Valoa kohti

Hyvää uutta vuotta 2016 minunkin puolestani! Hektisen syksyn jälkeen mennään kohti vieläkin hektisempää kevättä. Oma “joululomani” meni melko pitkälti muuttaessa uuteen asuntoon, ja syksyltä rästiin jääneitä opintoja suorittaessa: olin vuoden viimeisten tenttijöiden joukossa tekemällä sähköisen tentin vielä uuden vuoden aattona. Taaksepäin ei kuitenkaan kannata tuijotella, joten suunnataan katseemme eteenpäin kevääseen 2016 ja uusiin haasteisiin. Tässä kirjoituksessa olisi tarkoitus tarkastella hieman ensi kevättä näin yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta.
Vuosi sitten tähän aikaan katsoin vierestä kun kurssikaverit rupesivat huhkimaan kandidaatin tutkielmansa parissa. Itse päätin lähteä pakkasta karkuun: vietin kevätlukukauden Tsekeissä vaihto-opiskelun merkeissä. Sen kuitenkin edestään löytää minkä taakseen jättää, eli tänään 14.1. starttasi kandiseminaari myös minunkin osaltani. Kevään mittaan olisi siis tarkoitus kirjoitella kandidaatin tutkielma, ja alku kesästä saada kandin paperit ulos.
Seminaarin lisäksi opiskeluihini kuuluu muutama oikeustieteiden kurssi, syventäviä sosiologian opintoja ja lukuvuosi huipentuu virkamiesruotsin kirjalliseen kokeeseen. Kaikille lukiolaisille pienenä vinkkinä: lukekaa ruotsia, sen opiskelu ei pääty vielä lukioon.
Opiskelijoiden kevääseenhän kuuluu myös paljon muutakin kuin opiskelemista: tammi-helmikuu on monella vuoden kiireisintä kesätöiden hakuaikaa. Armoton ansioluettelon viilaaminen ja mol:lin kyttääminen alkakoon!
Opiskelijoiden kevään, ja ehkä myös koko vuoden, yksi kohokohdista on tottakai vappu, joka kovakuntoisimmilla kestää jopa pari viikkoa. Vapun ympärillä on lukuisia tapahtumia, mutta oma suosikkini on ehdottomasti vappupäivänä järjestettävä vappu-picnic Joensuun Ilosaaressa!
Talven opiskelijatapahtumiin kuuluu muun muassa Liikuntailtapäivä ja Räkäposkellahiihto, joka on leikkimielinen hiihtokisa, johon suksien puute ei estä osallistumasta: pakkausteippiä, pari lankkua ja ei kun ladulle!
Näissä merkeissä mennään siis kevättä kohti! Viime päivät ollaan täällä susirajalla saatu nauttia tavattoman paljon auringonvalosta, toivotaan että tämä jatkuisi pidempäänkin!
Eeli // Sosiologia