Oman polun löytämisestä

Erilaisia polkuja on varmasti yhtä paljon kuin niiden kulkijoitakin. Toisten poluilla korostuvat monivaiheiset tapahtumat ja yllättävät käänteet, kun taas toisissa tie voi edetä suhteellisen nopeasti eteenpäin. Tärkeää on kuitenkin huomata, ettei kenenkään polku ole edennyt pelkästään myönteisten tähtien valossa.
Nuoruus on aikaa, jossa tapahtuu suuria muutoksia niin fyysisessä kuin psyykkisessäkin kehityksessä. Se on myös aikaa, jossa suurin osa kohtaa ensimmäisiä loppuelämään vaikuttavia valintoja: yhtenä suurimpana kysymyksenä se, mikä minusta tulee isona? Vaikka tähän kysymykseen vastaaminen ei onneksemme enää määrittele meidän koko loppuelämäämme, voimme tässä vaiheessa kuitenkin vaikuttaa hyvin suuresti siihen millaiseksi loppuelämämme ensivaiheet muotoutuvat. Ohjauksessa puhutaankin yksilöiden elämänkulusta polkuina, jotka nimensä mukaisesti kuvaavat elämän kulkua.
Tässä nuoruuden vaiheessa, jossa kuvaan tulevat omat valinnat esimerkiksi koulutuksen, parisuhteen muodostamisen ja elämäntyylin löytämisessä, nuoret erkaantuvat vanhempiensa kanssa kulkemalta polulta ja alkavat etsiä jälkiä täysin uudesta. Voi olla haastavaa löytää näitä seurattavia jälkiä eikä välttämättä aina voi välttää eksymistäkään. Voi myös olla, että joudut tekemään itse oman polkusi. Valintojen ja vaihtoehtojen viidakossa vilisee risteyksiä ja toisia polkujen etsijöitä, jotka osa voivat auttaa suunnan löytämisessä ja toiset johtaa jopa harhaan. Vielä hastavampaa voi olla kulkea tiheikössä, jos oma päämäärä ei ole kovin selkeänä mielessä. Koska kukin polku vie omanlaiseensa päämäärään, suosittelen varaamaan tähän hetkeen juuri nyt aikaa itsellesi omien toiveidesi tutkimiseen.
Koulutusvalinnoissa nämä polut vasta monimutkaisia ovatkin. Toiset kulkijat saattavat löytää melko helppokulkuisen ja suorahkon polun perille sinne minne ovatkin menossa; toisten kohdalla tämä sama polku voi olla se haastavin ja yllätyksellisin. Toisten polut voivat olla kaukaakin kierteleviä ja ne saattavat pitää sisällään välipysähdyksiä useammin kuin toisilla. Toiset voivat kohdata odottamallaan koulutuspolulla täydellisen ylittämättömän esteen, jota ei voi tunnetun laulun mukaan kiertää, ylittää, alittaa tai mennä läpikään joutumatta leijonan kitaan.
Vaikka aina ei ole mahdollista nähdä omaa päämääräänsä sumun seasta, sen tiedostaminen ja kuvitteleminen mielessään auttaa tutkitusti omien tavoitteiden saavuttamisessa. Ei ole myöskään häpeä, vaikka oma polku mutkittelisikin mitä villeimpien seikkailujen ja huikeimpien maisemien halki. Vaikka monet polut vievät täysin erilaisiin paikkoihin, voi muutama niistä viedä eri kautta myös samaan paikkaan. Tulisi muistaa, etteivät erilaiset esteet ole kuin hidasteita ja apua pyytämällä tai toisinaan myös pysähtymällä voi päästä hannu hanhienkin matkaan. Jos unelmien koulupaikka ei aukeakaan ensimmäisellä yrittämällä, vuosi avoimen opintoja tehden tai vaikkapa kansanopistossa vietettynä voivat ollakin juuri se sinun polkusi! Kiertoteitä löytyy kyllä, kunhan malttaa katsoa tarpeeksi tarkasti.
Tärkeintä minusta olisi muistaa, ettei sulje silmiään matkan aikana. Vaikka välillä voi olla täysin eksyksissä ja jo kuljettu polku paljastuukin itselle sopimattomaksi, tarjoavat ne varmasti kokemuksia, jotka tekevät juuri sinusta sinut.
Nauti matkastasi, jonka voit aloittaa tänään auenneesta haeyliopistoon.fi -sivustolta. Sivustolla pääset tarkastelemaan omia mahdollisia polkujasi korkeakoulun maailmassa ja tutkimaan juuri sinulle sopivia vaihtoehtoja. Jo aloitettuja opintopolkuja pääset myös katselemaan seuraamalla UEF-lähettiläitä somessa. Älä pelkää lähteä etsimään omaasi!