TERVEYSTIETEIDEN LÄHETTILÄÄT ESITTÄYTYVÄT!

Uusi lukuvuosi on pärähtänyt käyntiin ja sen myötä myös uudet lähettiläät ovat päässeet hommiin! Ensimmäisenä itsensä esittelevät Kuopion terveystieteiden tiedekunnan lähettiläät Sanni, Niko ja Kia!

Sanni, 24, lääketiede

Heippa!

Olen Sanni Särkkä, 24-vuotias toisen vuoden lääketieteen opiskelija Kuopiosta. Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaan sydämestä Seinäjoelta, ja Kuopiolaistumista olen treenannut nyt reilun vuoden verran. Lääkikseen päädyin muutaman mutkan ja välivuoden kautta. Lukiossa lääkärin ammatti oli yksi haave muiden joukossa, ja ainevalinnat tein siihen tähdäten. Kuitenkin kirjoitusten jälkeen tuntui, ettei paukut riittäneet lääkikseen hakemiseen, ja päädyinkin ns. helppoon ratkaisuun, Jyväskylään opiskelemaan musiikkikasvatusta. Mukaan tarttui myös fysiikka toiseksi pääaineeksi. Vuoden opiskeltuani tajusin ettei kumpikaan aloista ollut sitä mitä oikeasti halusin, joten kaivoin esiin vanhan unelman ja päätin hakea lääkikseen. Kului kokonaista kolme vuotta joihin sisältyi töitä, muutama kuukausi Australiassa, sekä sitkeää lukemista. Lopulta sinnikkyys palkittiin ja täällä ollaan!

Alusta asti tiesin, että haluan hakea juuri Itä-Suomen yliopistoon. Etelä-Suomen vilinä ei innostanut, ja jo Jyväskylässä opiskellessani olin ihastunut kauniisiin metsä- ja järvimaisemiin. Lisäksi rakastan lunta ja kunnon talvea ja Kuopiossahan niistä saa nauttia. UEFissa lääketieteen opiskelu on käytännönläheistä, ja opiskelijoiden kliinisten taitojen harjoitteluun panostetaan. Kuopion kampusalue on kaunis ja täällä on mukava lämminhenkinen tunnelma. Opiskelijat tulevat ihan ympäri Suomen, joten täyttä savolaistumista ei tarvitse pelätä 😉

Olen touhukas ja menevä tyyppi varustettuna positiivisella asenteella elämään. Liikunta on lähellä sydäntäni, ja opiskelujen paineita purankin säbää pelaillen ja lukkopainissa vääntäen. Jäljelle jäävän vapaa-ajan vietän mieluiten ulkoillen ja viettäen aikaa ystävien kanssa. Lähettilään hommia alottelen myös suurella innolla! Jos mikä tahansa lääkikseen hakemisessa tai yliopisto-opiskeluissa askarruttaa, muhun saa ottaa yhteyttä ja kysellä rohkeasti esim. Instagramin tai Snapchatin välityksellä. Haluan olla tsemppaamassa jokaista just sen oman unelman tavoittelemisessa.

Niko, 21, lääketiede

Moi!

Nimeni on Niko ja olen toisen vuoden lääketieteen opiskelija. Ikää mulla on kertynyt 21 vuotta. Kuopioon muutin viime syksyllä opintojen alkaessa ja kotoisin olen Jämsästä (vinkki: Himos!) ja Kotkasta. Oma tieni yliopistoon ja lääkikseen on aika sieltä klassisesta päästä, ensimmäinen yritys ei ollut lähelläkään sisäänpääsyä valmennuskurssista huolimatta. Yo-kirjoituksista ei omalla kohdallani ollut oikeastaan hyötyä (lue: menivät hieman liian keskiverrosti) valintakoetta ajatellen. Oh well, ensi vuonna uudestaan.

Välivuonna kävin puolen vuoden intin ja kevään luku-urakan jälkeen se kauan odotettu hyväksymisviesti odotti Opintopolussa. Lääkis oli kiinnostanut jo lukiossa vaikkei sitä loppujen lopuksi tiennytkään mitä opiskelulta odottaisi, tiedossa oli vain että paljon lukemista olisi edessä. Syksyllä latinan litaniat upposivatkin sitten kalloon paljon paremmin kuin iänikuiset lukiokirjat, ja kotoutuminen uuteen maailmaan alkoi mukavasti Snellmanian ja Canthian käytäviä mittaillen. Vuosi täällä on hujahtanut ohi vauhdilla ja tuntuu että todella kuulun tälle alalle!

Koulun ulkopuolella aika kuluu tällä hetkellä musiikin ja liikunnan parissa; kitaransoitto ja boulderointi ovat lähellä sydäntä. Mun ongelma taitaa olla se että mielenkiinnon kohteet vaihtelee sen verran usein ettei aika vain yksinkertaisesti riitä tehdä kaikkea mitä kiinnostaisi. Kuopiossa kyllä riittää aktiviteetteja ja varsinkin Sykettä-kokonaisuuden liikuntamahdollisuuksia on tullut kokeiltua ahkerasti. Sykettä on siis Itä-Suomen korkeakoulujen oma liikuntapalvelukokonaisuus, jossa pääsee oikeasti halvalla harrastamaan vaikka mitä lajeja!

Miksi juuri Itä-Suomen yliopisto? Meidän haussa 2017 ei vielä ollut yhteishakua, eli hakuvaihtoehtoja voi olla vain yksi. Ehkä itse alun perin halusin hieman etäisyyttä kotikaupunkiin, kai se oli sitä kuuluisaa itsenäisyyden etsimistä. Olin kuullut että Kuopio on hieno opiskelijakaupunki ja se valloitti omankin sydämeni enkä ole katunut UEFiin hakemista hetkeäkään! Omalla vuosikurssillani on tosi hyvä yhteishenki ja olen saanut mahtavia kavereita vuoden aikana.

Odotan innolla tulevaa lähettiläsvuottani ja uusiin ihmisiin ja hakijoihin tutustumista! Jos tulee kysyttävää niin ottakaa yhteyttä!

Kia, 21, terveyden edistäminen

Heippa!

Mun nimi on Kia ja oon toisen vuoden terveyden edistämisen sekä liikuntalääketieteen opiskelija Kuopion kampukselta. Ikää mulla on 21-vuotta ja ensimmäiset kaksikymmentä vuotta elämästäni olen viettänyt pääkaupunkiseudulla Helsingissä. Kuitenkin reilu vuosi sitten opiskelut johdattivat minut tänne Savoon, jossa olen viihtynyt paremmin kuin hyvin.

UEFiin päädyin opiskelemaan vietettyäni välivuoden ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen. En vielä lukiossa oikein tiennyt mitä lähtisin opiskelemaan ja välivuosi antoi lisäaikaa oman alan etsimisille. Yliopisto oli ollut haaveeni jo niin kauan kuin muistan, joten päätin lähteä rohkeasti tavoittelemaan unelmaani.  Välivuoden aikana minulle selkeni, että terveystiede on se mun juttu. Hakukohteita selaillessa silmiini osui Itä-Suomen yliopiston terveyden edistämisen tutkinto-ohjelma ja silloin tiesin löytäneeni oman alani. Pääsykoesalissa istuessani en voinut kuvitellakaan tulevani hyväksytyksi, sillä hakijoita tuntui olevan niin paljon! Kesäkuussa 2017 kuitenkin sain kuulla tulleeni valituksi ja kiivas valmistautuminen opiskeluun sekä 400km päähän muuttamiseen alkoi.

Aloitin tosiaan tänä syksynä toisen opiskeluvuoteni UEFissa ja valitsin suuntautumisvaihtoehdoksi liikuntalääketieteen. Viime talven aikana mieleni kamppaili kovasti eri suuntautumisvaihtoehtojen välillä, mutta lopulta valinta oli kuitenkin helppo ja itsestään selvä. Minua on jo pitkään kiehtonut terveys, hyvinvointi ja liikunta sekä ihmiskehon toiminta ja opinnoissani pääsen syventymään kaikkiin näihin aiheisiin. Sivuaineena kandidaattivaiheessa on urheiluravitsemus. Ravitsemus on toinen lähellä sydäntäni oleva aihe ja siksi on huippua, että pääsen yhdistämään myös ravitsemustiedettä opintoihini.

Opiskelun lisäksi on monta juttua, jotka pitävät minut kiireisenä: tapahtumavastaavan hommat ainejärjestössäni, urheilu, ystävät, reissaaminen kahden kodin välillä sekä nyt lähettilästyöt tulevan lukuvuoden aikana. Kiire ei minua haittaa, sillä koen olevani onnekas saadessani olla mukana monessa jutussa. Silloin arki tuntuu mielekkäälle ja uutta viikkoa odottaa aina innolla. Aikatauluttaminen ja ajanhallinta on tullut tärkeäksi osaksi arkea, jotta kaikelle tärkeälle löytyy aikaa. Tärkeintä on nauttia siitä mitä tekee, eikä stressata liikaa.

Lähettiläskaudessa odotan eniten lukiovierailuja, messuja ja uusien ihmisten tapaamista. Toivon, että voin olla avuksi, joten ottakaa rohkeasti yhteyttä, jos jokin askarruttaa!

Lähettiläisiin voit ottaa yhteyttä somekanavien tai blogin kautta!

Instagram: @ueflahettilas

Facebook: UEF-lähettiläät