Työ, harrastus vai elämäntapa?

Matematiikan aineenopettajaksi, sivussa luokanopettajaksi. Monesti sitä miettii, että mihin tulikaan taas se oma nenä työnnettyä ja mentiinkö ensin ja mietittiin sitten.

Opiskeluaikojen alussa sitä oli vielä ihan erilaisessa kuplassa missä mietti maailmaa, sillä silloin opiskeltiin vasta sitä omaa ainetta ja luokanopettajan opinnoista ei ollut vielä tietoakaan. Sai lukea pelkästään matematiikkaa ilman huolta pienistä tai isommista lapsista keitä pitäisi ehkä tulevaisuudessa opettaa. Sitten tuli toinen vuosi ja todellisuus iski, luokanopettajan monialaiset opinnot alkoivat ja harjoittelut lähtivät rullaamaan. Kun opiskeltiin taito- ja taideaineiden opettamista alakoulussa niin alkoi tuntua jo enemmän aikuiselta. Pikku hiljaa todellisuus siitä, että vielä joskus minä olen niiden pienten ja koulusta innostuneiden ykkösluokkalaisten kanssa tekemässä näitä juttuja alkoi valjeta.

sunrise

Keväällä se koitti, sain harjoitteluluokakseni maailman parhaan 1-2 sekaluokan ja yhteensä vietin heidän kanssa opettajana 34h, joista yhtäkään en vaihtaisi pois! Tämän harjoittelun aikana todella tuntui siltä, että onneksi laitoin alussa sen nenäni sinne ja menin ensin ja mietin jälkeen. Ohjaava opettajani oli kannustavampi ja luottavaisempi kuin olisin voinut ikinä toivoa. Vaikka välillä vaikutti varmasti ulospäin siltä, että homma taitaa olla nyt kaukana lapasesta niin sain viedä omat visioni loppuun ja lopussa se kiitos sitten seisoi. Viimeinen niitti oman uravalinnan valitsemisessa tuli, kun viimeinen tunti oli pidetty ja pari ykkösluokkalaista tuli vilpittömästä halaamaan ja kertoi kuinka kivaa minun kanssa oli ollut.

Mutta vaikka miten päin asiaa miettii niin onhan opettaja akateemisista ammateista se kaikkein alipalkatuin. Samalla luennolla istuva matemaatikoksi tähtäävä luokkakaveri valmistuu ensin samanlaiseksi kandiksi ja sitten samaksi maisteriksi, ainoana erona tulevaisuudessa tuplasti enemmän liksaa. Olen joskus kuullut puhuttavan työstä mikä on kuin harrastus. Opettajan ammatti tosin ei ole kumpikaan näistä vaan opettaminen on enemmän elämäntapa ja henkilökohtainen kutsumus. Vaikka sitä sanotaan, että kesä-, heinä- ja elokuu ovat ne syyt miksi opettajaksi kannattaa ryhtyä, niin kyllä tästä täytyy vielä sen lisäksi tykätä, sillä elokuun alusta on pitkä matka kesäkuun alkuun, mikäli jokainen päivä on ylämäkeen nousua.

Minulle on sattunut monta onnekasta yhteensattumaa ja näiden summana olen saanut tilaisuuden olla vuoden sijainen yläkoululaisille matemaattisten aineiden opettajana. Vaikka en ole opettanut näitä oppilaita kuin vasta pienen hetken niin sitä hyvää mieltä ei mikään korvaa kun huomaa, että jälleen kerran olen voinut vaikuttaa niin monen nuoren elämään ja antaa heille työkaluja oman ajattelun tueksi joiden kanssa he sitten lähtevät maailmalle rakentamaan parempaa yhteiskuntaa.

Ja kaikki tämä on tapahtunut niin nopeasti, että välillä sitä miettii miten sitä ollaankin juuri tässä tällä hetkellä.

wtf

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *