Rauhallisesti vuoteen 2015

Moi taas!

Olen nyt kohta kuukauden lomaillut lapsuudenkodissa Riihimäellä. Käyn tosin niin harvoin pitkän matkan takia, että on käyttännöllistä olla kerralla pitkään. Odottelen lähettiläskeikkaa vanhalle lukiolleni Hyvinkäällä 9.1. ja sitten pääsen palaamaan Joensuuhun. Enpä olisi uskonut, mutta alkaa jo tulla ikävä opiskelua. Minulla oli jo pari kuukautta melkein vapaata ennen joulua, joten tulin tänne jo 13.12 ja olen siis saanut leffojenkatselukiintiön täyteen…

Nyt täytyisi sitten ottaa itseä niskasta kiinni ja perehtyä taas WebOodin ihmeelliseen maailmaan.

IMG_2435

Ensimmäinen joululahja oli kampaajakäynti. On kiva aloittaa uusi vuosi freessillä kampauksella. Hiukset olivat jo muodottoman puolipitkät, enkä jaksanutkaan kasvattaa takaisin pitkäksi…

Tänne on hyvä tulla rauhoittumaan välillä. Vaikka kursseja ei juuri olisi Joensuussa, olen aina menossa. Mikrovilluksella riittää tapahtumia! Täällä Riihimäellä ei niin vain lähdetä ilman autoa keskustaan ja ulkoiluakin tulee harrastettua kiitettävästi.

Olen tietysti myös kahvitellut oikein urakalla kaikkien Etelä-Suomen kavereiden kanssa. 🙂

Uuden vuoden vietto meni mukavasti kaveripariskunnan luona. Nautiskeltiin ruoasta, herkuista ja suomalaisesta tv-viihteestä. Voin kokemuksesta sanoa, että lämmin sohva voittaa baarien melskeen uutena vuotena. Yksi raketti käytiin vuoden vaihteessa ampussa ja takaisin sisälle!

IMG_2645

Iloista uutta vuotta! 🙂

 

Mitä vanhemmaksi tulee sitä lyhyempi vuosi on. Vaikka tuntuu, että vuosi vain hujahtaa ohi, mahtuu siihen vaikka mitä kun alkaa miettiä. 2013 oli täynnä erityisiä tapahtumia. Esimerkiksi penkkarit, abiristeily, kirjoitukset, pääsykokeet, pari kesätyötä, ensimmäinen muutto pois kotoa (Joensuuhun), biologian opintojen aloitus, fuksivuoden riennot ja opinnot…

2014 jatkui bilsan osalta samalla linjalla. Kesän vietin Riihimäellä lomaillen ja elokuun kenttäkursseilla. Syksyllä alkoikin biokemian pänttääminen, sitten oli tämä rennompi kausi ja tässä sitä nyt ollaan.

Saa nähdä mitä 2015 tuo tullessaan. Toivon, että sivuainepähkäilyni helpottuisivat, sillä en ole ihan varma mitä haluan jatkaa. Olisi myös parempi saada tänä vuonna kesätöitä. Lisäksi haluan pitkästä aikaa ulkomaille. En ole muutamaan vuoteen ehtinyt, vaikka passinkin uusin toissa kesänä. Hyvä ystäväni asuu nykyään Ibizalla, joten sinne ainakin voisi mennä!

IMG_2541

Siskon kanssa kävelyllä nauttimassa valkeasta joulusta.

 

Ainakin vuosi 2015 alkaa kauniin talvisissa maisemissa. Valoa kohti mennään!

-Janette, biologia