Yliopisto-opiskelu, välineurheiluako?

Aloitin yliopisto-opiskelut 2010 ja silloin pohdin hartaasti, mitä sinne luennolle pitääkään ottaa mukaan. Silloin suurin kysymykseni oli, kirjoitanko muistiinpanot vihkoon vai luentolehtiöön. Tuleeko yhdestä kurssista vihkollinen tavaraa ja entä jos ei, mitä teen loppuvihkolla? Jaksanko kantaa kansiota päivittäin mukanani ja pysyvätkö ne paperit järjestyksessä siten? Päädyin luentolehtiöön (ja rahatuskissani joskus irrallisiin papereihin) ja nyt noita lyijykynällä täytettyjä ruutupapereita löytyy kansioittain kirjahyllystä. Ja ei, paperit niiden sisällä ei ole järjestyksessä, vaikka yritystä onkin ollut.

Yksi rei'itin vastaan satoja sivuja papereita.
Yksi rei’itin vastaan satoja sivuja papereita.

Viidessä vuodessa paljon on muuttunut opiskeluissani – niin sisällöt kuin tyyli, mutta myös välineet. Ensimmäisinä vuosinani yliopistossa ei tullut mielenkään ottaa mukaan tietokonetta taikka kirjoittaa sillä muistiinpanoja. Esseet ja muut kirjalliset työt kirjoitin mielelläni koneella, mutta joko yliopiston koneella tai kämpän rauhassa. Puhelin(kaan) ei tuolloin ollut älyllinen, joten mukana kulki saatu ylioppilaskunnan kalenteri. Paperia sai harvasen päivä joko luennoilta matkaansa tai tulostella, jotta pystyi täydentämää olemassa olevaa luentorunkoa. Siinä oppi pieneen tilaan kirjoittamisen jalon taidon, kun kuuden dian väliin pyöritteli luennoitsijan puheesta tarkennukset ja lisähuomiot.

DSC_0250

Vuosien varrella tietokoneista on tullut yhä tutumpi näky luennoilla, tabletit ovat ilmestyneet vahvasti rinnalle ja älypuhelimet nousee välillä esiin, kun napataan kuva. Piirtoheittimet ovat enemmänkin poikkeus kuin sääntö ja kalvosulkeiset ovat muuttuneet PowerPoint-esityksiksi. Opiskelusta on tullut monimuotoisempaa, kun osa tapahtuukin verkossa ja mahdollista on keskustella reaaliajassa ihmisten kanssa ympäri Suomen tai jopa maailman. Itsensä monistamisen tarve vähenee, kun materiaalit, keskustelut ja toteutukset voi tehdä verkossa itselleen sopivaan aikaan omavalintaisessa paikassa.

Tätä se opiskelu nyt on: ylimpänä kuvia kaverin muistiinpanoista, keskellä omia digitaalisia ja alimpana kirjallinen ryhmätyö, joka toteutettiin kokonaan pilvessä.
Tätä se opiskelu nyt on: ylimpänä kuvia kaverin muistiinpanoista, keskellä omia digitaalisia ja alimpana kirjallinen ryhmätyö, joka toteutettiin kokonaan pilvessä.

Millä minä sitten opiskelen nykyään? Pääsääntöisesti tabletilla ja tietokoneella, puhelimessa kulkee kalenteri ja kamera nopeaan asioiden tallentamiseen. Tietokoneen nappaan esille, kun tulee tarve kirjoittaa pidemmältikin, mutta päivittäin mukana kulkee kevyempänä ja paremmalla akunkestolla varustettu tabletti. Kynät kulkevat mukana kaiken varalta ja muovitaskussa ne muutamat tarpeelliset paperit. Kaikki tekniikka ei ole kuitenkaan tehnyt opiskelustani sen kummallisempaa kuin ennen – edelleen kirjoitan muistiinpanot käsin, joskin digitaaliseen muotoon. Yhtä väsyttävää tenttiin lukeminen on tietokoneen ruudulta e-kirjasta kuin mitä se on kansien välistä. Onhan se osaltaan nopeuttanut – enää ei tarvitse luentomuistiinpanoja kopioida kaverilta käsin tai kopiokoneella, vaan niistä saa nopeasti napattua riittävän tarkan kuvan. Ja tuskaahan se on aina, kun internetyhteys syystä tai toisesta ei ole käytössä ja tarpeellinen tiedosto pilvessä saavuttamattomissa. Olen myös kokeillut puheentunnistuksella esseen hahmottelemista ja koettanut saada puhelimen lukemaan artikkeleita pyöräilymatkoiksi – ikävästi menestys sillä saralla oli hiukan vaillinaista ja perinteisemmät keinot jäivät vielä käyttöön.

Kyllä siitä vielä hyväksyttävä essee tuli, mutta vaati muutaman vaiheen ennen kuin palauttaa uskalsi.

Onko se sitten välineurheilua? Ehkä tiettyyn pisteeseen asti. Välineillä voi saada opiskelusta omannäköisempää, itselleen sopivampaa ja luontevampaa, mutta ei se tarkoita kalliita tablet-tietokoneita tai uusimpia sovelluksia. Asiat saa edelleen kirjoitettua paperille, tietokoneita löytyy käyttöön yliopistolta, jos sellaista tarvitsee. Yhtä paljon nautin opiskelusta nyt kuin nautin aloittaessani, välineistä viis. Sitä kyllä arvostan, että tiedostot menevät pienempään tilaan, kuin nuo kaksikymmentä kansiotani.

Jenny // matemaattisten aineiden aineenopettaja  ja luokanopettaja