Yliopisto – pelkkää pänttäämistä(kö)?

– Kaikkea sitä kuulee, kun vanhaks elää vai miten se nyt menee..

Nykyään yliopistoon ja yliopistossa opiskeluun liitetään paljon erilaisia stereotypioita. Yksittäinen letkautus harvemmin kertoo koko totuutta, mutta myönnettäköön – kyllä nämä letkautukset aina hetkittäin osoittautuvat ihan paikkansa pitäviksikin. Kuitenkin se, että yliopistossa opiskeltaisiin päivästä toiseen nenä kiinni kirjassa, on mielestäni silkkaa humpuukia.

Opiskelen yliopistossa itse nyt toista vuotta ja koen sopeutuneeni yliopistoarkeen melko vaivatta. Niin kutsuttu akateeminen vapaus on tullut yliopistomaailmassa jo harvinaisen tutuksi, ja koen sen itselleni ennen kaikkea suurena etuutena. Akateeminen vapaus antaa tilaa itsenäiselle päätöksenteolle omien opintojen suhteen, mutta vastapainoisesti vapauden mukana tulee myös lisääntynyt vastuu. Toisin sanoen, kenenkään tekemisiin ei yliopistossa enää sen kummemmin puututa ja luennoilla saa istua juuri niin usein tai harvoin kuin vain itse haluaa. Opetukseen osallistuminen on toki edelleen täysin sallittua, jopa suotavaa (:D), mutta päätösvalta annetaan yliopistossa opiskelijalle itselleen.

Olen itse oppijana hyvin visuaalinen ja saavutan parhaat oppimistulokset itsenäisesti omia muistiinpanoja tehden. Luento-opiskelustakaan tuskin mitään haittaa oppimiselleni olisi, mutta viime aikoina oma luennoilla istumiseni on jäänyt valehtelematta naurettavan vähäiseksi. Vaikken vähäisellä luennoille osallistumisprosentilla millään tapaa halua ylpeillä taikka vastaavaan toimintaan kannustaa, voisin puolustuksen puheenvuorona todeta, ettei luentojen väliin jättäminen omissa opinnoissani ole juuri näkynyt. Onkin totta, että yliopistossa omien oppimistyylien tiedostamisen tärkeys korostuu entisestään, ja näin ollen itseni tuntien osaan erottaa, mikä on oman oppimiseni kannalta välttämätöntä ja mikä taas ennemminkin vain hyvää plussaa.

Koska opiskelen kauppatieteitä, pääaineenani laskentatoimi ja verotus, opiskelemamme aineet ovat hyvin laskennallisia ja kuten todettu laskemaan oppii vain laskemalla. Toistoja, toistoja ja vielä kerran toistoja. Näin ollen, vaikka olenkin oppijana hyvin itsenäinen, liputan kaikenlaisen ryhmätyöskentelyn ja läksypiirien puolesta – erilaisia harjoitusryhmiä ja demotehtäviä unohtamatta. Kun tehtäviä ratkotaan yhdessä, voi parhaassa tapauksessa olla itse avuksi muille ja vastavuoroisesti myös itse saada muiden apua ja näkökulmia tehtävien ratkaisuun. Ryhmässä työskentely tuo tarvittavaa vastapainoa itsenäiselle työlle ja miksipä siinä opiskelun lomassa ei ehtisi kahvikupin ääressä vaihtaa vielä kuulumisiakin.

Kiteytettynä voisinkin todeta, että yliopisto-opinnot ovat juuri niin haastavia ja aikaa vieviä kuin mitä niistä itse itselleen tekee. Pidemmän päälle opiskeltavat asiat alkavat toistaa melko samaa kaavaa ja ovat yksinkertaisia ja normaalilla järjellä ymmärrettäviä – toisinaan niistä vain keskustellaan jokseenkin haasteellisia termejä käyttäen. Siispä sinä, joka haaveilet yliopisto-opinnoista, mutta olet kenties jäänyt omien ennakkoluulojesi vangiksi – EI,  yliopisto ei ole pelkkää pänttäämistä ja KYLLÄ, juuri sinusta on siihen, mikäli olet itse valmis tekemään töitä unelmiesi eteen! Älä siis puntaroi enää, vaan lähde tavoittelemaan omaa unelma-alaasi – voin vannoa, että lopulta se on kaiken sen arvosta.

(Ja siinä paha missä mainitaan – nyt allekirjoittanut siirtyykin sitten omien opintojensa pariin ;D)

Tsemppiä opintoihin, ollaan yhdessä ahkeria

Anni / Kauppatieteet