Miten päädyin juuri UEFiin?

”Mistä sä oot kotosin?”

”Laihialta. Se on siinä Vaasan vieressä”

”Mitä?! Miten oot päätyny Joensuuhun asti?”

Tällaisiin kysymyksiin törmään säännöllisesti. Moni nimittäin ihmettelee, miksi olen lähtenyt opiskelemaan toiselle puolelle Suomea usean tunnin junamatkan päähän. Kysymys on mielestäni hauska, sillä miksipäs en? Yleisempää on ehkä jäädä opiskelemaan lähikaupunkiin, mutta itse lähdin tekemään uutta aluevaltausta muutaman sattuman ja mutkan kautta. En ole kuitenkaan ainuttakaan kertaa katunut tai kyseenalaistanut sitä, että lähdin juuri Joensuuhun.

Miten siis päädyin UEFiin ja miksi juuri opinto-ohjaajan koulutukseen? Lukiossa ajattelin, että minusta tulee luokanopettaja ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen hainkin Ouluun kyseiseen koulutukseen. En kuitenkaan jaksanut oikein lukea pääsykokeisiin, sillä motivaationi oli hukassa raskaiden kirjoitusten jälkeen ja hätäisesti tehdyn yhteishaun koulutusvalinnan vuoksi.

Kun pääsykoepäivä koitti, myöhästyi junanikin useamman tunnin ja tulin kokeeseen 27 minuuttia myöhässä sallitusta puolesta tunnista. En ehtinyt edes tehdä koettani loppuun, joten olin oikeastaan tyytyväinen, etten lukenut vielä silloin.

BLOGI tytöt

Vanhat lukiokaverinikin ovat päätyneet kotipaikkakunnaltani eri puolille opiskelemaan. Arvaatko kuka opiskelee mitäkin (rikosseuraamusala Vantaalla, kauppatieteet Sveitsissä, kasvatustiede Tampereella, liiketalous Seinäjoella, sosionomin tutkinto englannin kielellä Helsingissä ja kemiantekniikka Espoossa)?

Edessä oli siis välivuosi, jonka päätin viettää kansanopistossa kasvatustieteen linjalla, sillä sen tiesin, että juuri kasvatusalalla haluan kuitenkin tulevaisuudessa toimia. Vuoden aikana sain päähänpinttymän, että minusta tulee erityisopettaja, jonne ensisijaisesti hainkin seuraavassa haussa. Päätin tunnollisena tyttönä kuitenkin täyttää lomakkeen kaikki hakukohdat, joita silloin oli yhdeksän (nykyään kuusi, kuten varmasti tiedättekin). Viimeisenä valitsin mukaan opon koulutuksen. Kaikille valitsemilleni kasvatusaloille tuli lukea sama VAKAVA-pääsykoeaineisto, mikä helpotti luku-urakkaa. Noin kuukauden lukemisen jälkeen olivat edessäni jälleen pääsykokeet, joihin ehdin tällä kertaa ajoissa. Ne menivätkin onnekseni hyvin!

Edessä olivat sen jälkeen neljät erilaiset (ja eri alojen) soveltuvuuskokeet, joissa vastaan tuli persoonallisuustestiä, haastattelua, ryhmätilanteita, savityöskentelyä ja aineistokoetta. Vasta ohjauksen koulutuksen soveltuvuuskokeissa tajusin, että juuri se on se ”mun juttu”. Joensuussa kävin tällöin ihan ensimmäistä kertaa ja ihastuin paikkaan valtavasti. Mukavat tuutorit kertoivat pääsykokeissa ohjauksen opinnoista ja opon työstä enemmän, mikä sai minut todella innostumaan alan monipuolisuudesta. Silloin toivoin, että minut valittaisiin koulutukseen.

BLOGI projektityö

Ote Whatsapp-keskustelusta, kun suunnittelimme ryhmässä erään kurssin projektityötä. Koulutuksessamme käsiteltävät aiheet ovatkin hyvin monipuolisia!

Kesä eteni ja vihdoin koitti päivä, jolloin pääsykokeiden tulokset tulivat. Hämmästyin, kun tulin valituksi neljään koulutukseen (nykyään sinut voidaan hyväksyä vain yhteen -siihen, jonka asetat mieluisuusjärjestyksessä ensimmäiseksi ja johon sinulla riittävät sisäänpääsypisteet). Mukana oli Jyväskylän luokanopettaja ja toimintaterapia (AMK) sekä Joensuun erityisopettaja ja ohjauksen koulutus. Päädyin valitsemaan ohjauksen koulutuksen, sillä sitä kohtaan syntyi jonkinlainen kipinä. Erityispedagogiikkaa olen saanut valita sivuaineekseni, joten sekään ei sulkeutunut pois. Kannustankin jokaista hakijaa olemaan todella tarkka mieluisuusjärjestyksen pohdinnassa. Minun kohdallani opiskelisin tällä hetkellä erityisopettajan koulutuksessa, mikäli tämä järjestys olisi silloin otettu huomioon.

Innostuin muistelemaan tätä polkua yliopistoon, sillä olin tänään mukana Kontiolahden lukion Tulevaisuusfoorumilla, jossa koulun entiset opiskelijat pääsivät kertomaan tarinoitaan siitä, miten he ovat päätyneet juuri omalle alalleen. Ohjauksen opiskelijalle päivä olikin enemmän kuin mielenkiintoinen ja niin varmasti myös lukiolaisille!

Tsemppiä teille jokaiselle sen oman juttunne löytämiseen! 🙂

Sanna // Ohjaus

BLOGI sähkötukka

Välillä päänvaivaa aiheuttavat valintojen lisäksi myös pakkasen sähköistämät hiukset. Tämän kuvan myötä haluan toivottaa jokaiselle piristävää viikonloppua!