Silloin kun tuntuu ettei jaksa

Kaikki aina hehkuttavat omaa opiskelualaansa. Kaikki on parasta ikinä, tulevaisuus näyttää hyvältä, oma ala kiinnostaa ja vähemmänkin kivat asiat esitetään positiivisessa valossa. Itsekin teen samaa, koska pääosin se on totta. Ei kaikki kuitenkaan aina ole sellaista, minkä jokainen varmasti hyvin tietää. Siksi ajattelin kertoa rehellisesti, etten aina jaksa. Opiskelussa on se toinenkin puoli.

Opiskelu tarjoaa haasteita. Ala- ja yksilökohtaisia eroja on valtavasti. Toiset kokevat eri asiat kuormittavaksi kuin toiset, eikä samankaan alan opiskelijoita voi välttämättä vertailla. Minä en ole yliopistolla luennoilla klo 8-16 päivittäin ja viikkoon saattaa mahtua kokonaan luennoista vapaita päiviäkin, mutta silti tehtävää riittää. Itseopiskelu on se avainsana yliopisto-opiskeluissa. Laiskoille opiskelijoille, kuten minä, sana on se mörkö sängyn alla, jota mennään piiloon.

Lokakuinen kalenteriviikko, paljon pieniä asioita ja tehtävää vaikkei yliopistolla luentoja hirveästi ole.

Välillä tulee hetkiä, jolloin kaiken voisi rutistaa palloksi, heittää roskiin ja lähteä kävelemään. Silloin täytyy nostaa päänsä taas ylös, kaivella pallo roskista ja suoristella rypyt. Minulle tämä tunne on turhankin tuttu. Välillä kalenteri täyttyy ja viikko on yhtä minuuttiaikataulua. Silloin täytyy itseä aina muistuttaa siitä, minkä takia täällä ollaan. Täytyy löytää se motivaation syvin lähde, jotta kaiken jaksaa tehdä myös silloin kun tuntuu, että kaikki on liikaa.

Minua motivoi pitkällä tähtäimellä tuleva ura. Joka kerta, kun tekee hetken mieli olla tekemättä mitään, yritän muistuttaa itseäni tavoitteistani. Haluan olla fyysikko, oikeasti haluan, ja sen takia olen täällä opiskelemassa täyttääkseni unelmani. Olen kuitenkin oppinut, että pitkän tähtäimen tavoite ei riitä, koska valmistumiseen on aikaa monta vuotta ja ura valmistumisen jälkeen kehittyy eteenpäin vuosi vuodelta.

Lyhyen aikavälin tavoitteet ovat yhtä tärkeitä, elleivät jopa tärkeämpiä, kuin se suurin motivaatio. Mistä ihmeestä löydän motivaation tehdä joka viikko samat asiat, käydä luennoilla, kirjoittaa työselostuksia labratöistä tai tehdä matikan laskuharjoituksia? Osaan kyllä ajatella, että kaikki oppimani asiat ovat tärkeitä ja edistävät matkaani fyysikoksi, mutta aina se ajatus ei riitä. Osa motivaatiotani on se, että on mielettömän kiinnostavaa alkaa ymmärtää kuinka maailmamme rakentuu ja miten kaikki toimii. Tämäkään ajatus ei aina riitä, kun jaksaminen on äärirajoilla.

Jokaisen tulisi löytää oma motivaationlähteensä opiskelua kohtaan. Ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa se auttaa olemaan lannistumatta ja jatkamaan eteenpäin. Itse sain juuri koko opiskelu-urani ensimmäisen hylätyn arvosanan, mikä sai minut miettimään näitä motivaatioasioita. Enää ei riitä ajatus, että ”ihan sama, kyllä mä pärjään”, vaan täytyy löytää uusia lähteitä, joista motivoituu tekemään töitä entistä enemmän.

Opiskelun ei tulisi olla hammasten kiristystä tai pakkopullaa. Minulle se ei sitä onneksi ole, vaan parhaimmillaan todella antoisaa ja oivaltavaa. Päällimmäinen tunne on positiivinen, ja haluan jakaa sellaista ilosanomaa kuitenkaan vähättelemättä, valehtelematta tai pelottelematta töiden määrällä. Uskon, että jokainen nauttii opiskeluajoistaan edes vähän ja muistelee niitä myöhemmin lämmöllä sekä positiivisin mielikuvin.

Heidi // sovellettu fysiikka