuttanut syrjään susirajalle. Ilmeisesti olen siis jonkun mielestä syrjässä koko ajan. Tämä ei kuitenkaan haittaa minua lainkaan. Sitä paitsi, Joensuuhun ja muihinkin kampuskaupunkeihimme muuttaa opiskelijoita ihan ympäri Suomen, joten olen varma, että jonkun mielestä kotimatkani on vielä lyhyt.

matka
Kotipaikkakuntani sijaitsee lännessä ja kampuskaupunkimme idässä. Matka taittuu junalla mukavasti Laihia-Seinäjoki-(Tampere)-Jyväskylä-Pieksämäki-Joensuu tai vaihtoehtoisesti Laihia-Seinäjoki-Tikkurila-Joensuu.

Junamatkat sujuvat usein nopeasti, sillä käytän ajan hyödyksi esimerkiksi opiskellen. Monta oppimistehtävää ja kirjoitelmaa on valmistunut näiden kuljettujen kilometrien aikana, joten aika ei mene siis missään tapauksessa hukkaan. Junan lisäksi Joensuuhun kulkee kätevästi esimerkiksi Onnibussi, joka on opiskelijan lompakolle usein hyvin mieluisa vaihtoehto. Olen myös itse hyödyntänyt Kimppakyyti -sivustoja, joissa tarjotaan kyytejä Joensuusta eri puolille Suomea tai vaihtoehtoisesti, jos joku haluaa jakaa bensakuluja, niin kyytiin saa matkaseuraa näiden sivustojen ansiosta. Matkustaminen on siis tehty helpoksi ja erilaisia vaihtoehtoja löytyy!

vr aikataulu
Tämän päiväiset juna-aikataulut kulkisivat välin Laihia-Joensuu näin. Vaihtoja on useimmiten kolme ja matkan kesto vaihtelee junasta riippuen. Kuva VR:n sivuilta haulla Laihia-Joensuu.

Toinen juttu, miksi matkustaminen ei juuri tunnu miltään on se, että viihdyn niin hyvin Joensuussa, että pyörähdän vain harvoin kotipaikkakunnallani. Useimmiten käyn syys- tai kevätlukukauden aikana kotona kerran tai kaksi, sillä vanhempia ja lukiokavereita on tietysti kiva nähdä. Joensuuhun on kuitenkin muodostunut niin tärkeä kaveriporukka, harrastukset ja oma koti, että siellä viihdyn mainiosti. Uskon, että jokainen, joka epäröi kotikaupungista pois muuttamista huomaa jossain kohtaa, ettei se olekaan pelottavaa vaan ennemminkin hyvin avartavaa. Suosittelen siis lämpimästi! Voin myös melkein luvata, että mikäli päätät valita Itä-Suomen yliopiston, saat kavereita eri puolilta Suomea ja se vasta onkin avartavaa! Välillä murteemme sekoittuvat niin pahasti, että joillekin sanoille joudutaan kyselemään suomennoksia.

IMG_20160226_071911
Kun päätät muuttaa uuteen kotiin, saattavat edessä olla tuparit. Ja nämä tuparit tietävät useimmiten herkkuja! Suosittelen!

Viimeiseksi vielä opo-opiskelijan vinkki: Kun mietit, minne haluat opiskelemaan, älä tee valintaa kaupunki edellä vaan ala edellä. Suosittelen ottamaan erilaisista aloista selvää ja miettimään, mikä on juuri se Sun Juttu. Tämän jälkeen sinulla on hyvin aikaa selvitellä, missä kaupungeissa alaasi tarjotaan ja millä painotuksilla. Samalla opiskelualalla saattaa nimittäin olla hyvinkin erilaisia painopistealueita, sivuaine- tai pätevöitymismahdollisuuksia kaupungista riippuen. Mikäli valitset kaupungin ensin, tulet automaattisesti rajanneeksi pois paljon sellaisia vaihtoehtoja, jotka sinua varmasti kiinnostaisivat. Kun pääset opiskelemaan tätä alaa, voit myöhemmin tajuta, että jossain muussa kaupungissa oltaisiinkin tarjottu samaa alaa sellaisilla pääainevaihtoehdoilla, jotka olisivatkin kiinnostaneet sinua enemmän. Opiskelupaikan valinta ei siis olekaan pelkkä valinta, vaan prosessi, johon kannattaa käyttää aikaa ja vaivaakin… Mutta, tässä oli kuitenkin vain minun vinkkini ja onneksi jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa haluamallaan tavalla, eikä mikään tapa varmasti ole huono! Tsemppiä siis kaikkien valintoihin! 🙂

IMG_20160219_092029
Opiskelijat ovat liikkuvaista kansaa ja monet tekevät reissuja mielellään myös muihin yliopistokaupunkeihin erilaisiin tapahtumiin. Tässä olemme esimerkiksi matkalla Rovaniemelle opettajaopiskelijoiden vuosittaisille talvipäiville. Reissu olikin kaikin puolin viihdyttävä ja hauska!

Mukavaa viikonloppua teille jokaiselle!

Sanna // Ohjaus

Hyvä paha gradu

Gradu. Opintojen alussa se kuulosti kaukaiselta ja pelottavalta. Ajattelin, että ei semmoisesta isosta urakasta voi selvitä. Opintojen aikana tuo kuilu kuitenkin kapenee, ja siinä vaiheessa kun gradu on ajankohtainen, ei se enää tunnukaan pelottavalta.

Gradu on siis opintojen loppuvaiheessa tehtävä tutkimus, joka kuuluu pakollisena kaikkiin maisterin tutkintoihin. Tutkimusaiheet voivat olla vaikka mitä, riippuen tietysti opiskelijan pääaineesta. Myös pituus vaihtelee hyvin paljon sen mukaan, minkä aineen gradu on kyseessä. Meillä esimerkiksi pituus on 60–80 sivua. Se saattaa kuulostaa paljolta, mutta se tulee aikalailla itsestään. Pakollisia osioita on sen verran paljon ja asiat käydään niin yksityiskohtaisesti, että tekstiä kyllä tulee.

12736618_10207028259679581_1300665684_o
Tästä lähtee! Tiedostossa tällä hetkellä jo 52 sivua.

Gradu lähtee liikkeelle seminaarissa, jossa ohjaajan ja muiden opiskelijoiden avustuksella lähdetään miettimään aihetta ja pikkuhiljaa sitten tutkimusprosessi pääsee käyntiin. Itse kävin seminaarin viime vuonna ja kirjoitimme syksyllä teoriapaperin ja keväällä teimme minitutkimuksen ja kirjoitimme siitä analyysin. Tästä syntyi pohja, josta sitten (toivon mukaan) valmistuu se varsinainen gradu. Itselleni vaikein osuus oli aiheen keksiminen, mutta kun se lopulta löytyi, ei työskentelyn aloitus sitten tuottanut ongelmia.

Itselläni on siis englanti pääaineena ja meillä voi suuntautua joko kirjallisuuteen tai kielentutkimukseen. Itse teen kielentutkimuksesta gradua ja aiheena minulla on thaimaalaisten lukiolaisten motivaatio ja asenteet englanninkielen opiskeluun. Aihe kiinnostaa minua ja voin myöntää, että oikeasti pidän gradun tekemisestä!

12511280_10206872916396096_143790720_o
Tässä tutkimukseni aineisto: 231 kyselylomaketta. Näiden läpikäymisessä riittää työtä, mutta sisältöä tutkimukseenkin tulee helposti, kun aineistoa riittää.

Välillä gradun tekeminen kuitenkin tökkii ja aina ei löydy motivaatiota. Apua on kuitenkin saatavilla! Tällä hetkellä järjestämme kavereiden keskuudessa kerran viikossa ”gradumiitin”; kokoonnumme yhdessä tekemään gradujamme. Tsemppaamme toisiamme ja pohdimme yhdessä mahdollisia ongelmia. Aiheemme ovat kaikki erilaisia, mutta toisten opiskelu ja tehokkuus auttavat myös muita edistymään. Kukaan ei ole tämän asian kanssa yksin!

12630684_10206860719771188_1940933983_o
Kun on hyvät eväät, niin jaksaa työskennellä paremmin! Pitää paikkansa myös gradua kirjoittaessa.

Jenna // Englannin kieli

Ajanhallintaa…

Hallitseeko aika meitä vai hallitsemmeko me aikaa? Mitäpä tuohon vastaisi…

Minulta on usein kysytty, miten ehdin joka paikkaan ja saan niin paljon asioita tehtyä. Opinnot, työt, harrastukset ja järjestötoiminta kaikki yhdistettynä onkin ollut aikamoinen yhtälö. Usein olen vastannut, että kun suunnittelee menot hyvin ja vain tekee, niin se onnistuu. Välillä se aikaansaaminen on kuitenkin pelkkää silmänlumetta… Esimerkiksi tämä blogiteksti minun olisi pitänyt julkaista torstaina. Nyt on sunnuntai-ilta.

Opiskelija kyllä kerkeää tehdä vaikka mitä opintojen lisäksi, mutta se vaatii hyvää suunnittelua ja aikatauluttamista. Ja myös realistisuutta: kaikkea ei yksinkertaisesti vain kerkeä tehdä, kun nukkuakin pitäisi jossain välissä. Tässä on ollut kyllä itsellä oppimista, kun kaikessa pitäisi olla mukana ja tunnit vain yksinkertaisesti loppuvat kesken. Jos haalii liikaa tekemistä, ei mitään meinaa saada tehtyä. Liian väljä aikataulukaan ei ole hyväksi, sillä silloin on vaikea saada sitä vähääkään tehtyä. Kohtuus siis kaikessa, mutta pieni kiire lisää tehokkuutta!

12633174_10206872914356045_667422780_o
Välillä sitä onnistuu hankkimaan itselleen aivan älyttömiä viikkoja… Esimerkiksi tämän viikon aikana olin abipäivillä Kuopiossa ja Joensuussa, hoidin vuosijuhliemme järjestelyjä (ja osallistuin niille…) ja olin mm. kaverini luona talonvahtina. Siihen päälle opiskelua ja hevosen hoitoa, niin ei ainakaan ollut tekemisen puutetta! En kuitenkaan suosittele tätä kenellekään…

Minä jätän asiat viime hetkeen. Monesti olen opiskeluaikana miettinyt, että miksi en aloita vaikka jonkun esseen kirjoittamista ajoissa, vaan aina se jää viimeiselle päivälle. Nyt olen useamman vuoden kokemuksen jälkeen todennut, että se on kaikkein tehokkainta. Teen opinnot siinä järjestyksessä, kun ne kalenterissani ovat. Ja viime hetken pakkosaadatämävalmiiksi –paniikki on myös semmoinen mielentila, jossa saa yllättävän hyvää tekstiä aikaiseksi!

Mutta otetaanpa muutama käytännön esimerkki siitä, miten voi säästää aikaa.

Minusta esimerkiksi tenttiin lukemiseen on vaikea keskittyä, ja se tuntuu vievän hirveästi aikaa. Niinpä olen yhdistänyt tenttiin lukemisen ja muun toiminnan. Lukiessa voi samalla vaikka neuloa tai jumpata. Esimerkiksi punnerrukset ja lankuttaminen onnistuvat hyvin samanaikaisesti lukemisen kanssa! Olenpa nähnyt kuntosalilla jonkun opiskelijan lukevan tenttikirjaa samalla kun veti crosstrainerilla treeniä. Kuntoilun ja opiskelun voi siis yhdistää, ja aikaa säästyy!

Neulomisen olen minäkin opetellut tänä vuonna, ja voin suositella tätä harrastusta kaikille opiskelijoille! Luentojen aikana se on parasta mahdollista oheistoimintaa; se auttaa keskittymään ja samalla syntyy myös jokin hyödyllinen vaatekappale. Joululahjojen miettimiseenkään ei kulu aikaa, jos neuloo kaikille jotakin. 😉 Ja luennoilla käynnistä saa näin tuplahyödyn!

12637330_10206872916636102_720879216_o
Neulominen – täydellinen harrastus opiskelijalle!

Itse käytän myös kaiken odotteluajan opiskeluun. Tenttikirja raahautuu aina laukussa mukana ja jos jossakin täytyy odotella, niin siinä on hyvä aika lukea. Parikin sivua on edistystä! Jos joutuu kulkemaan junalla tai bussilla, niin se aika vasta kannattaakin käyttää opiskeluun. Tai sitten nukkumiseen, jos se on jäänyt vähän vähemmälle…

Ja lopuksi… Kaikkea ei tarvitse jaksaa ja ehtiä. Elämä on valintoja. Priorisoi! Siinä muutama ajatus, jotka pitäisi itsekin aina muistaa…

Jenna // Englannin kieli

Kansainvälinen Joensuu

Jos kansainvälistyminen kiinnostaa, haluaa tavata ulkomaalaisia tai päästä parantamaan käytännön kielitaitoa, niin mahdollisuuksia tähän löytyy yliopistomaailmasta useita. Eikä tarvitse lähteä ulkomaille, kansainvälistyminen onnistuu myös opiskelukaupungissa!

Kansainvälisyys näkyy Joensuussa. Yliopistolla näkyy aina vaihto-opiskelijoita ja päivittäin kuulee puhuttavan useampaa eri kieltä. Kieltenopiskelijana olen myös tottunut siihen, että lähes kaikilla kielten kursseilla on mukana ulkomaalaisia opiskelijoita. Olen esimerkiksi ranskan opinnoissa tutustunut vaihto-opiskelijoihin.

1977175_10203488998250614_701471541_n
Ainakin näistä kaikista maista on Joensuussa ollut opiskelijoita.

Myös kaupunkikuvassa näkyy se, että kaupungissa asuu useita ulkomaalaisia. Esimerkiksi tänään menin poikkeuksellisesti yliopistolta kotiin bussilla. Siinä pysäkillä pari ranskalaista ihmetteli linjakarttaa, enkä voinut olla aloittamatta keskustelua, kun seisoin aivan siinä vieressä. Bussin odotus sujuikin sitten rattoisasti ranskaksi rupatellen.

Mutta kuinka tähän kansainvälisyyteen pääsee osalliseksi? Yliopiston kautta on useita mahdollisuuksia päästä tutustumaan kansainvälisiin opiskelijoihin ja saada uusista kulttuureista ystäviä.

Olin itse kolmantena opiskeluvuotena kansainvälisten opiskelijoiden tuutorina. KV-tuutorin tehtävänä on opastaa ja auttaa kansainvälisiä opiskelijoita käytännön asioissa uudessa opiskelukaupungissaan. Osa opiskelijoista on vaihto-opiskelijoita, osa taas suorittaa Suomessa kaksivuotisen maisterin tutkinnon. Minulla itselläni oli tuutoroitavana vaihto-opiskelijoita useista eri maista, mm. Yhdysvalloista, Latviasta, Kreikasta ja Kiinasta. Omien tuutoroitavieni lisäksi tutustuin useisiin muihin vaihto-opiskelijoihin tuon vuoden aikana.

1618448_705275742839951_909694854_n
Vaihtareiden kanssa Kolilla.

Pidin tuutoroinnista kovasti ja vietin paljon aikaa vaihto-opiskelijaporukassa. Tutustuin Joensuuhun aivan eri tavalla, kun katsoin sitä ulkomaalaisten näkökulmasta. Tuon vuoden aikana kävin esimerkiksi ensimmäistä kertaa elämässäni katsomassa jääkiekkopeliä ja kävimme muutaman vaihtarin kanssa Kolilla. Leikin myös vaihto-opiskelijoiden kanssa turistia Rovaniemellä, jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt.

Tuutorointivuoden aikana sain useita uusia ystäviä eri maista. Olin kesällä 2014 käymässä Ranskassa ja vietin useita päiviä Lyonissa. Majoituin siellä ranskalaisen ystäväni luona, jonka olin tavannut hänen ollessaan Joensuussa vaihdossa. Nyt suunnitteilla olisi tälle keväälle matka Kreikkaan, jossa minulla olisi ilmainen majoitus entisen tuutoroitavani luona, josta tuli tuon vuoden aikana erittäin läheinen ystäväni.

Tuutoroinnin lisäksi on mahdollista lähteä esimerkiksi mukaan ESN Joensuun toimintaan. ESN on ylioppilaskunnan alaisuudessa toimiva kansainvälisten opiskelijoiden yhdistys, jonka toimintaan voivat lähteä mukaan kaikki yliopiston opiskelijat. ESN:n hallituksessa on sekä suomalaisia, että ulkomaalaisia opiskelijoita. Tapahtumia järjestetään aktiivisesti, ja niissä on helppo tutustua kansainväliseen porukkaan.

ESN järjestää myös hyvän mahdollisuuden päästä parantamaan käytännön kielitaitoa Language Cafén kautta. Tähän voi lähteä mukaan kuka tahansa, joka haluaa oppia/puhua jotakin kieltä. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla katsotaan, mihin kaikkiin kieliin on kiinnostusta ja muodostetaan kieliryhmiä. Tämän jälkeen ryhmät kokoontuvat vapaasti. Tapaamisissa pääsee keskustelemaan muiden kielestä kiinnostuneiden kanssa, ja mukana on monesti myös sellaisia, jotka puhuvat kieltä äidinkielenään. Näissäkin enemmistönä ovat olleet kansainväliset opiskelijat, joten se on myös loistava tapa päästä tutustumaan heihin.

Photo0315
Eipä olisi tullut käytyä Lyonissa, jos en olisi lähtenyt kv-tuutoriksi!

Ja jos kansainvälisyys kiinnostaa, mutta kielitaito mietityttää, niin ei hätää! Suomalaiset osaavat esimerkiksi englantia paljon paremmin kuin yleensä ajattelevat. Ulkomaalaiset ovat pääsääntöisesti kehuneet sitä, miten hyvin täällä Suomessa osataan kieliä. Ja jos ei yhteistä kieltä löydy, niin kyllä se kommunikointi aina onnistuu, vaikka ilmeillä ja käsimerkeillä jos ei muuten. 😉

Jenna // Englannin kieli

Tiptaptiptaptipetipetiptap…

Kun glögi kiehuu kattiloissa, piparit valmistuvat uunissa ja kaikilla on punaiset lakit päässään on tullut sen aika. Nimittäin pikkujoulujen. Itselläni on tänä vuonna ennätyspaljon pikkujouluja, huimat neljä kappaletta, joten kokemuksia löytyy. Ensimmäiset pikkujoulut olivat UEF-lähettiläsporukalla. Kuten varmasti tiedätte, jotta kaikki pääsisivät paikalle, kannattaa päivä sopia ajoissa. Meille idea syntyi jo koulutusvaiheessa ja löysimme (ihme kyllä!) kaikille kahdelletoista sopivan päivän. Lopulta ihan kaikki eivät kuitenkaan päässeet, sillä marras-joulukuun vaihde on opiskelijoillakin kiireistä aikaa.

image
Lähettiläiden pikkujoulut Villen luona!

Oli mukavaa päästä tutustumaan paremmin muihin lähettiläisiin, vielä kun meitä on kolmelta kampukselta ja kaikki opiskelee eri aloja. Syntyi hyvää keskustelua monenlaisista asioista niin lukiovierailuista snapchatin tarkoitukseen. Erittäin onnistunut ja hauska ilta! Samalla sovittiin, että keväällä pidetään vielä yhteiset päättärit, niin huippuryhmä meillä on koossa! (Aina voi hehkuttaa kuha on UEF-lähettiläs)

image
Tänä vuonna pikkujouluissa sai kuvauttaa itsensä ja kaverinsa.

Pikkujouluja on monenlaisia, joista yliopistoon liittyvät ainejärjestöjen pikkujoulut, niin oman kuin muidenkin järjestöjen pitämät juhlat. Omassa ainejärjestössäni, Sociuksessa, on tapana, että ensimmäisen vuoden opiskelijat, eli fuksit, järjestävät pikkujoulut. Itse olin siis viime vuonna mukana suunnittelemassa tarjoiluja, koristeluja sekä ohjelmaa. Tuli myös tehtyä muutamia kauppareissuja, jotta saatiin kaikki ruoka ja muut tarvikkeet ostettua isolle joukolle. Tapahtumien järjestämisessä on omat haasteensa, mutta oli kivaa päästä osallistumaan heti ensimmäisenä vuonna. Koska tapahtumia on pitkin vuotta, kuten muistakin blogiteksteistä olette lukeneet, niin mukaan järjestelyihin kyllä pääsee, jos vain haluaa. Kaikki meni lopulta hienosti ja tänä vuonna sai sitten keskittyä fiilistelemään mukavaa tunnelmaa, kun uudet fuksit olivat vastuussa!

image
Väriä vaihtava kuusi, jota ihasteltiin porukalla!

Pitkään suunniteltujen ja perinteisten pikkujoulujen lisäksi, olin myös kaverini luona pikkujouluissa. Kutsu tuli viikon varoitusajalla, mutta yllättäen kaikki vieraat olivatkin tulossa paikalle (isäntäparin yllätykseksi) ja siitä syntyi hyvin lämmin tunnelma (myös kirjaimellisesti). Sopu sijaa antaa, joten ahdasta ei kuitenkaan ollut ja tämäkin ilta oli hyvin leppoisa, vaikka edellisillan lähettiläspikkujoulujen takia väsyttikin.

image
Lämmin ja jouluisa tunnelma kera toverit.

Vietettyäni vuoden Alkio-opistolla, ennen kuin pääsin yliopistoon, meille syntyi siellä myös pikkujouluperinne. Tulevana viikonloppuna vietämmekin jo kolmatta kertaa kyseisen joukon kanssa pikkujouluja, mitä odotan kovasti. Vaikka me kaikki opiskelemmikin nykyään eri puolilla Suomea, on mukavaa, että tulee edes kerran vuodessa kokoonnuttua yhteen ja juttua riittää, vaikkei olisikaan nähty pitkiin aikoihin. Ilta kuluu rupatellessa ja syödessä, kuten pikkujouluissa yleensä, ja tietenkin tulee myös kuunneltua joululauluja. Meillä on myös monele tuttu joululahjojen vaihtoperinne, jossa jokainen ostaa yhden lahjan, joka annetaan aiemmin arvotulle henkilölle. Tälla tavoin voi paremmin kohdentaa lahjansa, kun voi miettiä mistä toinen pitää.

image
Osa Alkio-pikkujoulujen tarjoiluista.

Pikkujoulut ovat siis kaikenkaikkiaan mukava ja olennainen osa marras- ja  joulukuun synkkää aikaa, johon ne tuovat iloa ja valoa. Mukavaa joulunodotusta kaikille!

Louhi//Sosiaalitieteet

Retikan tapahtumia

UEFilla on erilaisia ainejärjestöjä, jotka järjestävät tapahtumia, pitävät huolta opiskelijoista ja heidän jaksamisestaan sekä pitävät opiskelijoiden puolia opintoasioissa. Ravitsemustieteen ainejärjestö on Retikka ry. Retikka järjestää erilaisia tapahtumia, joista osa edistää opiskelijoiden oppimista ja työllistymistä ja osa taas on puhtaasti mieltä sekä kehoa virkistäviä.

Retikan tunnetuimpia tapahtumia ovat niitä, jotka ovat kaikille opiskelijoille avoimet, eli myös muille kuin retikkalaisille. Esimerkkinä viime keväänä järjestetty kaikille avoin kirpputori, jossa pystyi myymään kamppeitansa tai ostamaan tarpeellista tavaraa opiskelijaystävälliseen hintaan. Kahtena keväänä on järjestetty rusettiluistelu, jossa on päässyt ensin etsimään samanlaisella rusetilla varustettua kaveria ja sen jälkeen kiertämään tämän kanssa erilaisia rasteja. Pienempiä jokavuotisia tapahtumia ovat myyjäiset, joissa retikkalaiset ovat myyneet leipomuksia ja muuta suunmyötäistä Kuopion kampuksella. Tänä syksynä osa tuotoista meni hyväntekeväisyyteen Nenäpäivän kunniaksi.

IMG_1107

Ainoastaan retikkalaisille avoimia tapahtumia järjestetään pitkin vuotta. Joka viikko on Retikan kahvihetki, joka kokoaa eri vuosikurssit yhteen vaihtamaan kuulumisia. Kahvihuoneen sohva tarjoaa tilaisuuden rentoutua hetkeksi ja antaa ajatusten harhailla aivan muualla kuin opiskeluasioissa. Onpahan sohvalla nukuttu päiväunet jos toisetkin.

Erilaiset yritykset esittelevät mielellään toimintaansa ja tuotteitaan tuleville ravitsemusalan ammattilaisille. Omaan mieleeni on jäänyt viime syksyn Leaderin tapahtuma, jossa oli tarjolla iso kasa proteiinipatukoita. Mieleen se on jäänyt, koska en päässyt tapahtumaan ja jäin patukoista paitsi! Asian korvasi kuitenkin reissu tämän syksyn Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen (RTY) ravitsemuspäiville, jossa eri yritysten lobbauksen ansiosta paikalta ei tarvinnut poistua tyhjin käsin.

IMG_20151005_171759704-2

Retikka tekee myös tiivistä yhteistyötä Agronomiliiton kanssa, jonka tuloksena on tapahtumia ja koulutuksia. Yhteistyötä tehdään myös Helsingin ravitsemustieteilijöiden kanssa, erityisesti elintarvikealan yrityksiin tapahtuvien opintomatkojen muodossa.

Vauhdikkaampaa menoa on tarjolla syksyisin heti lukuvuoden alkaessa, kun sadonkorjuubileissä vanhat ja uudet retikat pääsevät tutustumaan toisiinsa ruoan ja ohjelman merkeissä. Fuksit kastetaan retikkalaisiksi kastajaisissa, kun taas kostajaisissa he pääsevät kostamaan vanhemmille kastajaisten aiheuttamia traumoja.

IMG_7356

Marraskuussa järjestettävissä pikkujouluissa miehet pistävät parastaan ja pöydän koreaksi. Huhu kertoo heidän kokkailevan monta päivää pikkujouluja varten ja naisten odottavan joka vuosi kuola valuen tulevia herkkuja. Retikan pikkujoulusitseiltä ei tyhjin vatsoin tarvitse lähteä.

2015-03-21 12.44.55

Keväisin on perinteisesti järjestetty kevätretki. Viime kevään retki suuntautui Kolin jylhiin maisemiin ja matkan varrella retikkalaiset pääsivät vierailemaan Valiolla. Keväällä järjestetään lisäksi haalarikastajaiset, viidennen vuoden opiskelijoiden potkijaiset ja Retikan eeppinen vappu.

7925

Vappuna on tietenkin erilaisten ohjelmanumeroiden lisäksi tarjolla simaa, munkkia ja kunnolla ruokaa. Muita vuoden tapahtumia ovat pyöräexcu, jossa pääsee tutustumaan Kuopioon polkupyörän selässä, sekä Retikan ja Terhon jokaviikkoiset liikuntavuorot, joilla pääseee hikoilemaaan kahdesti viikossa.

2014-04-30 12.37.58

Retikalla siis riittää tapahtumia ympäri vuoden, jopa kesällä opintojen ollessa tauolla. Viime kesänä järjestettiin kesäpiknik, jossa Kuopiossa olleet retikkalaiset tapasivat toisiaan rennoissa merkeissä. Ruoka näyttelee Retikalla tapahtumassa kuin tapahtumassa tärkeää roolia ja tapahtumiin voikin mennä sillä oletuksella, että ruokaa on tarjolla. Unohdin tapahtumista varmaan aika monta, mutta sitä sattuu, on nimittäin nälkä.

Lisää Retikasta ja sen tapahtumista voit lukea Retikan omilta sivuilta! Kuvat Retikan nettigalleriasta ja omista arkistoista.

10685262_818641491499888_1419326000_n

Karim//ravitsemustiede