Väsymätön seikkailija Veera
Morjesta! Minun nimi on Veera ja olen toisen vuoden sosiaalityön opiskelija Kuopion kampukselta. Ikää on kirjoitushetkellä kertynyt mittariin 21-vuotta ja olen muuttanut Kuopioon syksyllä 2016, mistäpä muualtakaan kuin Suomen Chicagosta eli Lahest. Tämä katujen gangsteri kohtasi vertaisensa: luentosalin penkin, mutta päivääkään en ole lähtöä katunut!
Tämä tyttö käy täydellä teholla yötä päivää ja polttoaineista parhain on ehdottomasti yliopiston opiskelijaruoka (rapeat kalapalat). En tiedä kertooko se minusta tyyppinä jotain, kun en osaa vastata kysymykseen ”mitä teet vapaa-ajallasi?”. No, jossainhan minä olen ja kyllä minä jotakin kai teenkin… Yleensä minut tapaa vilkuttelevan bussin ikkunasta lähtöä tehdessäni tai sitten kalenterin ääreltä uutta reissua suunnitellessani. Elämä muuttuu kovin paljon jännittävämmäksi, kun McDonald’sin autokaistankin voi nähdä seikkailuna. Kotini on siellä, minne tie minut vuorollaan kuljettaakin ja Kuopiosta tykkään erityisesti siksi, että sieltä on helppo lähteä joka suuntaan!
Sosiaalityö ei ole kaikista mediaseksikkäin ala, varsinkin jos miettii juuri ylioppilastutkinnon/ammattitutkinnon suorittaneita nuoria ihmisiä. Moni ei varmasti edes tiedä, kuka sosiaalityöntekijä on tai missä hän työskentelee. Monelle taas sossuntäti on turhankin tuttu kontakti. Sosiaalityö on kuitenkin jotakin aivan muuta: erilaisten ihmisten kanssa työskentelyä kaikissa elämänvaiheissa ja –tilanteissa. Olen pienestä pitäen sanonut, että tulevaisuudessa työskentelen ammatissa, jossa mikään päivä ei ole samanlainen kuin edellinen. Sosiaalityöntekijöiden työllistyminen on tällä hetkellä erinomaista ja työllistymismahdollisuuksia on lukuisia. Valmistuttuani olen siis siinä onnekkaassa asemassa, että pystyn oman mielenkiintoni mukaan suuntautua minua kiinnostaviin työtehtäviin. Lopullisesti sosiaalityön opintoihin minut innoitti samaa alaa opiskeleva isosiskoni. Yksi Itä-Suomen yliopiston parhaita puolia on ehdottomasti vapaa sivuaineoikeus, joka mahdollistaa sen, että pystyn suuntaamaan opintojani juuri siihen suuntaan mihin mielenkiintoni kohdistuu. Itse olen valinnut sivuaineeksi oikeustieteiden puolelta sosiaalioikeuden opintoja vahvistaakseni vielä juridista osaamistani.
Kuopio (ainakin Lahteen verrattuna) on mielestäni ihana paikka, joka on täynnä aitoja iloisia ihmisiä. Kompaktin kokoinen ja erityisen elävä kaupunki, jonka maisemat ovat henkeäsalpaavia. Kampuksemme sijaitsee kivenheiton päässä keskustasta, kauniilla paikalla Savilahden rannalla. Kaikki kampusrakennukset, ravintolat ja iso osa liikuntamahdollisuuksista sijaitsevat kaikki tässä yhdessä paikassa, joten siirtyminen paikasta toiseen on helppoa ja nopeaa. Lisäksi Itä-Suomen yliopisto on helposti lähestyttävä ja rento yliopisto, jossa me opiskelijat yhdessä henkilökunnan kanssa ollaan yhtä isoa perhettä.
(Ei vehkeellä niin väliä, kunhan sillä pääsee eteenpäin ja mieluiten vielä mahdollisimman kovaa)
Tulevaisuudesta osaan sanoa sen verran, että opiskeluvuodet tulevat olemaan ne parhaimmat vuodet elämästäni. Eikä tätä fiilistä oikeasti pysty mitenkään kirjallisesti välittämään: siksi UEF-lähettiläänä toivonkin, että markkinoin yliopistomme sen verran hyvin, että säkin päätät hakea ja kokea tän ihmiselämän parhaimman ajanjakson!
Pelkkää lovee, terkuin pikkuveppu
Maailmaa rakastava Ella
Olen Ella, 24-vuotias toisen vuoden yhteiskuntatieteiden opiskelija. Olen kotoisin Lapinlahdelta, Pohjois-Savosta. Ennen Joensuuhun muuttoa olen kerennyt seikkailla maailmalla. Olin muun muassa aupairina Ranskassa sekä matkaoppaana Turkissa ja Meksikossa. Maailmalla olo avasi silmäni sille, miten etuoikeutettu olen. Minua alkoi kiinnostaa valtavasti, miksi yhteiskuntamme ja maailma ovat tällaisia kuin ne nyt ovat. Tuli valtava tarve vaikuttaa yhteiskunnan ja maailman asioihin, ja siksi hain opiskelemaan yhteiskuntatieteitä.
Päämäärätietoinen Jussi
Morjesta pöytään!
Mä oon Jussi, toisen vuoden oikeustieteen opiskelija. Ikää on ehtinyt kertyä vasta 21 vuotta, vaikkakin määrätietoisen parrankasvatusharrastukseni vuoksi minut sekoitetaan Eläkeläisiin – siis sekä ikäloppuun että siihen humppabändiin! Olen alun perin kotoisin mustanmakkaran ja Suomen kauneimman murteen luvatusta maasta, Tampereelta. Mutta miten mä sit oon Joensuuhun tullut ja mitä oon tykännyt uudesta kotipaikastani?
Valmistuin lukiosta keväällä 2015. En tykkää yleensä kehuskella, mutta yo-kirjoitukset menivät kyllä todella hyvin ja oikeastaan lukion helppouden takia sitten keksinkin, että voisin kokeilla hakea oikikseen – sinne kun on kuulemma suht vaikea päästäkin! Arvoin pitkään oikiksen ja kauppiksen välillä, mutta tietty mystisyys oikeustieteen ympärillä sekä alan haastavuus tekivät siitä sen oikean valinnan minulle!
Ensimmäisellä hakukerralla en kuitenkaan oikikseen päässyt. Osaltaan se johtui siitä, etten osannut opiskella kunnolla. Lukiossa pärjäsin pitkälle tuntiaktiivisuudella ja ehkä vähän liirumlaarumeita kirjoittelemalla. Toisaalta tein senkin virheen, että luin kuin hullu orava ensimmäisen kuukauden, mutta sitten voimat loppuivatkin vähän kesken! Ei pidä rasittaa itseään liikaa: sama pätee kyllä tänne yliopisto-opiskeluihinkin!
Välivuoden olivatkin jo korkeammat tahot suunnitelleet mun puolestani valmiiksi, ja kävinkin pyörähtämässä intissä! Aluksi olin täydellä höyryllä menossa Auk/Ruk -kursseille, mutta tuuliviirin lailla mielipide muuttui heti, kun tuulikin vähän toisesta suunnasta. Tajusin jossain kohtaa, että haluan mieluummin selvitä armeijasta enintään yhdeksällä kuukaudella, jonka jälkeen hakisin uudestaan oikikseen.
-> Ja loppu on historiaa, täällä ollaan!
Ensimmäisenä opiskeluvuonna sain todella paljon kavereita ja rakastuin Joensuuhun kaupunkin! Laiskahko kun olen, niin tuntui todelliselta luksukselta asua pienessä kaupungissa, jossa kauppa on 20 metrin ja kaikki muukin alle kilometrin päässä kämpästä. Tampereella motivaatiota lähteä kaupungille laski pitkä etäisyys joka paikkaan, mutta Joensuussa tuli kyllä ensimmäisenä – ja yhä toisenakin – opiskeluvuonna käytyä melkein kaikissa tapahtumissa. Postauksen ensimmäinen kuva on vuoden 2017 Lakimiespäivästä Helsingistä. Tapahtumia löytyykin laidasta laitaan: haalaribileistä pukujuhliin!
Opiskelukin on sujunut tässä ohessa. Se täytyy kaikille oikikseen hakeville sanoa, että työmäärä tulee lisääntymään lukioon nähden hyvin todennäköisesti. Ainakin, jos on selvinnyt lukiossa vielä käytännössä lukematta. En nyt sanoisi, että olen aivan ihastunut siihen ajatukseen, että nyt en enää selviäkään opiskelemalla vain 10 tuntia kuukaudessa kuten lukiossa. Mutta kyllä siihen lisääntyvään työmäärään jo ensimmäisenä vuonna tottuu. Aiheetkin ovat olleet mielenkiintoisia haastavuudestaan ja laajuudestaan huolimatta!
Jos tulee mitään kysymyksiä oikikseen haun tai täällä opiskelun suhteen, niin vaikkapa Snapchatin kautta (@uniuef) voipi niitä kysellä.
Peace out!
