Vuoden parhaat

Lähettiläskauden lähestyessä loppuaan ja jo toinen jalka lomalla on hyvä hetki katsahtaa taaksepäin ja muistella huippuhetkiä lukiovierailuilta vuoden varrelta.
Hauskin rehtori
Joroisten lukion rehtori Timo Smolander luotsaa opiskelijoita varmalla otteella maailmankansalaisiksi, jotka pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa.
Paras ruoka
Kuten monet tietävät, kasvisruoka on usein, noh, vaihtelevaa. Tuusniemellä tarjolla oli mieleenpainuvan maukasta linssipataa, josta yliopiston ravintolatkin voisivat ottaa mallia.
Hienoimmat puitteet
Iisalmen lyseon salissa olivat sekä arkkitehtuuri että akustiikka kohdallaan.
Lämpimin tunnelma
Punkaharjulla opiskelijat tulivat luokkaan tuolit mukanaan, jotta kaikki mahtuisivat sisään. Lähettiläiden vastaanotto oli lämmin kirjaimellisesti 🙂
Luovin ilmapiiri
Lapinlahden taidepitäjän lukiossa luovuus pääsee purkautumaan näyttävinä opiskelijoiden tekeminä töinä, joita pääsee vierailijakin ohi kulkiessaan ihastelemaan.
Paras kysymys
Pielaveden lukiossa olin kertomassa siitä, miten opetus on yliopistossa maksutonta ja miten ainoat opiskeluun liittyvät kuluni ovat olleet muistiinpanovälineet, eli kissavihkot ja pinkit kynät. ”Onko pinkki kynä paras kynä?” minulta tiedusteltiin. Kyllä, seison edelleen sanojeni takia: pinkillä kynällä saa aikaan parhaat tulokset 😉 Toiseksi paras vaihtoehto on violetti.
Valmistautunein yleisö
Pielaveden yläkoululaiset olivat valmistelleet etukäteen kysymyksiä lähettiläille. Kysymyksistä on ollut huimasti apua, sillä niiden avulla on voinut esityksiin valmistautua moneen kertaan, sillä samat asiat yliopistossa opiskelusta askarruttavat nuoria joka puolella. Kiitos siis niistä!
Iso kiitos on paikallaan myös lähettilästovereille, työnantajapuolelle sekä tiedekunnalle tuesta ja jeesistä vuoden mittaan. Tekin olette parhautta!
-Saila / Sosiologia