Millainen yliopisto-opiskelijan arkipäivä voisi olla? Kun olin lukiossa, pohdin usein, mitä se yliopisto-opiskelu oikeastaan on. Tämän vuoksi kuvasin eilisen päiväni aamusta iltaan, joten yksi opiskelupäivistäni näyttää tältä. Voin tosin luvata, että jokainen päiväni on kuitenkin erilainen, sillä opiskelu on vapaata ja kaikenlaista tekemistä on runsaasti tarjolla.

On aika harvinaista, että luento alkaa yliopistossa kahdeksalta aamulla (akateemisen vartin huomioiden se alkaa oikeasti 8.15). Eilen tapahtui kuitenkin poikkeus ja pääsin heti aamusta tehokkaaseen opiskelun makuun, mikä sopii minunlaiselleni aamuvirkulle.

Aamun luento Asiantuntijuus, koulutus ja työelämä -kurssiin liittyen alkoi mielenkiintoisesti luento-osuudella, jossa pohdittiin työelämään liittyviä teemoja. Tämän jälkeen keskustelimme etukäteen luetuista artikkeleista pienryhmissä, joissa saimme jakaa kokemuksia ja omia pohdintojamme. Luento oli siis mielenkiintoinen ja se kului nopeasti.


Luennon jälkeen minulla oli pari tuntia aikaa ennen kuin olin sopinut lounastreffit kaverini kanssa. Päätin käyttää ajan hyödyksi ja hoitaa koulujuttuja yliopiston koneilla. Erääseen kurssiin tulee lukea kiinnostava väitöskirja, joten sen valintaan kului jonkin verran aikaa. Tämän lisäksi kirjoitin aamun kurssin oppimispäiväkirjaa, joten aika kului nopeasti klo. 12 sovittuun lounastapaamiseen saakka.


Kaverini tulikin pian ja menimme syömään yliopiston opiskelijaruokalaan, jossa lounas salaatteineen, leipineen ja useine ruokavaihtoehtoineen maksaa vain hiukan yli kaksi euroa. Opiskelijan lompakko siis kiittää!

Ei ole harvinaista, että ruokatauko venähtää reiluksi tunniksi, eikä eilenkään tapahtunut poikkeusta. Tähän lienee syynä se, että mielestäni opiskelussa on parasta se, että aikaa voi viettää kavereiden kanssa luentojen lisäksi muuallakin ja ruuan parissa se onkin oikein kannattavaa.
Ruokailun jälkeen ehdin vielä kipaista yliopiston kirjaston Oppituvassa kysymässä apua e-lomakkeen käytössä. Kerään sillä parhaillani kandidaatin tutkielmani aineistoa ja minulla oli sen käyttöön liittyvä kysymys, johon sain ystävälliseltä henkilökunnalta apua. Sain myös muita neuvoja lomakkeen käytössä, mikä vahvistaa ajatusta, että yliopistossa saa aina apua ja ohjausta kaikenlaisiin asioihin.
Tämän pikaisen neuvonnan jälkeen suuntasin nenäni kohti Seniorituutorien (=tuutorien tuutori) tapaamista, jossa suunnittelimme yhdessä tuutorisitsejä. Sitsit ovatkin akateeminen pöytäjuhla, jossa lauletaan, syödään ja juodaan sekä tutustutaan toisiin opiskelijoihin erilaisen ohjelman merkeissä. Tämmöisen tapahtuman järjestämme siis tuutoreille, jotka ovat ensi syksynä vastassa ja auttamassa uusia opiskelijoita yliopistouransa alkuun.
Tämän jälkeen kävin kaverini kanssa palaverissa, jossa meille kerrottiin pienryhmän ohjauksesta, jota voisimme mahdollisesti alkaa vetämään yhdessä syksyllä. Tästä olisi opo-opiskelijalle varmasti hyötyä, joten katsotaan mitä syksy tuo tullessaan!
Sen jälkeen päivän viralliset opiskelut ja palaverit alkoivat olla takana päin ja lähdin ennen neljää keskustaan tapaamaan erästä toista kaveriani kahvittelun merkeissä.


Kahvittelun jälkeen päätin lähteä kotiin tältä päivältä. Siellä söin edellisen päivän kokkailujani ja päätin olla sinnikäs ja hoitaa vielä ihan vähän koulujuttuja ennen illan tankotanssituntia, jonka yliopistoliikunta tarjoaa.


Nyt päivä alkaakin olla pulkassa ja edessä on enää kämppiksen kanssa iltapalailua ja hömpötystä sekä pakkaamista, sillä huomenna lähden kotipaikkakunnalleni pääsiäisen viettoon.

Kiva päivä pulkassa! Toivottavasti myös teillä oli antoisa päivä, koska minulla ainakin oli 🙂 Ja huomio: en käy joka päivä palavereissa, vaikka niitä eilen olikin kaksi. On kuitenkin hyvä huomioida se, että mahdollisuuksia kaikenlaiseen osallistumiseen ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen on yliopistossa valtavasti!
Sanna // Ohjaus