Pyörällä pääsee, mutta kävellenkin kerkeää

Miten opiskeluaikana pääsee kulkemaan? Varsinkin Joensuun kokoisessa pienessä kaupungissa välimatkat ovat lyhyitä, joten kulkeminen paikasta toiseen on helppoa ja nopeaa.

Monet opiskelijat asuvat mieluiten keskustassa, koska silloin kaikki on kävelymatkan päässä. Joensuussa yliopistokin on aivan keskustan vieressä. Silloin oikeastaan millekään kulkuneuvolle ei ole tarvetta, koska juna-asemallekin pääsee kätevästi kävellen. Keskustassa asuminen on siis välimatkojen suhteen hyvä valinta.

kävely
Tätä kaunista kulkuväylää kävellen pääsee yliopistolta ydinkeskustaan.

Itse olen kuitenkin asunut koko opiskeluaikana keskustan ulkopuolella. Matkaa keskustaan on n. 3 kilometriä ja yliopistolle n. 4 kilometriä. Kuljen pääsääntöisesti pyörällä, vuoden ympäri. Päivittäin tulee siis automaattisesti edes vähän hyötyliikuntaa jos pyöräilee yliopistolle ja takaisin. Liikun paljon joka tapauksessa, mutta pyöräily on hyvä peruskunnon ylläpitäjä. Matka ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole pitkä, joten se menee kevyesti ja nopeasti.

Pyöräily onnistuu vuoden ympäri. Syksyn sadekeleillä lippis päähän ja vedenkestävät päällyshousut jalkaan, niin matkan aikana ei edes kastu. Talvella riittävän lämpimät, mutta hengittävät vaatteet päälle ja pyöräily onnistuu silloinkin. Talvella ja kevään loskakeleillä täytyy vain muistaa varata enemmän aikaa kulkemiseen, koska tieolosuhteet saattavat silloin tällöin olla hieman haastavat.

pyörä
Käsilaukku on köytettynä tarakalle, joten sekään ei ole tiellä pyöräillessä.

Tarvittaessa myös bussilla pääsee liikkumaan. Lähimmälle bussipysäkille on kotioveni edestä alle 100 metriä ja siitä pääsee kätevästi keskustaan tai juna-asemalle. Itse kuljen todella harvoin bussilla, mutta esimerkiksi silloin se on kätevä kulkupeli, kun on tarkoitus päästä juna-asemalle ja mukana on iso matkalaukku, käsilaukku ja tietokonelaukku.

pyörä
Pyöräillessä on hyvä muistaa jonkinnäköinen varovaisuus, että pyörä pysyy pystyssä…

Jenna // Englannin kieli