Tunnelmia Studia-messuilta

Savonian, Karelian ja UEFin edustajat

Savonian, Karelian ja UEFin edustajia standin uraportailla

Kuluneella viikolla valloitettiin Henlsingin messukeskus ja pystytettiin näyttävä standi yhteistyössä Savonian ja Karelian ammattikorkeakoulujen kanssa. Kyseessä oli siis koulutusmarkkinoinnin kohokohta, Suomen suurin jatkokoulutustapahtuma: Studia-messut! Liki 16 000 urahaaveitaan selvittelevää toisen asteen opiskelijaa vieraili messuilla kahden päivän aikana.

Kahden rankan, mutta sitäkin antoisamman messupäivän jälkeen saattoi olla todella onnellinen siitä, miten moni opiskelija koki saaneensa apua ja tsemppiä opiskelupaikan valintaan. Etenkin lääketieteestä kiinnostuneiden kohdalla oli mahtava huomata nuorten tiedonjano ja intohimo opiskelupaikkaa kohtaan. Kyselijöitä riitti välillä ihan joka sormelle, ja toisinaan muutamat viihtyivät lääkisjutustelun parissa vartin jos toisenkin.

Abeja kuuntelemassa ja kyselemässä

Juttutuokio lääkiksestä kiinnostuneiden abien kanssa

Tarkoituksenani oli tiivistää päivän kysytyimmät kysymykset ja vastaukset tähän postaukseen, mutta alkoi tuntua, että aiheesta voisi perustaa ihan oman blogin. Ehkä sen vielä teenkin. Nyt kuitenkin muutama FAQ.

1. Miksi juuri Kuopion lääkis?

-Meillä on aivan paras meininki! Ja siksi, että koulutus on käytännönläheistä, prekliiniset opinnot kestävät vain kaksi vuotta, minkä jälkeen pääsee kliiniseen vaiheeseen. Silloin pääsee oppimaan tekemällä ja katsomalla, harjoittelemaan riittävästi oikeiden potilaiden kanssa. Ja miljoona muutakin syytä, sillä en vaihtaisi päivääkään kokemastani Kuopion lääkiksessä, enkä ole hetkeäkään katunut valintaani tulla juuri tänne.

2. Onko lääkikseen vaikea päästä, kannattaako mennä valmennuskurssille?

-Lääkis on yksi suosituimpia hakukohteita ja motivoituneita hakijoita on paljon. Se tarkoittaa, että sisään ei päästä ihan noin vain. Opiskelupaikkansa eteen on tehtävä hurjasti töitä ja kestettävä henkisesti haastava valintakoe. Mutta ei tämä mitään rakettitiedettä ole, ihan tavalliset ihmisiä me lääkisopiskelijatkin ollaan! Ahkeran opiskelun ja kylmien hermojen lisäksi tarvitaan aina myös ripaus tuuria. Sitä paitsi haasteethan on tehty voitettavaksi. Niin ja siis valmennuskurssista oli itselle hyötyä, mutta toisille se on vain ajan ja rahan hukkaa. Käy valmennuskurssi jos a)tarvitset tukiopetusta lukion bilsaan, fysiikkaan tai kemiaan b)tarvitset aikatauluja ja rutiinia lukemiseen c)kaipaat sosiaalista ympäristöä opiskelun tueksi d)sinulla on liikaa rahaa ja haluat panostaa kaikkesi tähän hakukertaan.

3. Entä jos ei pääse ekalla kerralla?

-Lääkiksessä vuosikurssin sisällä ikähaitari on todella suuri, sillä suurin osa ei pääse ekalla yrittämällä. Lääkärin työn kannalta KAIKKI aiempi kokemus on eduksi. Oli se sitten kassaneidin työstä, ulkomaan matkailusta tai perheen perustamisesta. Välivuonna on siis hyvää aikaa tehdä sitä, minkä itse kokee tärkeäksi. Opiskelua kannattaa pitää yllä viimeistään vuodenvaihteesta alkaen. Iltalukio, avoin yliopisto tai pitkä valmennuskurssi ovat hyviä keinoja tähän. Korkeakoulu-uudistuksen myötä en suosittele toisen opiskelupaikan vastaanottoa varavaihtoehtona, sillä se voi hankaloittaa seuraavaa hakukertaa. Selvitä myös itsellesi, mikä meni edellisellä kerralla vikaan, eikö tietotaidot riittäneet vai oliko sittenkin kyse henkisestä suorituskyvystä?

4. Mistä tiedän sovellunko alalle?

-Ihmiset hakevat lääkikseen monista eri syistä, mutta mielestäni on vain yksi oikea syy. Halu auttaa ihmisiä, halu tehdä lääkärin työtä ”niin myötä- kuin vastamäessä”. Jos hakeutuu alalle aidon kiinnostuksen ja auttamishalun kanssa, kuusivuotinen koulutus huolehtii lopusta. Opiskeluaikana kypsyy ja kasvaa nuoreksi lääkäriksi, prosessi tapahtuu niin tietojen, taitojen kuin psyykkisten ominaisuuksien osa-alueilla. Jos sen sijaan alalle hakeutuu rahan perässä tai vanhempien painostamana, voi edessä olla pitkä ja kivinen tie. Tällöin päässä ei ehkä häämötäkään lääkärin ura vaan jotain ihan muuta. Kuuntele siis itseäsi, sillä vaihtoehtoja on monia. Farmasia, biolääketiede ja hammaslääketiede tarjoavat lääketiedettä hieman erilaisista näkökulmista ja voivat olla lähempänä oikeata unelma-ammattiasi kuin olet itsellesi uskotellut.

Tässäpä näitä jo oli, lisää luvassa mahdollisesti siinä lääkisblogissa, jos sellaisen päätän laittaa pystyyn.

Messuneitinä

 

 

 

 

 

 

Mukavaa joulunodotusta ja lämpöisiä hetkiä toivottelee,

Niina