Kuopijjoon käy tie!

Kun ei odota mitään, ei pety. Tällainen on joidenkin ihmisten ajattelutapa, itse suhtauduin uuteen asuinkaupunkiin ja yliopistoon avoimin mielin. Suurin syy lienee se, että en ollut aiemmin käynyt Kuopiossa, en edes pääsykokeissa, joten mielikuvia ei ennakkoon juuri ollut. Niimpä elokuun lopulla, sunnuntaina ennen yliopiston alkua, lähdin hieman jännittyneenä kohti uutta kotikaupunkiani yli 300 kilometrin päähän.

IMG_1512

Kuopion kaupungintalo, aivan torin laidalla!

Ensimmäisinä viikkoina en hahmottanut Kuopiota ollenkaan, kun erilaisissa tapahtumissa kuljettiin ristiin rastiin ja paikalliset opiskelukaverit olivat tietoisia kaikista oikoreiteistä, niin tuli itse vain seurailtua muita. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin ymmärtää, että miten Kuopio koostuu ja loppujen lopuksi kulkeminen onkin ollut todella helppoa ja yksinkertaista! Kävellen pääsee kaikkille, pyörällä vielä nopeammin. Bussia tarvitsee vain jos haluaa shoppailemaan Matkus-kauppakeskukseen. Autottomalle opiskelijalle oikein sopiva kaupunki!

Kallavesj.

Kallavesj.

Pelottelu kieroista savolaisista oli aivan turhaa, eikä sitä kuuluisaa savvon vientämistäkään ole juuri kuulunut. Tästä olin jopa vähän pettynyt, olisihan se ollut hauskaa oppia uusi murre, jolla hämmentää vanhoja ystäviä kotipuolessa. Maamerkki, Puijon torni, sen sijaan tuntuu näkyvän joka paikkaan. Itselleni se on Kuopion tunnistettavin paikka, kuuluisan torin lisäksi. Hauskaa onkin, että torni näkyy ikkunastani hyvin, sitä tuleekin joka päivä katseltua.  Pidän Kuopiosta kaupunkina, sillä se on sopivan kokonen ja siellä on paljon opiskelijoita. Olenkin siis ollut hyvin tyytyväinen opiskelukaupunkiini!

Tämän kuvan nappasin heti muuttaessani tähän asuntoon. Tätä maisemaa ihastelen edelleen, harva se päivä! Kauempana näkyy Puijon torni ja etualalla Kuopio-halli.

Tämän kuvan nappasin heti muuttaessani tähän asuntoon. Tätä maisemaa ihastelen edelleen, harva se päivä! Kauempana näkyy Puijon torni ja etualalla Kuopio-halli.

Miltä itse yliopisto sitten on vaikuttanut? No hyvältähän se! Kampusalue on tiivis, kaikki rakennukset lähekkäin, eli aikaa ei kulu siihen, että siirtyy luennolta toiselle. Itse Savilahti, jossa kampuksemme sijaitsee, on kaunis paikka. Minusta on kivaa, että vesi on keskellä kampusta, tulee hyvin luonnonläheinen olo. Yliopisto on vastannut kaikkiin odotuksiini, ala on tuntunut omalta ja porukka todella mukavaa ja yhteisöllistä. Mitäpä enempää voisikaan toivoa?

Kesäinen Savilahti keskellä kampusaluetta.

Kesäinen Savilahti keskellä kampusaluetta.

UEFissa käytännön asiat hoituvat helposti, verkkoalustojen käyttäminen on helppoa ja henkilökunta auttaa aina tarvittaessa. Olen myös tuntenut olevani niin opiskelija muiden joukossa, kuin yksilö. En siis ole hukkunut massaan, vaan olen osa opiskelijajoukkoa, mutta minut kuitenkin tunnetaan ja tiedän itse henkilöt, joilta kysyä neuvoa jos ongelmia ilmenee. Tämä onkin suuri hyöty, että vaikka yliopistomme onkin suuri, jako tiiviisiin kampusalueisiin takaa yhteisöllisyyden säilymisen. UEF on ollut kohdallani yksi älykäs päätös!

 

Kesäterveisin,

Louhi // Sosiaalitieteet

 

PS. Lisää kampuskaupungeistamme aiemmissa blogikirjoituksissa!