Hyvä hetki olla älykäs ja…

Vihdoin päästiin maaliskuun puolelle. Sää on ollut melkoisen harmaa, mutta ei se haittaa, kevät on ihan pian täällä. Aika moni viettää parhaillaan, tai on jo viettänyt kevätlomaa. Yliopistossa varsinaista kevätlomaa ei ole, mutta esimerkiksi tänä vuonna minulla ei ole opetusta ollenkaan viikolla 10. Siksi suuntasimmekin viikonlopun viettoon Tahkolle, ja oli kivaa! Pieni irtiotto arjesta tekee välillä aivan mielettömän hyvää pääkopalle! 🙂
Kevään kanssa yhtä aikaa lähestyy myös toinen, melko merkittävä asia, nimittäin korkeakoulujen yhteishaku. Haku alkaa 17. päivä, eli lähtölaskenta voidaan aloittaa! Voin vain kuvitella, minkälainen myrsky nyt monen mielessä pyörii. ”Mihinkä järjestykseen näitä nyt laittaa, ja laitanko nyt varmasti kaikki oikein, ja haenko edes oikeaan paikkaan?!?!”. Toisilla ajatukset voivat olla hyvinkin selvät. Itse kuuluin aikanani tähän jälkimmäiseen joukkoon. 🙂 Minä uskon, että jokainen löytää paikkansa ennemmin tai myöhemmin.

Manu on ollut viime päivinä hieman mietteliäs, joten pohdinkin, että voisiko tämä liittyä nyt jotenkin näihin alkaviin yhteishakuihin..? Lisätietoja miettiville: uef.fi/hae
Olen ylittänyt opinnoissani maagisen puolenvälin rajan: tililläni kiiltää nyt mahtavat 160 opintopistettä, (vaikka vastahan minä aloitin tämän opintotaipaleen) joiden eteen on tehty ainakin miljoona tuntia töitä. Siksi olenkin joka ikisestä pisteestä äärettömän ylpeä ja iloinen. Koko vuoden kestänyt projektimme, kandidaatin tutkielmakin valmistuu pikkuhiljaa. Teen tutkielman opiskelijakollegani kanssa. Työskentely on välillä hyvinkin tahmeaa, mutta pääsääntöisesti homma etenee aivan loistavasti. Ennakkoluulot ja pelot ovat karisseet, ja täytyy myöntää, että välillä tuo on ihan mukavaa puuhaa. 🙂

Tässä kuvassa työpöytä näyttää suorastaan harhaanjohtavalta. Yleensä olemme noin metrin korkuisen kirjakasan peittämiä ja pöytä notkuu tyhjistä kahvikupeita ja banaaninkuorista! 😀
Nyt kun olen kirjoitellut ajatuksiani ylös, huomaan, että keväthän on tällainen jatkumo. Kevään lähestyessä lähestyy myös yhteishaku, joka liikuttaa valtakunnallisesti isoa määrää nuoria ja vähän vanhempiakin. Henkilökohtaisesti otan melko isoja askelia kohti opintojen toista vaihetta, jolloin pääsen kunnolla maisteriopintojen kimppuun. Aika menee niin kovin nopeasti, että koettakaahan nauttia myös matkasta eikä vain määränpäästä. 🙂
Ihanaa kevään aloitusta, eikös nyt voi jo näin toivotella? 🙂 ja muistakaa tehdä ainakin yksi älykäs päätös!
-Hanna / ohjaus