Toveri, hoi!

Nyt minäkin pääsen aloittamaan tämän blogikirjoittelun ja ensimmäisenä aiheenani onkin oma ainejärjestöni ja siihen liittyvät teemat. Opiskelen sosiaalitieteitä toista vuotta, joten ainejärjestöni on Socius ry, joka koostuu Kuopion kampuksen yhteiskuntatieteiden opiskelijoista. Socius on latinaa ja tarkoittaa toveria, minkä olen oppinut niin sosiologian luonnolla kuin aidossa opiskelijaelämässä. Vaikka sana oli aluksi kummallinen ja sen lausuminen aiheuttaa monelle edelleenkin ongelmia, aukesi käsite minulle hyvin pian.

1601110_581217441956935_110514021_n

Socius ry:n logo, joka löytyy myös haalareista

Toveruus näkyy jo kaukaa, nimittäin keltaisista haalareista. Vaikkei keltainen olekaan lempivärini, haalareihin olin jo ihastunut, ennen kuin sain edes omat jalkaani. Ja nyt kannankin keltaisia ihanuuksia (kuten kaverini ilmaisi) suurella ylpeydellä! Kuitenkin oikea toveruus on sitä, että voi kysyä neuvoa ja saa vertaistukea niin oman vuosikurssin opiskelijoilta, kuin vanhemmiltakin. Puolentoista vuoden aikana olen tutustunut jo suureen joukkoon Sociuslaisia ja heistä on oikeasti tullut minun opiskelijaperheeni. Koska ikähaarukka ja opiskeluvuosien määrä vaihtelevat, on helppo tuntea itsensä jonkun pikkusiskoksi ja samalla toisen isosiskoksi. Toveruus on siis syttynyt sydämeeni ja siellä se pysyy, sillä Sociuslaisuus on ikuista!

IMG_2789

Ensimmäinen yliopisto-opiskelijan vappu kera haalarit ja yo-lakki!

Jottei kirjoitukseni mene täysin palopuheeksi, niin kerrottakoon, että Socius ry, kuten muutkin ainejärjestöt tekee työtä sen eteen, että kaikilla opiskelijoilla on hyvä olla. Tämä työ koostuu niin edunvalvonnasta, kuin esimerkiksi tapahtumien järjestämisestä. Ensimmäisellä opiskeluviikolla oli tutustumisiltoja ja tuutorit opastivat ahkerasti (ja mielellään?!) Kuopion yöelämään ja erilaisten tapahtumien avulla oppikin äkkiä tuntemaan muut opiskelutoverit ja siitä alkoivat ystävyyssuhteet syntyä. Vaikka itse muutinkin kauas kotoa paikkaan, jossa en ollut ikinä käynyt eikä tuttuja ennakkoon siksi paljoa löytynyt, oli kavereita kuitenkin helppo löytää, kun niin moni muukin oli ihan uudessa ympäristössä.

IMG_1492

Fuksivuoden kaupunkisuunnistus ja teema ”I’m a fucking unicorn” (älkää edes kysykö!)

Opiskelijatapahtumia on paljon tarjolla, niin oman kuin muidenkin ainejärjestöjen ansiosta. Fuksivuonna tuli osallistuttua esimerkiksi kaupunkisuunnistukseen, muutamiin haalaribileisiin sekä pikkujouluihin. Mieleeni painuivat kuitenkin kirkkaimmin Socius ry:n 30-vuotisjuhlat viime syksynä, joissa ensimmäisen kerran (sitten vanhojen tanssien) sain pukeutua pitkään mekkoon. Ne olivat hienoimmat juhlat missä olen ikinä ollut ja se oli hyvin ainutlaatuinen kokemus! Suosittelen kaikille vuosijuhlia erittäin lämpimästi, vaikkei olisikaan pyöreitä vuosia, sillä myös tämän vuoden 31-vuotisjuhlat olivat oikein mukava ja rento tapahtuma.

IMG_3296

Socius 30 v. ja rakkaat ystävät

Minulle ainejärjestö tarkoittaa siis toveruutta, yhteistä tekemistä ja yhdessäoloa samanhenkisten ihmisten parissa, usein keltaisten haalarien kera. Tietenkin ainejärjestöön kuuluu myös virallinen hallitustoiminta, jonne on voi lähteä mukaan, jos on kiinnostunut! Hienoa on myös se, että yliopistossa tehdään yhteistyötä ainejärjestöjen kesken ja varsinkin nyt lähettiläspestin ansiosta olen päässyt tutustumaan ihmisiin monelta eri alalta.

Tässä minun ainejärjestöstä ja siitä mitä se on minulle opettanut!

Louhi // Sosiaalitieteet

Ps. Kaikki ainejärjestöt ovat hyviä, kerroin vain omastani esimerkkinä, koska siitä tiedän parhaiten! 🙂