Mikä sinusta tulee isona?

Niinpä, mikä minusta tulee isona? Tuon kysymyksen olen kuullut ensimmäisen kerran jo varmasti ennen koulutaipaleen aloittamista.  Pienenä halusin kampaajaksi, ainakin vauvakirjassani niin lukee. Välillä haaveilin teologian opiskelusta, välillä historian. Entäs sitten eläintenhoitaja? Talo täyteen kissoja ja koiria? Myös ympäristöteknologia ja kauneudenhoitoala olivat vaihtoehtoja. Ensimmäinen haaveeni  kuitenkin toteutui, kun valmistuin muutama vuosi sitten parturi-kampaajaksi. Tällä hetkellä taloudessa asustaa yksi kissa ja historia on yksi rakkaimmista harrastuksistani. Monen monituisen mutkan kautta, pitkien pohdintojen ja epäuskoisten hetkien jälkeen, olen nyt viimeistelemässä kandidaatintutkintoani kasvatustieteistä, ja minustahan tulee isona OPO.

On onni, että nyt voin todeta olevani omalla tontillani. Opon työssä pääsen käyttämään niitä vahvuuksia ja ominaisuuksia, joita minulle on suotu. Ensimmäisten harjoitteluiden myötä tämä tunne vain vahvistui, ja tuntuu niin siistiltä, että joskus saan ihan oikeesti tehdä työkseni sitä hommaa. Opon työssä kiehtoo sen ihmisläheisyys, ja tärkein työkalu on oma persoona. Olen iloinen siitä, että meillä on tässä koulutuksessa täysi vapaus kasvaa juuri sellaisiksi ohjaajiksi kuin olemme. Opinnoista me saamme perusainekset, mutta minkälainen soppa siitä syntyy, on täysin meidän persoonastamme riippuvainen.

Olisikohan tässä avain menestykseen?

Minusta on tärkeää muistaa, etteivät mahdollisuudet lopu yhteen ammattiin. Ne eivät lopu vääriin valintoihin tai virhearviointeihin. Joskus vain mieli muuttuu, tai oppii tuntemaan itsensä paremmin. Vääriä valintoja ei siis kannata liiaksi pelätä, vaan lähteä rohkeasti tavoittelemaan unelmiaan!

Omalta osaltani kevään viimeisen UEF-lähettilään roolissa tehtävän blogipäivityksen lopetan nyt viisaan äitini sanoihin:

”sen teet mihin uskot!” 🙂

<3: Hanna / kasvatustiede, ohjaus