Tag Archives: #messuilua

Opopäivien antia

Tiedättekö, mikä oli kaikkein kivointa Valtakunnallisilla Opopäivillä? Tietenkin nähdä mukavia ja iloisia opoja ympäri Suomen!

Osallistuin siis viime viikolla Oulussa järjestetyille opopäiville, jonne oli kokoontunut usea sata opoa eri puolilta Suomea. UEFin pisteellä ollessani sainkin kohdata jo monta tuttua naamaa, joita on tullut viimeisen puolen vuoden aikana vastaan lukiokäynneillä. Tämä sai hymyn huulilleni. Onhan opiskelijan aina mukava päästä jututtamaan niitä, joiden saappaisiin saattaa itsekin tulevaisuudessa hypätä. Reissu oli siis hyvin antoisa!

BLOGI matkalla
Matkantekoa Ouluun. Ihanan luminen sää!

Voisinkin opiskelijana suositella jokaiselle osallistumista kaikenlaisille messuille ja erilaisiin tapahtumiin, joista voitte saada jotain irti tulevaisuuttanne ajatellen.  Aluksi saattaa tuntua orvolta, kun kaikki muut ovat niitä “kokeneita ja osaavia aikuisia.” Voin kuitenkin taata, että myös sinä olet enemmän kuin tervetullut erilaisiin rientoihin mukaan! Onhan sinulla tuoreita näkemyksiä, kuplivaa intoa ja rohkeutta, jota monet varmasti arvostavat. Ja kyllä – Minuakin luultiin näillä Opopäivillä kerran lukioikäiseksi (eikä muuten ollut ensimmäinen kerta), mutta entäs sitten? Kuka kieltää, ettei 22-vuotiasta saisi luulla esimerkiksi 18-vuotiaaksi?

BLOGIopopvselfie
En voinut olla ottamatta selfietä keltaista tiiliseinää vasten!

Listasin muutaman asian, jotka opin tai havainnoin  näiltä Opopäiviltä, vaikka olinkin tänä vuonna ainoastaan näytteilleasettajana.

  1. Hyödynnä kaikki keinot hankkia kesätöitä. Minulla on tavoitteenani saada ensi kesäksi kesätyöpaikka, jossa voin oikeasti olla hyödyksi. Olen kuitenkin kokenut hakemuksella erottautumisen hankalaksi. Siksi kiersin messuilla selvittelemässä ja keskustelemassa alani osaajien kanssa, olisiko heillä ideoita tai tietoa avoimista (piilo-)työpaikoista. Sain muutamia todella hyviä vinkkejä hakemiseen liittyen, vaikka en juuri onnistunut löytämään konkreettisia hakukohteita. Yritys oli kuitenkin hyvä!
  2. Hymyile! Sain monta kommenttia siitä, kuinka mukavaa on, että jaksan hymyillä. Kohtasin sattumalta esimerkiksi viimekesäisen vakioasiakkaani, kun olin kesätöissä mansikanmyyjänä Jyväskylässä. Hän sanoi, että muistaa minut aurinkoisuudestani. Minä muistin hänet juuri samasta syystä oikein hyvin! Hyväntuulisuus siis jää positiivisesti mieleen.
  3. Käytä tilaisuudet hyväksesi. Ruokatauolla tein sen. Laitoin nimittäin Oululaiselle ystävälleni viestiä, että haluaisin nähdä häntä, kun kerrankin olemme samalla paikkakunnalla. Tämäpä onnistui hyvin ja oli ihana jutustella hänen kanssaan pitkästä aikaa! Kannatti siis kokeilla tiukasta aikataulusta huolimatta.
  4. Älä hamstraa liikaa karkkia messuilla. Tästä ei olekaan muuta sanottavaa kuin se, että laukun pohjalta on todella kiva löytää liiskaantunutta suklaata seuraavana päivänä. Tai vaihtoehtoisesti sieltä löytyy tyhjiä karkkipapereita, jotka muistuttavat sinua siitä, että olet possu.
  5. Käytä myös matkustusaika hyödyksesi . Jopa  autolla matkustaessa voi saada paljon aikaan! Itse sain kaksi koulutyötä valmiiksi pelkästään Joensuu-Oulu-Joensuu välillä. Kiireiselle opiskelijalle hyvä keino saada muutama tunti lisää vapaa-aikaa viikonlopulle!
BLOGIständäilyäopop
UEFin ständi näytti tällä kertaa tältä 🙂
BLOGIeducamessuilla ajelees
Tässä myös muisto viikon takaisilta Educa-messuilta. Testailtiin vähän ajosimulaattoria, jossa liika vauhti sai meidät loppujen lopuksi päälaelleen ojaan…

Mukavaa viikkoa teille jokaiselle! 🙂

Sanna // Ohjaus