Alkoholiton opiskelijaelämä – uhka vai mahdollisuus?

”Miks sä et juo?” Kysymys, jonka olen kuullut useammin kuin kerran. Kysymys, joka ei haittaa minua, sillä käsitän hämmästyksen sen takana. Varsinkin nuoren yliopisto-opiskelijan ollessa kyseessä. Bileissä. Baarissa. Paikassa, jossa muut juovat. Silti se herättää joka kerta itseni miettimään samaa asiaa. Miksi mä en juo? Vastaus lienee lopulta suhteellisen yksinkertainen. Koska en halua. Ei siinä sen suurempaa ole takana.

Kaikille yliopistossa opiskeleville ovat tuttuja tilanteet, joihin liittyy alkoholi. Samoin uskon, että kaikki ovat kuulleet opiskelijaelämän olevan verrattainkin kosteaa, bileiden täyteistä ja baarikierroksien täyttämää. Ja näin se onkin. Jokaisella alalla olevat ainejärjestöt vastaavat siitä, että bileitä ja muita tapahtumia, kuten vaikka sitsejä eli akateemisia pöytäjuhlia, approja ja monia muita erilaisia illanviettoja järjestetään. Monesti näitä tehdään myös poikkitieteellisesti, eli eri ainejärjestöjen kesken.

Lähtöoletus yliopisto-opiskelijan kohdalla on lähes aina se, että hän juo alkoholia. Se tulee jo suomalaisesta kulttuurista ja opiskelijaelämän lähtökohdista käsin selkeäksi oletukseksi. Etenkin, jos tämä ihminen osallistuu bileisiin tai lähtee baariin mukaan, niin eihän siellä nyt juomatta voi olla. Itse kuitenkin olen ollut koko opiskeluajan niin kuin aiemmankin elämäni. En ole alkoholia juonut enkä koe tarpeelliseksi juoda nytkään. Se on aiheuttanut hämmennystä, mutta lopulta tilanteessa ei ole ollut mitään ihmeellistä – olen mukana kaikessa niin kuin muutkin, mutta minulla on vain oluen, siiderin tai viinin sijasta limsaa.

Jos haluaa osallistua opiskelijaelämään täysin rinnoin, kaikkiin mahdollisiin rientoihin ja ottaa siitä kaiken irti, sen voi tehdä loistavasti ilman alkoholiakin. Kaikissa tapahtumissa, joissa on alkoholillinen ohjelmasisältö, on myös alkoholiton. Ainejärjestöt järjestävät myös alkoholittomia tapahtumia. Jos jollain on tuparit, synttärit, nimipäivät, kissanhankinnan vuosipäivä tai bileet muuten vain – on aina ok tulla paikalle alkoholittoman juoman kanssa. Jos lähdetään illalla baariin, voi ottaa vaikka vain vettä. Kukaan ei alkoholia pakota juomaan, juominen tai juomattomuus ovat omia valintoja.

Omasta kokemuksestani voin vakuuttaa, että opiskelijaelämä ilman alkoholiakin on elämisen arvoista. Koskaan ei ole vastaan tullut kiusaamista tai torjuntaa sen tähden. Lähinnä kaikki ovat vain tyytyväisiä, että on joku kuskina. Samoin olen saanut paljon kannustusta ja hyvää palautetta tästä ratkaisusta. Juomisessa ei ole mitään pahaa eikä mitään väärää, voin aivan hyvin olla mukana, kun muut juovat. Niin kauan kuin juomattomuuteni ei ole ylitsepääsemätön ongelma kenellekään, ei ole kenenkään juominenkaan minulle.

Samu // läntinen teologia